MUODno-2025-319
Hallintosääntö 37 §
Muonion ja Inarin kunnissa pyritään edistämään monipuolista elinkeinorakennetta muun muassa kasvattamalla elämystalouden osuutta ja luomalla kehittymisen edellytyksiä alueen toimijoille paikallisen ekosysteemin muodostumiselle uusien alojen ympärille. Alueille uusien toimialojen muodostuminen edellyttää muun muassa ymmärryksen kasvattamista, tietoa, osaamista ja resurssia toimivan infran lisäksi.
Tällä hankkeella halutaan kasvattaa ennen kaikkea kuntien ja paikallisten toimijoiden ymmärrystä, hankkimaan tietoa ja muodostamaan kokonaiskuva alueen mahdollisuuksista sekä kehittämiskohteista suhteessa peli- ja av-alan kehittymiseen alueella. Kehittämisen kantavana ajatuksena on niin sanottu kaksoiskäyttöajatus: pyritään hyödyntämään jo olemassa olevaa toimintaympäristöä, infraa ja palveluja sekä samalla pyritään edistämään peli ja av-alan paikallisen markkinan sekä toimialan kehittymistä. Hankkeessa tehdään esiselvitys, joka toimii pohjana laajemman kehittämistyön aloittamisessa.
Hankerahoitusta haetaan ensisijaisesti Lapin liiton AKKE-hausta ja mikäli Lapin Liitto ei suhtaudu hankkeeseen myönteisesti, pyritään hankkeelle löytämään jokin muu rahoitusinstrumentti. Hankeaika on 1.11.2025 - 31.5.2026 ja kokonaiskustannusarvio on 40 000 euroa. Tuen osuus on 80% ja kuntien omarahoitusosuus jakautuisi Inarin ja Muonion kuntien osalta puoliksi, ollen kummaltakin kunnalta 4000 euroa koko hankeajalle.
Hanke edistää Muonion kunnan kuntastrategian tavoitetta ympärivuotisesta ja kansainvälisestä elinkeinoelämästä ja kunnan maapoliittista ohjelmaa.
Päätän, että Muonion kunta hakee hankerahoitusta peli- ja audiovisuaalisen alan kehittämisedellytysten selvityshankkeeseen valmistelutekstin mukaisesti yhteistyössä Inarin kunnan kanssa. Muonion kunnan omarahoitusosuus hankkeesta on 4 000 euroa.