MUODno-2026-273
Hallintosäännön 35.3 § mukaan kunnossapitopäällikkö vastaa kiinteistö- ja tiepalvelut- tehtäväalueesta sekä niiden toiminnan, tilojen kaluston ja alueiden käytöstä
Profugus Oy hakee 26.6.2026 päivätyllä sähköpostilla sijoitus- ja kaivuulupaa tilaajien liittämiseksi Valokuitunen Oy valokuituverkkoon karttaliitteiden mukaisesti (työalueet suunnitelmakuvissa) Myllytielle, Aleksintielle, Kirkkotielle, Örninpolulle ja Pirkantielle. Lupahakemuksessa määritellään tehtävät toimenpiteet.
Vesihuoltolaitoksen päällikkö ja Biowir Polar Oy:n edustaja ovat osaltaan käyneet läpi karttaliitteiden mukaiset sijoitus- ja kaivuupaikat kunnan kaavateiden osalta. Luvanhakijan kanssa on lisäksi pidetty aloituskatselmus kohteissa paikan päällä lähtötilanteen toteamiseksi.
Myönnän Profugus Oy:lle sijoitusluvan valokuitukaapelin rakentamiseksi liitteenä olevien sijoitussuunnitelmien mukaisesti Aleksintielle, Myllytielle, Pirkantielle, Kirkkotielle ja Örninpolulle liitteenä olevien sijoitussuunnitelmien mukaisesti. Työn valmistuttua alueelle tehdään loppukatselmus.
Loppukatselmuksen yhteydessä tarkistetaan tien ja kaivuualueen kunto. Luvanhakijan tulee entisöidä alueet mahdollisimman lähelle lähtötilannetta vastaavaa tasoa ja korvata mahdolliset aiheuttamansa vauriot.