Kunnanvaltuusto, kokous 13.6.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 28 Laaja hyvinvointikertomus ja -suunnitelma 2021 - 2025

MUODno-2022-205

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Kaisa Kylä-Kaila, vt. kehittämispäällikkö, kaisa.kyla-kaila@muonio.fi

Perustelut

Laajan hyvinvointikertomuksen 2021 - 2025 valmistelijana hyvinvointikoordinaattori Anni Kettunen sekä hyvin­voinnin ja terveyden edistämisen työryh­mä.

Kuntaa ohjaava lainsäädäntö edellyttää, että kunnassa on hyväksytty kuntastrategia ja valtuustokausittain laadittu hyvinvointikertomus. Liitteenä oleva dokumentti on kunnan laaja hyvinvointikertomus 2021-2025. Valtuustokausittain laadittavassa hyvinvointikertomuksessa kuvataan kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden kehitystä. Analysoinnin tarkoituksena on tuoda esille kuntalaisten hyvinvoinnin keskeiset vahvuudet ja haasteet. Tavoitteena on myös kuvata tehtyjä toimenpiteitä ja johtopäätöksiä sekä tehdä toimenpide-ehdotuksia valtuustokaudelle.

Kuntalaisten terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen on yksi kunnan tärkeimpiä lakisääteisiä tehtäviä. Kuntalain 1 § määrittelee kuntalaisten hyvinvoinnista ja terveydestä huolehtimisen kunnan perustehtäväksi. Lain mukaan kunnan tulee edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä järjestää asukkailleen palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäritöllisesti kestävällä tavalla. Terveydenhuoltolaissa (12 §) määritellään laajasti kunnan tehtäviä kuntalaisten terveyden edistämiseksi. Sen mukaan kunnan on seurattava väestöryhmittäin asukkaiden terveyttä ja hyvinvointia sekä niihin vaikuttavia tekijöitä sekä kunnassa asetettuja tavoitteita ja toimenpiteitä, joilla vastataan kuntalaisten hyvinvointitarpeisiin.

Kunnan tehtävä on edistää kuntalaisten hyvinvointia ja tarjota mahdollisuuksia aktiiviseen ja hyvinvoivaan elämään turvallisessa ja viihtyisässä elinympäristössä. Hyvinvoinnin edistämisen tehtävä on laaja ja edellyttää poikkihallinnollista yhteistyötä. Kuntalaisten hyvinvointi on yhteydessä koulutukseen, liikunta-, ruoka- ja kulttuuripalveluihin, kaavoitukseen, vesihuoltoon, ympäristön tilaan, liikennejärjestelyihin sekä moniin muihin kunnan hoitamiin tehtäviin. Kunnan kumppaneita hyvinvoinnin edistämisessä ovat vapaaehtoiset, yhteisöt, järjestöt, yritykset ja seurakunta. Kunnat tukevat erilaisia yhdistyksiä ja järjestöjä, jotka järjestävät kuntalaisille muun muassa aktiviteetteja ja tapahtumia. (Kuntaliitto 2017) Hyvinvoinnin edistämiseen sisältyy tietoinen vaikuttaminen hyvinvointiin ja sen taustatekijöihin. Hyvinvoinnin edistämiseen kuluu myös suunnitelmallinen voimavarojen kohdentaminen sekä hyvinvointierojen kaventaminen. 

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen (sote-uudistus) myötä velvoite kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen tulee säilymään kunnilla. Muonion kunnan hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden (hytetu) edistämistyö on osana eri suunnitelmia ja erillisohjelmia. Kuntalaisten hyvinvointiin, terveyden ja turvallisuuden edistämistä tehdään kunnan ja kuntalaisten asioiden tavanomaisena valmisteluna ja päätöksentekona sekä huomioidaan laadittaessa ja noudatettaessa alakohtaisia ohjelmia ja suunnitelmia.

Kunnan hytetutyön ja -tekojen kirkastaminen on tarpeen. Poikkihallinnollisen ja monialaisen yhteistyön lujittaminen, eri ammattiryhmien osaamisen vahvistaminen ja hyvinvointia edistävän ja turvallisen ympäristön huomioiminen ovat seuraavina vuosina työn alla. Kunta koordinoi ja toimii mahdollistajana myös muiden toimijoiden hyvinvointitoiminnalle.

