Kunnanhallitus, kokous 26.5.2025

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 130 Kunnanvaltuuston kokoontumisesta päättäminen 1.6.2025-31.12.2025

MUODno-2025-211

Valmistelija

  • Katri Rantakokko, hallintojohtaja, katri.rantakokko@muonio.fi

Perustelut

Kuntalain 94 §:n mukaan valtuusto kokoontuu päättäminään aikoina ja myös silloin,​ kun valtuuston puheenjohtaja katsoo sen tarpeelliseksi. Valtuusto on kutsuttava koolle myös kunnanhallituksen tai vähintään neljäsosan valtuutetuista sitä pyytäessä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällainen asia on valmisteltava kiireellisesti.

Valtuuston käsiteltäviin asioihin liittyy mm. lakeihin perustuvia määräaikoja. Esim. valtuuston on päätettävä viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä kunnan tulo-​ ja kiinteistövero­prosenteista ja muiden verojen perusteista,​ taloussuunnitelma tulee hyväksyä vuoden loppuun mennessä ja tilinpäätös on saatettava valtuuston käsiteltäväksi tilikautta seuraavan vuoden kesäkuun loppuun mennessä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se kokoontuu verotuksen perusteiden määräytymisen vuoksi 3.11.2025 ja talousarvion vuoksi 1.12.2025.

Lisäksi kunnanvaltuuston puheenjohtaja kutsuu valtuuston koolle, kun katsoo sen tarpeelliseksi.

Päätös

Hallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)