Kunnanvaltuusto, kokous 2.3.2026

§ 5 Määräalan myyminen Kiinteistö Oy Muonion Kotikonnulle (Ilttitie 1 ja 3)

MUODno-2025-109

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Perustelut

Talousarviossa 2025 on määritelty kuntakonsernin osalta erääksi tavoitteeksi tehdä konsernirakennetarkastelu ja päivittää konserniohjeistus. On sovittu, että lisäksi tarkistetaan taloyhtiöiden fuusioittamisen mahdollisuutta sekä isännöinnin roolin terävöittämisestä.  Suunnitelmaksi on otettu kiinteistöihin liittyvän investointiohjelman päivitys ja kiinteistösalkun läpikäyminen koko konsernin tasolla; syytä valmistella kuntakonsernin suunnitelmallinen kiinteistöjen omistus- ja käyttösuunnitelma seuraaville vuosille. 

Kunnanhallitus on kokoontunut keskeisten viran- ja toimenhaltijoiden kanssa 17.3.2025 keskustelemaan yleisesti koko kuntakonsernin kiinteistöjen tilanteesta sekä on hahmoteltu suuntaviivoja lähitulevaisuuden kunnan kiinteistökannan suhteen; millaisia investointitarpeita, palvelu- ja asukastarpeita, sekä yleisiä visioita Muoniossa on sen omistamaan kiinteistökantaan. Samalla tarkistettiin Onnellisten osake -hankkeessa toteutettujen kuntakorttien kautta kunnan asumisen tilannekuvaa. Kunnan kiinteistötilannetta on tarkisteltu kokonaisvaltaisesti niin kunnan asuntopulan kuin konsernin taloudellisten mahdollisuuksien kautta, ja mm. seuraavia näkökulmia voidaan kunnan tilannekuvasta sekä tulevaisuustarpeista nostettua esille: 

  • Maltillinen väestönkasvu luo mahdollisuuksia sekä luonnollista kysyntää. Palvelutarpeet ja kasvu on syytä tunnistaa. Ketteryys, ajoitus ja suunnitelmallisuus kiinteistöjä koskevassa päätöksenteossa ovat avainasemassa.
  • Kuntaan on saatava entistä monipuolisempaa asuntokantaa ja huolehdittava monipuolisesta asuntopoolista. Asuntojen sijainnilla sekä viihtyisällä ympäristöllä on keskeinen merkitys pito- ja vetovoimaan, kotiutumiseen. Erityisryhmien huomioiminen asuntotarjonnassa on tärkeää, asuntojen koko ja kaikille kohtuulliset elämisen kustannukset ovat keskeisiä mielekkäälle elämälle.
  • Kunnan omaa tonttitarjontaa on syytä vahvistaa ja pohdittava tonttien strategista sijaintia.
  • Kunnan tilojen suunnittelussa on huomioitava monikäyttöisyys ja yrittäjäyhteistyötä on kartoitettava.
  • Kunta pyrkii ratkaisemaan yrittäjävetoista asuntomarkkinoiden vauhdittamista myymällä sille tarpeettomia kiinteistöjä avoimilla markkinoilla.
  • Kunta hakee uudenlaista avausta ekologiseen ja yhteisälliseen pienomakotitaloasumiseen hankkeistuksen kautta. 
  • Kunta laajentaa opiskelija-asumisen mahdollisuuksia saneeraamalla vapautuvan päiväkotikiinteistön ko. tarkoitukseen. Kunta käynnistää ennen varsinaisia omia investointejaan markkinavuoropuhelun siitä, löytyisikö em. ratkaisuun vaihtoehtoinen malli siten, että löytyisi ulkopuolinen taho toteuttamaan em. investoinnin ja kunta sitoutuisi tulemaan vuokralle em. kiinteistöön sovituksi ajanjaksoksi. 
  • Kunta huomioi taloudelliset reunaehtonsa ja huomioi tehtävät investoinnit osana taloudellista riskienarviointia; investointien tulee olla kestäviä ja pitkäkantoisia. Kunnan investointitaso/vuosi on syytä tarkistaa. Samoin mahdolliset kiinteistöjen alaskirjaukset on huomioitava ja suunniteltava ajoittuvan kohtuullisiksi. Jos kunta myy vanhoja asumiseen tarkoitettuja kiinteistöjään, onko sillä intressi rakentaa myöhemmin uutta rakennuskantaa; jos on, miten ja mitä kautta. Keskittääkö kunta tehtävät massiivisemmat investoinnit ja mahdolliset uudet rakentamisavaukset nuorempiin taloyhtiöihinsä. 
  • Kunta tarkistaa erilaisia rahoitusinstrumentteja rakentamiselle.
  • Laphan vuokraamien kiinteistöjen ja hyvinvointialueen palvelutarve kiinteistölle on pitkällä tähtäimellä epävarmaa, ja luo ennustettavuuteen haasteita.

