Hyppää sisältöön
  Vireilletulo (Käynnissä)

Äijäniemen asemakaava

YHTEYSHENKILÖ
Jarmo Lokio
AJANKOHTAISTA
OAS nähtäville 15.4.2026 alkaen

Kunnanhallitus on 23.2.2026 § 39 päättänyt käynnistää alueen asemakaavan 
laadinnan.

Alueelle on aiemmin laadittu ranta-asemakaava, jonka kunnanvaltuusto hyväksyi 15.4.2024 §3.

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on kumonnut kunnanvaltuuston päätöksen 25.3.2025 (398/2025) koska ranta-asemakaavalla ei ole osoitettu lainkaan omarantaisia lomarakennuspaikkoja eikä lomarakennusoikeutta, mikä oli päätöksen mukaan maankäyttö- ja rakennuslain (nykyisin alueidenkäyttölain) 73§ vastaista. 

Asemakaavan tavoitteena on mahdollistaa korkeatasoisen resort-alueen toteuttaminen kartassa olevalle rajatulle kiinteistön osalle maisema- ja luontoarvot huomioiden. Kaavatyö perustuu aiemmin laadittuun ranta-asemakaavaan. 

Etenkin Äijäniemen rantavyöhykkeellä tullaan kaavoituksen kuluessa kiinnittämään erityistä huomiota matkailua palvelevien elämys- ja tukitoimintojen sekä niiden edellyttämän rakentamisen sijoitteluun ja kokoon jotta Äijäniemen luonto- ja maisema-arvot säilyvät. Rantavyöhykkeelle ei tulla sijoittamaan loma- tai vakituista asumista mahdollistavaa rakennuspaikkaa. Muilta osin asemakaava tulee noudattamaan alueella voimassa olevaa osayleiskaavaa.  


ASIAN KÄSITTELY

  Vireilletulo - 15.4.2026 - Käynnissä

Kaava-aineistot

Asiakirjat

OAS_Äijäniemi 28032026 (pdf, 1218 kt)

Vireilletulokuulutus

Hallituksen päätöksenteko