§ 27 Hankekoordinaattorin valinta ajalle 1.11.2024-31.7.2025

Lataa 

MUODno-2024-161

Päätöspäivämäärä

29.10.2024

Päätöksen tekijä

perusopetuksen rehtori

Päätöksen peruste

Hallintosääntö 55 §

Kuvaus

Perusopetus ja varhaiskasvatus saivat Leader Tunturi-Lapilta kahdeksan vuodenajan Muonio - Lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisääminen luontoon ja paikalliseen kulttuurin perustuvatn yhteisen tekemisen kautta - hankkeen toteuttamiseen ajalla 1.11.2024-31.7.2025. Hankkeen tavoitteena on lisätä oppilaiden osallisuuden ja oppimisen kokemuksia sekä motivoida koulunkäyntiin luontoon ja paikalliseen kulttuuriin perustuvanyhteisöllisen tekemisen kautta. Hankeavustuksella palkataan Muonioon hanketyöntekijä, jonka tehtävänä on hankehakemuksen mukaisen toiminnan suunnittelu, toteuttaminen ja koordinointi sekä kehittämistyö.

Hankekoordinaattorin määräaikainen tehtävä 1.11.2024-31.7.2025 on ollut haettavana Kuntarekry-järjestelmässä, työmarkkinatorin palvelussa ja kunnan internetsivuilla julkaistulla ilmoituksella. Hakuaika tehtävään päättyi 2.10.2024 klo 15.00.

Tehtävää haki kolmetoista (13), joista yhtä lukuunottamatta kaikki täyttivät kelpoisuusehdot. Kolme kelpoista hakijaa kutsuttiin haastatteluun hakemusasiakirjojen perusteella ja haastattelut suoritettiin 22.10.2024. Haastattelijoina toimivat perusopetuksen rehtori Jonne Lehto ja perusopetuksen apulaisjohtaja Saila Leukumaa-Autto.

Koulutuksen, työkokemuksen ja haastattelussa saatujen tietojen pohjalta tehdyn kokonaisarvion ja kokonaisharkinnan perusteella hankekoordinaattorin määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 1.11.2024-31.7.2025 haastatteluryhmä esittää valittavaksi yksimielisesti Taina Mannilaa.

Valinnassa painotettiin tehtävään soveltuvaa koulutusta (tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto), hanketyökokemusta sekä toimintaympäristön tuntemusta, kehittämismyönteisyyttä, organisointikykyä ja vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja.

 

Päätös

Kahdeksan vuodenajan Muonio- hankkeen hankekoordinaattoriksi ajalle 1.11.2024-31.7.2025 valitaan Taina Mannila. Palkkaus KVTES:n mukaan. Tehtävässä noudatetaan kolmen kuukauden koeaikaa. Valinta on ehdollinen. Valitun on ennen valinnan vahvistamista toimitettava 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote uhalla, että valinta muuten raukeaa.

Allekirjoitus

Jonne Lehto

Organisaatiotieto

Muonion kunta