Kunnan omistamien kiinteistöjen osalta valtuusto on jo tehnyt päätöksen Kiela -kiinteistön saneeraamisesta kunnantaloksi ja siitä, että kunnanviraston  A- ja B- kiinteistöt tullaan myymään muuton myötä avoimilla markkinoilla. Kunta on niin ikään varannut vuoden 2025 vahvistetussa talousarviossa investointimäärärahan vuodelle 2026 päiväkotikiinteistön muuttamiseksi soluasunnoksi. Toisen päiväkotikiinteistön osalta ei ole tehty päätöksiä. Aikaisemmassa kunnanhallituksen 31.3.2025 pykälässä on käsitelty isännöinnin roolia ja tämän järjestämistapojen selvittämistä kuntakonsernissa. Ko. henkilöresurssointikysymys on siis tarkastelun alla ja valmistelussa, päätökset tähän tehdään vuoden 2025 aikana. 

Kunnanhallituksen on konserniohjauksesta vastaavana elimenä annettava emona tytäryhtiölleen omistajaohjausta tahtotilastaan sekä tehtävistä linjauksista konsernissa. Nopein tarve omistajaohjaukselle on Kiinteistö Oy Muonion Kotikonnulle. Alkuvuonna 2025 saatiin tieto, että osassa kunnan 100 % omistaman Kiinteistö Oy Muonion Kotikonnun kuuluvissa asunnoissa Ilttitiellä havaittiin rakenneavauksissa mikrobikasvustoa. On pohdittu erilaisten saneerausmahdollisuuksien purevuutta ja taloudellisia reunaehtoja sekä vaihtoehtoja ko. investointien toteuttamiseksi. Kiinteistö Oy Muonion Kotikunnun suhteen kunnan ja tytäryhtiön on saatava tehtyä ratkaisuja jo vuoden 2025 aikana. Kotikonnun Ilttitien tilannetta on tarkisteltu kokonaisvaltaisesti niin kunnan asuntopulan kuin konsernin taloudellisten mahdollisuuksien kautta.

Ehdotus

Esittelijä

Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Kunnanhallitus antaa omistajaohjauksena Kiinteistö Oy Muonion Kotikonnun hallitukselle:

  • omistajan tahtotila on, että Kiinteistö Oy Muonion Kotikonnun Ilttitie 1 ja 3 rivitalot laitetaan myyntiin. Mikäli rivitaloja ei saada myytyä, aloitetaan valmistelut ko. kiinteistöjen purkamisesta.
  • Kiinteistö Oy Muonion Kotikonnun Rautionmukan kokonaisuus laitetaan myyntiin viimeistään vuoden 2027 aikana.
  • Kiinteistö Oy Muonion Kotikonnun Ilttitie 5 ja 7 rivitalot laitetaan myyntiin viimeistään vuoden 2028 aikana.

Kunnanhallitus antaa omistajaohjauksena As Oy Kulleron hallitukselle:

  • selvitetään yhtiön rivitalojen myyntiedellytykset velkasaneerauksen aikana, velkasaneeraus päättyy v. 2031.

Kunnanhallitus esittää valtuustolle kunnan omistamien kiinteistöjen osalta seuraavaan suunnitelman hyväksymistä:

  • päiväkoti Mustikka -kiinteistö myydään vuosien 2025-2026 aikana, paritalokokonaisuus Huomisenpolku myydään vuoden 2028 aikana ja Mäntykumpu -kiinteistö myydään vuosien 2029-2030 aikana ja
  • kunnan taseessa olevat Rivitalo Eka, Toka, Nelkka ja Sopu myydään vuosina 2031-2034.

