Tunturi-Lapin maaseutulautakunta, kokous 2.10.2026

§ 15 Tilinpäätös 2025

MUODno-2026-41

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Annika Leinonen, maaseutupäällikkö, annika.leinonen@muonio.fi

Perustelut

Tunturi-Lapin maaseutulautakunnan vuoden 2025 toiminnallisiin tavoitteisiin on asetettu Lapin YT-alueiden kanssa keskusteleminen mahdollisista yhteistyömuodoista tapaamisissa ja teams-kokouksissa sekä maastotarkastusten määrän lisääminen.

Ensimmäinen tavoite ei ole toteutunut, mutta valmistelua on aloitettu ja Lapin maaseutupalvelujen tulevaisuudesta on keskusteltu epävirallisesti kokoontumisissa muiden Lapin maaseutuviranomaisten kanssa. Lapin maaseutuelinkeinoviranomaiset ovat hyvin tiiviissä yhteistyössä keskenään. Muutoksia on muuallakin, Lapin alueella Sodankylä siirtyi maksajavirastovakuuden osalta Itä-Lapin YT-alueelle vuoden 2026 alusta. Esillä on ollut, että onko tulevaisuuden järjestämistapa yksi kokonaisuus Lapin YT-alueena vai onko alue liian suuri.

Maastotarkastusten määrä ei ole noussut edelliseen vuoteen verrattuna kuin muutamalla, mutta tarkastusprosentti on noussut 9,7 %:in. Porovahinkoja on vuonna 2025 ollut noin 200 vähemmän kuin vuonna 2024 ja vuoteen 2023 verrattaessa vahinkoja on yli 300 vähemmän. Lisääntyneiden maastotarkastusten lisäksi vahinkojen hallinnollista tarkastusta on tehostettu ja -ilmoitusten kuulemiskäsittelyt ovat lisääntyneet.

vuosi / ilmoitettujen vahinkojen määrä / tarkastettuja vahinkoja / maastotarkastusprosentti / hylkäysprosentti

  • 2023 / 1 655 kpl / 112 kpl / 6,8 % / 0,8 %
  • 2024 / 1558 kpl / 129 kpl / 8,3 % / 2,4 %
  • 2025 / 1350 kpl / 131 kpl / 9,7 % / 4,9 %.
    ​​​

Vuonna 2025 saapui 1 350 porovahinkoilmoitusta ja 273 korvaushakemusta. Maastotarkastuksia tehtiin 131, joista yksi sijoittui Inarin puolelle. Tarkastukset jakautuivat 30 tarkastuspäivälle tammi-marraskuussa, joulukuussa tarkastuksia ei suoritettu mm. lomien vuoksi. Ilmoitettuja vahinkoja hylättiin 4,9 % ja ilman vasahävikkiä sekä järjestelmävirheiden takia tehtyjä hylkäyksiä osuus oli 2,5 %.

Viranhoitojärjestelyt maaseutuhallinnon osalta järjestettiin määräaikaisina vuoden 2025 loppuun, koska tavoitteena oli toteuttaa muutoksia mm. lautakuntatyöskentelyn ja YT-alueen mahdollisten muutosten vuoksi. Muutosten valmistelu ei edennyt suunnitelmien mukaan ja maaseutupäällikön sekä maaseutusihteerin rekrytointi aloitettiin 06/2025. Valinnat virkoihin tehtiin 10/2025 ja 11/2025 ja virkoihin valitut aloittivat vuoden 2026 alussa. 

Tilinpäätöksen osalta laskelmat eivät vielä esityslistan lähettämisen vaiheessa ole valmiita ja ne toimitetaan lautakunnan jäsenille erikseen niiden valmistuttua. 

Ehdotus

Esittelijä

Annika Leinonen, maaseutupäällikkö, annika.leinonen@muonio.fi

Tunturi-Lapin maaseutulautakunta merkitsee tiedoksi toiminnallisten tavoitteiden toteutumisen ja lähettää ne edelleen kunnanhallituksella ja valtuustolle.

Päätös

Tunturi-Lapin maaseutulautakunta hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

Tilinpäätös käsitellään seuraavassa lautakunnan kokouksessa.

Valmistelija

  • Annika Leinonen, maaseutupäällikkö, annika.leinonen@muonio.fi

Perustelut

Kuntien tasauslaskutuksesta on puuttunut mm. jaksotetut palkat ja palkkiot, jotka ovat lopulta olleet 8 720 €. Myös muutamat muut luvut ovat hieman muuttuneet tasauslaskutuksen jälkeen. Enontekiön ja Kittilän kunnilta on siis laskutettu vuodelta 2025 liikaa ja tämä tullaan korjaamaan vuoden 2026 tasauslaskutuksessa. Myyntituotot kunnilta olisi vuonna 2025 pitänyt olla 114 422 € eikä 122 123 € ja Muonion kunnan osuus 26 492 € eikä 18 657 €.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Annika Leinonen, maaseutupäällikkö, annika.leinonen@muonio.fi

Tunturi-Lapin maaseutulautakunta hyväksyy tilinpäätöksen esitettäväksi edelleen kunnanhallituksella ja valtuustolle.