Hyvinvointikertomuksen tulisi olla osa kunnan normaalia vuosittaista strategia-, ohjelma-, talousarvio-, toiminta- ja käyttösuunnitel­matyötä. Se liittyy myös tilinpäätöksiin ja ar­viointiin. Hyvinvointi-indikaattoreista saatava tieto liitetään muuhun toimintaympä­ristötietoon ja indikaattoreihin sekä sitä tulisi hyö­dyntää talousarvion suunnitteluohjei­den ja itse talousarvion ja -suunnitelmien laadinnassa. Hyvinvointikertomustiedon kerääminen, hyvinvoinnin edistämisen painopisteiden asettaminen sekä tavoitteiden ja toimen­piteiden seuranta on kytketty kuntastrategiaan, normaa­liin toiminnan ja talouden sekä tiedolla johtamisen prosesseihin ja aikatauluihin. Kertomus ja hyvinvointijohtaminen eivät ole erillinen, oma pro­sessi vaan vuosikellon mukainen ja valtuustokauden toimintaan suoraan kyt­keytyvä.

Tämän hyvinvointikertomuksen val­mistelussa on käytetty sähköinen hy­vinvointikertomus -työkalua, siihen au­tomaattisesti päivittyviä hyvinvoinnin indikaattoritietoja ja TEAviisarin tietoja. Lisäksi on hyödynnetty Agenda 2030 –toimenpideohjelman indikaattoreita. Kunnanhallitus nimesi hyvin­voinnin ja terveydenedistämisen työryh­män, joka on kokouksissaan työstänyt kertomuksen edellisen hyvinvointikertomuksen (2017–2021) asettamia tavoitteita, pohjatietoja ja edistänyt hytetu-työn jalkauttamista hyvinvointikoordinaattorin johdolla. Tätä laajaa hyvinvointikertomusta on valmisteltu tiiviissä yhteistyössä kuntastrategian päivityksen kanssa. Molempien dokumenttien läpileikkaavana teemana on kestävyys ja tavoitteiden määrittelyssä on hyödynnetty mm. Agenda 2030 –toimenpideohjelmaa. Kuntastrategian mittaristossa on hyödynnetty hyvinvointikertomuksen indikaattoritietoa tulevaisuuden seurantaa ja arviointia ajatellen. Kuntalaisten hyvinvointi ja arjen turvallisuus liittyvät vahvasti toisiinsa. Näin ollen hyvinvointi- ja turvallisuuskertomukset on yhdistetty. Kes­keiset painopisteet ja kehittämiskohteet nousevat kuntastrategiasta ja hyvinvoin­tikertomuksesta sekä valtakunnallisista turvallisuussuosituksista. Valtuustokauden painopisteet ja ke­hittämiskohteet ovat yhtenevät talousarviotavoitteiden ja -toimenpiteiden kanssa.

Kuluneen valtuustokauden aikana erityisesti lapsiperheiden, työikäisten ja ikääntyneiden tarpeet ovat nousseet esiin. Väestön ikääntyminen ja demografisen huoltosuhteen kasvu tuovat omat haasteensa taloudellisesti kestävien palvelluiden toteuttamiselle. Lapsiperheiden ja ikääntyneiden osallisuuteen ja aktivointiin on keskityttävä. Nuorten ja työikäisten kohdalla yksinäisyys ja mielenterveyspalveluiden saatavuus ovat puhututtaneet kuntalaisia. Tulevalla valtuustokaudella on panostettava koronan jälkeisen fyysisen, psyykkisen, sosiaalisen ja taloudellisen hyvinvointivelan korjaamiseen.

Tämän vuosille 2021-2025 laaditun hyvinvointi- ja turvallisuuskertomuksen kolme pääkokonaisuutta ovat ”tasapainoisen elämän edellytykset”, ”yhteisön ja yksilön parhaat puolet” sekä ”viihtyisä, turvallinen ja terveellinen ympäristö”. Näiden kokonaisuuksien alle tullaan määrittelemään tavoitteet ja toimenpiteet, jotka ohjaavat hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämistyötä muodostaen varsinaisen hyvinvointisuunnitelman valtuustokaudelle. Jokaisella kunnan toimialalla on oma, tärkeä roolinsa hyvinvoinnin edistämisen työssä.

Ehdotus

Esittelijä

Katri Rantakokko, vs.kunnanjohtaja, katri.rantakokko@muonio.fi

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy laajan hyvinvointikertomuksen 2021-2025.

Päätös

Hallitus hyväksyi esittelijän esityksen.

Perustelut

  

Ehdotus

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy laajan hyvinvointikertomuksen 2021-2025.

Päätös

Valtuusto hyväksyi hallituksen esityksen.

Kokouskäsittely

Hyvinvointikoordiaattori Anni Kettunen esitteli tiivistelmän laajasta hyvinvointikertomuksesta ja suunnitelmasta. 

Valtuusto keskusteli asiasta. 

Tiedoksi

palvelualueet