Elinvoimalautakunta, kokous 24.8.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 7 Oikaisuvaatimus teknisen lautakunnan päätökseen 52 §

MUODno-2021-427

Valmistelija

  • Jussi-Pekka Tammilehto, elinvoimajohtaja, jussi-pekka.tammilehto@muonio.fi

Perustelut

Tuija Kuisma on 11.7.2021 toimittanut sähköpostitse tekniselle lautakunnalle oikaisuvaatimuspyynnön teknisen lautakunnan 1.7.2021, 52§ tekemälle päätökselle siistijän valinta-asiassa.  Kuisma on 10.8.2021 tarkentanut oikaisuvaatimustaan niin, että hänen mielestään lautakunnan jäsen Rami Rauhala oli tehtävään valitun henkilön serkku ja tällä perusteella esteellinen tekemään päätöstä henkilöstövalinnasta.

1.8.2021 voimaan astuneen organisaatiouudistuksen jälkeen tekniselle osastolle kuuluvat tehtävät siirtyivät elinvoimaosaston hoidettavaksi, joten tämän oikaisuvaatimuksen käsittelee elinvoimalautakunta.

Hallintolain 28.1 § 1 mukaan henkilö on osallisuus- eli asianosaisjäävi mikäli hän tai hänen läheisensä on asianosainen.

Hallintolain 28.2-3 § mukaan lainkohdan tarkoittamia läheisiä ovat luottamushenkilön, viranhaltijan, työntekijän tai tilintarkastajan: 

  1. puoliso ja lapsi, lapsenlapsi, sisarus, vanhempi, isovanhempi ja hänelle muuten erityisen läheinen henkilö samoin kuin tällaisen henkilön puoliso
  2. vanhempien sisarus sekä hänen puolisonsa, sisarusten lapsi ja entinen puoliso
  3. puolison lapsi, lapsenlapsi, sisarus, vanhempi ja isovanhempi samoin kuin tällaisen henkilön puoliso sekä puolison sisarusten lapsi.

Luettelon 2. kohdan tarkoittamiin läheisiin kuuluvat henkilön setä, täti ja eno mutta eivät heidän lapsensa eli serkut.

Ehdotus

Esittelijä

  • Jussi-Pekka Tammilehto, elinvoimajohtaja, jussi-pekka.tammilehto@muonio.fi

Elinvoimalautakunta toteaa, että lautakunnan jäsen Rami Rauhala ei ollut esteellinen teknisen lautakunnan 52 § käsittelyssä. Oikaisuvaatimus ei anna aihetta päätöksen muuttamiseen, joten oikaisuvaatimus hylätään.

Päätös

Elinvoimalautakunta hyväksyi esittelijän ehdotuksen.


Muutoksenhaku

 

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

 

Valitusoikeus

Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksella vain se, joka on tehnyt alkuperäistä päätöstä koskevan oikaisuvaatimuksen.

Mikäli alkuperäinen päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa tähän päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksella myös

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

 

Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä,
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
  • päätös on muuten lainvastainen.

 

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet ennen valitusajan päättymistä.

 

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle

Postiosoite            PL 189, 90101 Oulu  
Käyntiosoite          Isokatu 4, 3. krs., 90100 Oulu
Sähköpostiosoite  pohjois-suomi.hao@oikeus.fi          
Faksinumero         029 564 2841
Puhelinnumero     029 564 2800

Hallinto-oikeuden kirjaamon aukioloaika on 8–16.15

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

 

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

 

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

 

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.

 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Muonion kunnan kirjaamosta.

Postiosoite            Muonion kunta, Puthaanrannantie 15, 99300 Muonio
Käyntiosoite          Puthaanrannantie 15 a, Muonio
Sähköpostiosoite  kirjaamo@muonio.fi  
Puhelinnumero     0400 686 211            

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 8.30–15.30.