§ 1 Päätös kunnan henkilöstön kuntosalin käytöstä

Lataa 

MUODno-2024-85

Päätöspäivämäärä

12.3.2024

Päätöksen tekijä

Liikuntasihteeri

Päätöksen peruste

Muonion kunnan hallintosääntö 28 §

Kuvaus

Kunnan tulee luoda edellytyksiä kunnan asukkaiden liikunnalle esimerkiksi järjestämällä liikuntapalveluja sekä terveyttä ja hyvinvointia edistävää liikuntaa eri kohderyhmät huomioon ottaen (Liikuntalaki 390/2015, 5 § Kunnan vastuu). Kunnan henkilöstö muodostaa merkittävän työikäisten joukon Muoniossa. Vuoden 2024 toiminnallisissa tavoitteissa Liikunta- ja hyvinvointipalveluiden tärkeimmiksi kohderyhmiksi nostetaan työikäiset ja iäkkäät.

Työhyvinvointi on kokonaisuus, jonka muodostavat työ ja sen mielekkyys, terveys, turvallisuus ja hyvinvointi. Työhyvinvointi vaikuttaa muun muassa työssä jaksamiseen. Hyvinvoinnin kasvaessa työn tuottavuus ja työhön sitoutuminen kasvaa ja sairauspoissaolojen määrä laskee. (Lähde Sosiaali ja Terveysministeriö). Hyvinvointiin voidaan pyrkiä vaikuttamaan muun muassa madaltamalla kynnystä osallistua hyvinvointia lisääviin palveluihin.

Liikunta- ja hyvinvointipalvelut ovat yhdessä hallintopalveluiden kanssa suunnitelleet Muonion kunnan työntekijöille kuntosalietuutta osana työhyvinvoinnin lisäämistä ja Muonio 150-v. juhlavuotta. Etuus on määräaikainen ja tulee lunastaa juhlavuoden aikana.

Kunnan vakituisille työntekijöille ja työntekijöille, joiden työsopimus kestää yli kolme kuukautta, tarjotaan maksuton kuntosalijäsenyys vuodeksi Muonion yhtenäiskoulun kuntosalilla. Lyhyemmässä työsuhteessa olevat saavat etuuden työsuhteensa ajaksi.

Kuntosalijäsenyys tulee lunastaa vuoden 2024 aikana. Jäsenyys alkaa lunastuspäivänä ja päättyy

1.       vuoden kuluttua lunastuspäivästä, vakituisilla ja yli 3 kk määräaikaisilla työntekijöillä

2.       kun työsuhde päättyy, alle 3 kk määräaikaisilla työntekijöillä

Kuntosalin kulkuavain on henkilökohtainen. Mikäli henkilöllä on jo kuntosaliavain, aika ladataan sille. Uusi kuntosalikävijä saa kuntosaliavaimen maksutta. Mikäli asiakas hukkaa tai on hukannut kuntosaliavaimen, uudesta veloitetaan 15 euroa. Etuus ei koske työsuhteestaan palkattomalla lomalla olevia.

Etuuden voimassaollessa seurataan yhtäältä, kuinka moni etuuden lunastaa, toisaalta kuinka moni heistä on uusi kuntosalikävijä eli miten hyvin etuus kunnan työntekijöitä aktivoi.

Päätös

Päätetään ottaa käyttöön kunnan henkilöstön kuntosalietuus kuvauksen mukaisesti määräajaksi, vuoden 2024 loppuun saakka.

Allekirjoitus

Nora Björs

Organisaatiotieto

Muonion kunta