§ 5 Vakuutusmeklaripalvelun hankinta

Lataa 

MUODno-2024-157

Päätöspäivämäärä

25.4.2024

Päätöksen tekijä

hallintojohtaja

Päätöksen peruste

Hankintaohje
Hallintosääntö § 34 ja 37

Kuvaus

Kunnan vakuutukset kattavat lakisääteiset tehtävät ja muista tehtävistä mm. etätyön tekemisen. Viime vuosina vakuutusten kirjo on laajentunut mm. ajoneuvojen hankinnan vuoksi. Kuntakonsernissa lakisääteisiä vakuutuksia on myös taloyhtiöissä ja Muonion Ruoka- ja Siivouspalvelut Oy:ssä. Vakuutusten hallinnointi on verkkopalvelussa: kiinteistöjen ja ajoneuvojen osalta elinvoimapalveluissa ja henkilövakuutusten osalta hallinto- ja talouspalveluissa. Vahinkoilmoitukset tehdään sillä tehtäväalueella, missä vahinko on tapahtunut. Nykyisessä sopimuksessa omaisuusvahinkojen omavastuu on korkea.

Nykyinen vakuutusyhtiö on ollut palveluntuottajana pitkään. Vakuutukset tulee kilpailuttaa ja se edellyttää, että vakuutettavat kohteet kartoitetaan, arvioidaan tarve ja tehdään itse kilpailutus. Kilpailutuksen toteuttamisessa on tarkoituksenmukaista käyttää vakuutusmeklaripalvelua.

Vakuutuksen hallinnointi on syytä myös siirtää vakuutusmeklaripalvelulle, koska osaamista ja resurssia tulee lisätä. Palvelussa mm. pidetään yllä ja ajan tasalla vakuutukset, huolehditaan muutokset ja tehdään vahinkoilmoitukset (pl. henkilövahingot) ja seurataan vakuutusyhtiöiden päätökset. 

Hallintojohtaja on tehnyt vertailua verkossa vakuutusmeklaripalveluista, jotka huolehtivat vakuutusten kilpailuttamisesta, analyyseistä ja raportoinneista sekä jatkuvasta vakuutusten hallinnointipalvelusta. Lisäksi palveluntuottajilla on erilaisia työkaluja riskiarviointien tekemiseen. Kyseessä on pienhankinta ja hankintaohjeen mukaisesti hintavertailua tulee tehdä vähintään kolmelta palveluntuottajalta.

Vakuutusmeklaripalvelua tarjoavia yrityksiä on paljon markkinoilla. Hintavertailua on haastavaa tehdä, koska hinnoittelu perustuu eri palveluntarjoajilla eri lailla. Kustannus voi olla esim.

  • 15 % vakuutusmaksujen määrästä, mutta vakuutusyhtiöt tarjoavat meklarialennusta, jolloin nettokustannus on pienempi asiakkaalle kuin suoraan vakuutusyhtiön kanssa.
  • asiakas säästää 20–80 % vakuutusmaksuista kilpailutuksen myötä ja vakuutusmeklarin palkkio on tästä summasta puolet ensimmäisen vuoden aikana, seuraavien vuosien hinnoittelua jatkuvan hoitopalvelun osalta ei ole saatavilla.

Useilla vakuutusmeklaripalveluilla on referenssejä kunnilta ja kaupungeilta.

Söderberg & Partners Oy on esitellyt toimintaansa ja toimittanut tarjouksen 23.3.2024.

Päätös

Kunnan vakuutusmeklaripalvelu hankitaan Söderberg & Partners Oy:n tarjouksen 22.3.2024 mukaisesti vakuutusten analysoinnista, kilpailutuksesta, hallinnoinnista ja vahinkopalveluista.

Allekirjoitus

Katri Rantakokko

Organisaatiotieto

Muonion kunta