Muonion kuntakeskustan osayleiskaava
YHTEYSHENKILÖ
Jussi-Pekka Tammilento
AJANKOHTAISTA
Valtuusto hyväksyi kuntakeskustan osayleiskaavan 15.4.2024 § 11, päätöksestä on valitettu
Keskustan osayleiskaavan tavoitteena on
- laatia kuntakeskuksen asemakaavoitusta ja muuta maankäyttöä ohjaava yleiskaava selvityksineen sekä
- kunnan elinvoiman ja vetovoimaisuuden kasvattaminen alueidenkäytön näkökulmasta.
Osayleiskaavassa suunnitellaan alueiden käyttötarkoitukset pääpiirteissään, alueiden mitoitus, liikenneverkko, suojelutarpeet ja kehittymistä kuvaavat ohjeelliset merkinnät.
Alueen pinta-ala on noin 15 k-m2 ja se on kokonaan kunnan alueella rajautuen lännessä Muonionjokeen, Harrinivan eteläpuolelta Oustajärven ja Isolompolon kautta pohjoiseen Keinovuomanmaahan.
Kaavahanketta varten laaditaan tarvittavat selvitykset, mm. elinkeino-, arkeologinen, maaperä- ja pilaantuneiden maa-alueiden selvitys, Natura tarveharkinta-arviointi sekä maisema- ja taajamakuvaselvitys.
Kuntakeskuksen alueella ei ole yleiskaavaa ja maankäyttöä ohjaavat valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, maakuntakaava sekä voimassaolevat asemakaavat.
Lisätietoja:
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy, kaupunkikehitysjohtaja Arja Sippola, 044 748 0315, arja.sippola@fcg.fi
Muonion kunta, kunnanjohtaja Laura Enbuska-Mäki, 0400 477 723, laura.enbuska-maki@muonio.fi