MUODno-2024-497
Hallintosääntö 35.1§
Vuoden 2024 elinkeinoelämää edistävät yleishyödylliset infra-avustukset tuli hakea 30.11.2024 mennessä sähköisen järjestelmän kautta. Em. avustuksiin on varattu vuoden 2024 talousarviossa yhteensä 1 500 euroa. Määräaikaan mennessä avustushakemuksia tuli yksi, jonka haettava summa oli 1 000 euroa.
Avustuksia myönnetään hakemuksen perusteella järjestäytyneille toimijoille (esim. tiekunnat, osakaskunnat, yhdistykset, yhteisöt), joiden ylläpitämään infraan kohdistuu heidän omasta käytöstä riippumatonta ylimääräistä kunnossapitokustannusta. Kohteen, jolle avustusta haetaan, tulee olla avoimesti kaikkien käytössä eikä kohteen käytöstä peritä maksua. Avustusta voi saada yleishyödyllisten kaikille avointen vierailukohteiden kunnossapitokustannusten tukemiseksi niissä kohteissa, joita markkinoidaan yleisesti käyntikohteina ja, joihin ohjataan mm. matkailuliikennettä. Tällaisia ns. matkailun ja virkistyskäytön tarpeisiin vastaavia yleishyödyllisiä muun kuin kunnan tai valtion omistamia/ylläpitämiä infra-kohteita voivat olla esimerkiksi tiekuntien ylläpitämät yksityistiet, joiden kautta kuljetaan tien pintaa kuluttavilla kulkuneuvoilla matkailunähtävyyksille tai esimerkiksi kunnan ulkoilureittitietokannassa markkinoidut laavut/kotarakenteet. Kyseessä on ns. infran hallinnoijien/omistajien omasta käytöstä riippumattoman matkailu- ja virkistyskäytön aiheuttama kohonnut ylläpitokustannus niissä kohteissa, joita markkinoidaan matkailijoille ja asukkaille.
Hakemuslomakkeeseen tulee kuvailla mm. kohdetta ja siihen liittyviä vierailijoista koituvia ylläpitokustannuksia sekä millaisia kustannuksia avustuksella katettaisiin. Yleisten avustusten myöntämisperusteiden ja -ehtojen lisäksi elinkeinoelämää edistävien yleishyödyllisten infra-avustuksen myöntöä ja tuen käyttöä koskevat edellä mainitut ehdot.
Avustustyöryhmä on arvioinut hakemuksen. Saapunut hakemus ja hakija (Keimiöniemen tiekunta) täyttää avustusten yleiset myöntämisperusteet ja kelpoisuusehdot. Avustustyöryhmä ehdottaa, että hakijalle myönnetään avustusta hakemuksen mukaisesti eli 1 000 euroa.
Elinkeinoelämää edistävää yleishyödyllistä infra-avustusta myönnetään avustustyöryhmän ehdotuksen mukaisesti 1 000 euroa Keimiöniemen tiekunnalle. Avustuksen maksamisen ehtona on, että hakija on sitoutunut siihen tuen myöntämisen ehtoihin.