§ 5 Kopiosto ry: Ääni- ja kuvatallenteiden esittäminen ja lainaus – sopimuksen päättäminen

Lataa 

MUODno-2024-275

Päätöspäivämäärä

13.6.2024

Päätöksen tekijä

Kirjastonjohtaja, kulttuurisihteeri

Päätöksen peruste

Muonion kunnan hallintosääntö 36 § 4

Kuvaus

Kopiosto Ry:llä ja Muonion kunnalla on ollut 2.10.2018 solmittu sopimus koskien Muonion kunnankirjastossa tapahtuvaa ääni- ja kuvatallenteiden esittämistä ja lainausta. Sopimuksella kunta on saanut luvan tekijänoikeuksilla suojattujen teoksien sekä radio- ja televisio-ohjelmien lainaukseen yksityishenkilöille ja esittämiseen kunnan kirjastolaitoksessa. Sopimus on koskenut Yleisradio Oy:n tuottamia radio- ja televisio-ohjelmia.

Yleisradion radio- ja televisio-ohjelmatallenteiden myynti on päättynyt 31.12.2023, jonka johdosta tallenteita ei voi hankkia fyysisinä tallenteina 1.1.2024 alkaen kirjaston käyttöön.

 

Päätös

Muonion kunnankirjasto päättää Kopisto ry:n kanssa solmitun sopimuksen voimassaolon tarpeettomana ja sitoutuu hävittämään kokoelmastaa sopimuksen mukaiset tallenteet.

Allekirjoitus

Paula Löppönen

Organisaatiotieto

Muonion kunta