Perustelut
Hallintosäännön 28 §:n mukaan lautakunnat päättävät palveluistaan perittävistä maksuista, maksujen poistamisesta ja maksujen alennuksista sekä myönnettävistä avustuksista siltä osin kuin ne ovat kunnan päätettävissä eikä niitä ole siirretty viranhaltijan päätettäväksi.
Alakoululla sijaitsevan kuntosalin yhteyteen on sijoitettu tatamipatjat. Tilassa voi harjoittaa esim. painia, nyrkkeilyä tai voimistelua. Tilaan tulee määritellä käyttövuorot ja käyttömaksut kuten liikuntahallilla. Käyttömaksun avulla voidaan jonkin verran kattaa tilan kalustokuluja ja materiaalimaksuja sekä sitouttaa käyttäjiä toimintaan. Tatamitilan käyttösopimus on oheismateriaalina.
Tatamitilan vuorot tullaan hakemaan kahdesti vuodessa liikuntahallivuorojen mukaisesti, niin että toimintakaudet ovat kesä-elokuu ja syys-toukokuu. Vuoron varanneella aikuisella tulee olla lisäksi kuntosalin vuosimaksu/kulkuavain salille maksettuna. Tatamitilan harjoitusvuoroaikoina tila ei ole kuntosaliharrastajien käytössä.
Tilan käyttömaksujen osalta ei huomioida mahdollisia vuorojen peruutuksia vuoromaksua alentavana tekijänä. Koko kausimaksu veloitetaan vaikka varaaja haluaisi varata vuoron vain osaksi kautta.
Liikuntapalvelut esittävät tatamitilan käyttömaksuksi 1.9.2026 alkaen koko kaudelta yhdestä tunnista/vuorosta:
- syys-toukokuu 40€/vuoro
- kesä-elokuu 20€/vuoro
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Päivi Rantakokko, sivistysjohtaja, paivi.rantakokko@muonio.fi
Lautakunta hyväksyy tatamitilan käyttömaksun 1.9.2026 alkaen kuvauksen mukaisesti.