Sivistyslautakunta, kokous 17.1.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 8 Koulujen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2024-2025

MUODno-2023-667

Valmistelija

  • Heikki Tuikka, hallintosihteeri, heikki.tuikka@muonio.fi

Perustelut

Perusopetuslain (628/1998 23 §) mukaan lukuvuosi perusopetuksessa alkaa ensimmäisenä päivänä elokuuta ja päättyy 31. päivänä heinäkuuta. Lukuvuodessa on 190 työpäivää, joista vähennetään muuksi arkipäiväksi kuin lauantaiksi sattuva itsenäisyyspäivä, loppiainen ja vapunpäivä. Lukuvuonna 2024-2025 työpäiviä on 187.

Perusopetusasetuksen (852/1998 7 §) mukaan lukuvuoden koulutyö päätetään viikon 22 viimeisenä arkipäivänä eli lukuvuonna 2024-2025 la 31.5.2025. Muuten opetuksen järjestäjät voivat itsenäisesti päättää koulujen työ- ja loma-ajoista.

Lukiota koskevassa lainsäädännössä ei ole oppilaitoksen työaikaan liittyviä säännöksiä. Peruskoulun kanssa yhteisten ja rinnakkaisten opetus-, kuljetus- ja muiden järjestelyjen sekä perheiden lasten samanaikaisten loma-ajankohtien vuoksi Muonion lukion työaikojen on perusteltua olla perusopetuksen kanssa yhteneväiset. Jaksotuksen aikataulu päätetään koulujen vuosisuunnitelmien hyväksymisen yhteydessä.

Työ- ja loma-aikojen vaihtoehtoina oli sivistysjohtajan sekä peruskoulun ja lukion rehtoreiden laatimat kolme ehdotusta työpäiviksi ja loma-ajoiksi, ehdotukset ovat oheismateriaalina. Lähtökohtana kaikissa ehdotuksissa oli syysloman sijoittuminen viikolle 42 ja hiihtoloman sijoittuminen viikolle 10. Myöskään lauantaityöpäiviä ei ollut ehdotuksissa. Koulujen henkilökunnalta, yhtenäiskoulun oppilaskunnalta, lukion opiskelijakunnalta, nuorisovaltuustolta ja Muonion lapset ja nuoret ry:ltä (vanhempainyhdistys) kysyttiin kannanotto työ- ja loma-aikojen ehdotuksista. Suurin osa koulujen henkilökunnasta, peruskoulun oppilaskunnan hallitus ja nuorisovaltuusto kannattivat ehdotusta 2. Lukion opiskelijakunta ja vanhempainyhdistys kannattivat ehdotusta 3. Kannanotot ovat oheismateriaalina.

Kannanottojen perusteella sivistysjohtaja sekä peruskoulun ja lukion rehtorit päätyivät esittämään koulujen työ- ja loma-ajoiksi ehdotusta 2.

Esiopetuksen työ- ja loma-ajat lukuvuodelle 2024-2025 käsitellään erikseen.

Ehdotus

Esittelijä

  • Päivi Rantakokko, sivistysjohtaja, paivi.rantakokko@muonio.fi

Lautakunta päättää, että työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2024–2025 sekä perusopetuksessa että lukiossa ovat ehdotuksen 2 mukaisesti seuraavat:

Syyslukukausi 92 työpäivää
ke 7.8. - pe 20.12.2024
Syysloma vko 42: ma 14.10. - su 20.10.2024
Joululoma: la 21.12.2024 - ma 6.1.2025

Kevätlukukausi 95 työpäivää
ti 7.1. - la 31.5.2025
Talviloma vko 10: ma 4.3. – su 10.3.2025.

Vapaapäivät:
Itsenäisyyspäivä pe 6.12.2024
Pääsiäisvapaat to 17.4. – ma 21.4.2025
Vappupäivä to 1.5.2025
Helatorstai 29.5.2025

Päätös

Lautakunta hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

Tiedoksi

perusopetus, lukio, varhaiskasvatus

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)