Kunnanhallitus, kokous 22.8.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 188 Hallituksen otto-oikeus

Perustelut

Kunnanhallitukselle on toimitettu viranhaltijapäätökset  alla olevan luettelon mukaisesti.

Kuntalain 92 §:n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen. Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi sen ajan kuluessa, jossa 134 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä.

Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa:

  1. lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita;
  2. yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita;
  3. 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat.

Otto-oikeuden käyttäminen merkitsee sitä, että alemman viranomaisen käsittelemä asia siirtyy kokonaan kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Alemman viranomaisen tekemät ratkaisut eivät millään tavalla sido kunnanhallitusta. Kunnanhallituksella on asiaa käsitellessään sama toimivalta kuin alemmalla viranomaisella on ollut. Se on velvollinen tekemään asiassa päätöksen. Käsiteltäväksi otetussa asiassa voidaan tehdä uusi päätös, aiemmin tehty päätös voidaan pysyttää, kumota tai muuttaa taikka asia voidaan palauttaa päätöksen tehneen viranomaisen käsiteltäväksi.

Kunnanjohtaja
Henkilöstöpäätös:
§ 12 Aiheettomasti maksetun palkan takaisinperintä kuittaamalla, 08.08.2022
§ 13 Liikaa maksetun palkan takaisinperintä, 08.08.2022

Talouspäällikkö
Muu päätös:
§ 2 Kuntatodistuksen uusiminen ja maksaminen, 09.06.2022
§ 3 Kuntatodistuksen uusiminen ja maksaminen, 09.06.2022
§ 5 Kuntatodistuksen uusiminen, 09.06.2022
§ 6 Kuntatodistuksen nostaminen, 09.06.2022

Ehdotus

Esittelijä

  • Katri Rantakokko, vs.kunnanjohtaja, katri.rantakokko@muonio.fi

Kunnanhallitus ei käytä otto-oikeuttaan sille toimitettuihin viranhaltijapäätöksiin.

Päätös

Hallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)