Kunnanvaltuusto, kokous 2.3.2026

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 7 Talousarviomuutos vuodelle 2026: lisämääräraha investointeihin, latukone

MUODno-2026-26

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Jussi-Pekka Tammilehto, elinvoimajohtaja, jussi-pekka.tammilehto@muonio.fi

Perustelut

Kunnan tamppari ajoi 16.12.2025 Siepinkurua pitkin kohti Särkijärveä. Noin 300 m etäisyydellä Särkijärven rannasta reitin suon puoleinen reuna petti latukoneen alta ja koneen oikean puolen tela upposi. Uppoaminen tapahtui virallisella moottorikelkkareitillä, joka oli pohjattu kymmeniä kertoja moottorikelkoilla ennen latukonetta. Vahingosta ei aiheutunut henkilövahinkoja. 

Kunnanjohtaja, työsuojelupäällikkö ja elinvoimajohtaja ovat käyneet tapahtuneen läpi reittivastaavan ja reittityöntekijöiden kanssa 18.12.2025 ja tapahtuneesta on täytetty läheltä piti -tilanteen tutkintalomake. 

Elinvoimapalvelut ilmoitti vahingosta kunnan vakuutusmeklarille 19.12.2025, joka teki vahinkoilmoituksen vakuutusyhtiölle. Vakuutusyhtiö ilmoitti 8.1.2026, että se korvaa vahingosta 75 % ja 25 % jää kunnan omavastuuksi. Vahingon määrään lasketaan mukaan myös tampparin nostamisesta aiheutuneet kustannukset. 

Tällä hetkellä reittejä pidetään kunnossa yhdellä tampparilla. Se tarkoittaa, että vähempi liikenteiset reitit joudutaan jättämään vähemmälle hoidolle. Muonion Paanojen aikaan reittejä hoidettiin kolmella tampparilla. Kevätkiireet ja mm. Lapponia kauuden huipentumana ovat vielä tulossa. Reittivastaava on tiedustellut apua mm. Kolarin ja Kittilän reittien kunnossapitäjiltä ja molemmat ovat todenneet, ettei apua ole mahdollista antaa. 

Tamppareiden maahantuoja SGN Group/Kessu Oy on alustavasti kertonut, ettei uponneesta tampparista saada todennäköisesti enää kunnolla toimivaa konetta. Maahantuoja toimitti 21.1.2026 alustavan kustannusarvion uponneen koneen kunnostamiseksi. Kustannusarvion mukaan koneen kunnostaminen maksaa n. 100 000 euroa. Vakuutusyhtiöllä on kolme vaihtoehtoa; korjata kone, antaa kunnalle kertakorvaus koneen korjaamista varten tai lunastaa kone. Vakuutusmeklari kertoi, että vakuutusyhtiö päätyy yleensä lunastukseen, mikäli korjauskustannukset ovat yli 50 % korjattavan kohteen käyvästä arvosta.

Kunnanjohtaja on lähestynyt kunnanhallitusta, elinvoimalautakuntaa ja valtuustoa uuden tampparin hankinnasta: elinvoimapalvelut kilpailuttaa uuden tampparin hankinnan, kunnanhallitus esittää 26.1. muutosta talousarvion investointiosaan elinvoiman kalustoon/tampparin ostaminen; elinvoimalautakunta tekee kokouksessaan päätöksen em. hankinnasta; valtuusto käsittelee käsittelee talousarvion muutoksen seuraavassa kokouksessaan. 

Valtuusto on päättänyt, että vuodesta 2026 alkaen investointien sitova taso on lautakuntataso. On mahdollista, että tampparin hankinta saataisiin katettua ilman lisämäärärahaa (arvio noin 90 000 euroa), mutta on selvää, että tampparin hankinta on kirjattava investointiosaan. 

Elinvoimapalvelut on 13.1.2026 julkaissut tarjouspyynnön uudesta tampparista tarjouspalvelu Cloudiassa ja julkisten hankintojen palvelussa (Hilma). Tarjoukset on pyydetty jättämään 27.1.2026 klo 12 mennessä. Tarjouksia on pyydetty alle 90 000 euron käytetyistä koneista. Tarjousten vertailu suoritetaan tarjouspyynnössä esitetyn pisteytyksen mukaisesti. Elinvoimalautakunta päättää hankinnasta kokouksessa 28.1.2026. 

Ehdotus

Esittelijä

Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Kunnanhallitus esittää valtuustolle käytetyn tampparin hankkimiseen 90 000 euron lisämäärärahan  talousavion 2026 investointiosan kohtaan 8400/404 Latukone. 

Päätös

Hallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

Perustelut

Kunnanhallitus käsitteli asiaa 26.1.2026 § 6.

Ehdotus

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se myöntää käytetyn tampparin hankkimiseen 90 000 euron lisämäärärahan talousavion 2026 investointiosan kohtaan 8400/404 Latukone. 

Päätös

Valtuusto hyväksyi hallituksen esityksen.

Kokouskäsittely

Valtuusto keskusteli reittien hoitamisesta. 

Tiedoksi

taloushallinto, elinvoimapalvelut

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

 

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

 

Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä,
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

 

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle

Postiosoite            PL 189, 90101 Oulu
Käyntiosoite         Torikatu 34-40, Oulu
Sähköpostiosoite pohjois-suomi.hao@oikeus.fi          
Faksinumero         029 564 2841
Puhelinnumero     029 564 2800

Hallinto-oikeuden kirjaamon aukioloaika on 8–16.15   

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

 

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

 

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

 

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.

 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Muonion kunnan kirjaamosta.

Postiosoite            Muonion kunta, PL 3, 99301 Muonio
Käyntiosoite          Puthaanrannantie 15 a, Muonio
Sähköpostiosoite  kirjaamo@muonio.fi  
Puhelinnumero     0400 686 211            

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 8.30–15.30.