Lopullisesta kiinteistöjen myyntiin asettamisesta päätetään aina erikseen yhtiö-/kokonaisuus-/kiinteistökohtaisesti kunnanhallituksessa.

Muutettu päätösehdotus

Kunnanhallitus antaa omistajaohjauksena Kiinteistö Oy Muonion Kotikonnun hallitukselle:

  • omistajan tahtotila on, että Kiinteistö Oy Muonion Kotikonnun Ilttitie 1 ja 3 rivitalot laitetaan myyntiin. Mikäli rivitaloja ei saada myytyä, aloitetaan valmistelut ko. kiinteistöjen purkamisesta.
  • yhtiön muiden kiinteistöjen osalta tehdään vaikutusten ennakkoarviointi ja tuodaan sen jälkeen päätöksentekoon.

Kunnanhallitus antaa omistajaohjauksena As Oy Kulleron hallitukselle:

  • selvitetään yhtiön rivitalojen myyntiedellytykset velkasaneerauksen aikana, velkasaneeraus päättyy v. 2031.

Kunnan omistamien kiinteistöjen osalta tehdään vaikutusten ennakkoarviointi ja tuodaan kunnanhallitukseen (päiväkoti Mustikka, paritalokokonaisuus Huomisenpolku, Mäntykumpu, rivitalot Eka, Toka, Nelkka ja Sopu).

Päätös

Hallitus hyväksyi esittelijän muutetun ehdotuksen.

 

Tämän päätöksen jälkeen kokouksessa pidettiin tauko, jonka jälkeen suoritettiin nimenhuuto ja puheenjohtaja totesi kokouksessa olevan samat henkilöt kuin ennen taukoa.

Esteellisyys

Minna Back, Jukka Korhonen (hallintolaki § 28 ja kuntalaki 97 §)

Kokouskäsittely

Tämän asian käsittelyn aikana kokouksessa pidettiin tauko, jonka jälkeen suoritettiin nimenhuuto ja puheenjohtaja totesi kokouksessa olevan samat henkilöt kuin ennen taukoa.

Minna Back ja Jukka Korhonen ilmoittivat olevansa esteellisiä ja poistuivat kokouksesta ennen päätöksentekoa (hallintolaki § 28 ja kuntalaki § 97). Pirkko Rauhala toimi puheenjohtajana tämän asian käsittelyn ajan.

Hallitus keskusteli laajasti konserniohjauksesta.

Valmistelija

Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Perustelut

Kunnanjohtaja esittelee kokouksessa ajankohtaisen tilannekuvan konsernin kiinteistöjen käyttösuunnitelmiin/ennakkovaikutusten arviointiin liittyen.

Käytännössä konsernin kiinteistöjen ennakkovaikutusten arviointia ei ole vielä tehty, mutta mm. vapautuvien päiväkotikiinteistöjen osalta on laadittu alustavia suunnitelmia näiden muuttamisesta soluasunnoiksi - kunnan tulee päättää, aloitetaanko em. saneerausinvestointi jo vuoden 2025 puolella kun kiinteistöt vapautuvat, ja tehdäänkö molemmat vapautuvat kiinteistöt soluasunnoiksi, vai vain toinen (kuten on alustavasti linjattu). Jos investoinnit aloitetaan jo vuonna 2025, tulee tehdä investointiosassa määrärahasiirtoja sitovien tehtävätasojen välillä. Alustavaa budjettivarausta on selvitetty. Kunnanjohtaja on lähestynyt 2. asteen oppilaitoksia lähivuosien opiskelija-asuntotarpeisiin liittyen ja parhaillaan kartoitetaan, millainen tarve olisi yleisesti kunnassa soluasuntojen suhteen, löytyisikö tähän asumismuotoon laajemmin kiinnostusta.

Kiela- kiinteistöön on saatu rakennetutkimusraportit, ja myös nämä käydään alustavasti läpi kokouksessa.

Ehdotus

Esittelijä

Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Kunnanhallitus merkitsee tilannekatsauksen tiedoksi ja evästää jatkovalmistelussa.

Päätös

Hallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

Kokouskäsittely

Keskustelua käytiin laajasti kunnan omista kiinteistöistä.

Valmistelija

Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Perustelut

Kunnanhallitus on antanut omistajaohjauksena Kiinteistö Oy Muonion Kotikonnun hallitukselle 31.3.2025 § 59:

  • omistajan tahtotila on, että Kiinteistö Oy Muonion Kotikonnun Ilttitie 1 ja 3 rivitalot laitetaan myyntiin. Mikäli rivitaloja ei saada myytyä, aloitetaan valmistelut ko. kiinteistöjen purkamisesta.

Kiinteistö Oy Muonion Kotikonnun hallitus on joulukuussa 2025 esittänyt kunnanhallitukselle, että kunta ensisijaisesti ostaisi kyseiset rivitalot.

Mikäli kunta ostaisi em. rivitalot suoraan tytäryhtiöltään, tulisi näihin ensin suorittaa todellisen arvon tarkistaminen. Tämä vie oman aikansa prosessista. Myyntiratkaisut olisi saatava tehtyä mahdollisimman pian, koska Kiinteistö Oy Muonion Kotikonnun käyttöaste on tippunut Ilttitie 1 ja Ilttitie 3- kohteiden tilannekuvan vuoksi. Myymällä ko. Kotikonnun kohteet, rivitalot Ilttitie 1 ja 3, avoimilla markkinoilla, kiinteistöjen hinta määräytyy luonnollisesti tai itsestään markkinaehtoisesti.

Kunnan strategisena linjauksena ei ole esitetty asunto-osakeyhtiöiden määrällistä kasvattamista, vaan esityksissä olisi lähitulevaisuudessa harventaa yleistä kiinteistökantaa tarveperusteisesti, ja tehdä jäljelle jäävälle kiinteistökannalle investointi- ja käyttösuunnitelmat; perusteluina em. esitykselle on taloudellisen kestävyyden ja kantokyvyn vahvistaminen. Muonion kuntaan on rakentunut vuodesta 2019 vuokra-asuntokiinteistökohteita yksityisvetoisesti (pl. valmisteilla oleva, kuntavetoinen soluasuntosaneerauskohde, joista osa kohdistuu suoraan 2. asteen opiskelijoille), ja oletettavaa on, että yksityisvetoinen asuntorakentaminen tulee toimimaan myös tulevaisuudessa kunnan uuden asuntorakentamisen veturina.

Ehdotus

Esittelijä

Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Kunnanhallitus antaa omistajaohjauksena yhtiölle seuraavaa:

  • omistajan tahtotila on, että Kiinteistö Oy Muonion Kotikonnun Ilttitie 1 ja 3 rivitalot laitetaan myyntiin avoimille markkinoille. Mikäli rivitaloja ei saada myytyä, aloitetaan valmistelut ko. rakennusten purkamisesta

Lisäksi kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että:

  • kunta myy Ilttitie 1:n ja Ilttitie 3:n vuokratontit Kiinteistö Oy Muonion Kotikonnulle valtuuston aiemmin päättämien ehtojen mukaiseti. Näin Kiinteistö Oy Muonion Kotikontu voi myydä kohteet kokonaisuutena sisältäen maa-alueen ja rakennukset.

Päätös

Hallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

Esteellisyys

Minna Back ja Jukka Korhonen (hallintolaki § 28.1)

Kokouskäsittely

Minna Back ja Jukka Korhonen ilmoittivat olevansa esteellisiä (hallintolaki § 28.1) ja poistuivat kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi.

Henri Muotka toimi puheenjohtajana tämän asian käsittelyn ajan.

Perustelut

Kunnanhallitus käsitteli asiaa 23.2.2026 § 42.

Päätösehdotus

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että kunta myy Ilttitie 1:n ja Ilttitie 3:n vuokratontit Kiinteistö Oy Muonion Kotikonnulle valtuuston aiemmin päättämien ehtojen mukaiseti. Näin Kiinteistö Oy Muonion Kotikontu voi myydä kohteet kokonaisuutena sisältäen maa-alueen ja rakennukset.

Tiedoksi

elinvoimapalvelut, Kiinteistö Oy Muonion Kotikontu