Kunnanvaltuusto, kokous 19.10.2026

§ 29 Vastine vuoden 2025 arviointikertomukseen

MUODno-2026-10

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Katri Rantakokko, hallintojohtaja, katri.rantakokko@muonio.fi

Perustelut

Valtuusto käsitteli tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen 8.6.2026 § 16.

Valtuusto päätti saattaa arviointikertomuksen kunnanhallituksen tiedoksi mahdollisia toimenpiteitä varten,​ velvoittaa kunnanhallituksen ja lautakunnat käsittelemään arviointikertomuksen ja antamaan vastineet kertomuksen havaintoihin sekä raportoimaan valtuustolle kuluvan vuoden lokakuun loppuun mennessä havaintojen aiheuttamista toimenpiteistä.

Ehdotus

Esittelijä

Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Kunnanhallitus pyytää lautakunnilta vastineet tarkastuslautakunnan arviointikertomukseen 21.9.2026 mennessä.

Päätös

Hallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

Valmistelija

Kaisa Kylä-Kaila, kehittämispäällikkö, kaisa.kyla-kaila@muonio.fi

Perustelut

Valtuusto käsitteli tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen kokouksessaan 8.6.2026 § 16. Valtuusto päätti saattaa arviointikertomuksen kunnanhallituksen tiedoksi mahdollisia toimenpiteitä varten,​ velvoittaa kunnanhallituksen ja lautakunnat käsittelemään arviointikertomuksen ja antamaan vastineet kertomuksen havaintoihin sekä raportoimaan valtuustolle lokakuun 2026 loppuun mennessä havaintojen aiheuttamista toimenpiteistä.

Kokouksessaan 24.8.2026 kunnanhallitus on pyytänyt lautakunnilta vastineet tarkastuslautakunnan arviointikertomukseen 21.9.2026 mennessä.

Tarkastuslautakunnan lakisääteinen tehtävä on arvioida, miten valtuuston asettamat toiminnalliset vuositavoitteet ovat kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet. Arviointi tehdään tilinpäätöstietojen, talousarviotavoitteiden ja tarkastuslautakunnan tekemien kuulemisien pohjalta. 

Elinvoimapalvelujen osalta tarkastuslautakunta totesi, että asetetut tavoitteet ovat toteutuneet osittain ja, että työ useampien tavoitteiden saavuttamiseksi on kuitenkin aloitettu. Tarkastuslautakunta on kertomuksessaan todennut, että vuokra-asuntoja ei ole riittävästi, joka saattaa vaikeuttaa kuntaan muuttamista. Lisäksi lautakunta on huolissaan kunnan sekä kiinteistöyhtiöiden omistamien rakennusten kunnosta.

Tarkastuslautakunta esittää, että:

  • Kaavateiden pitkän tähtäimen kunnossapitosuunnitelma laaditaan.
  • Vesihuoltolaitoksen pitkän tähtäimen saneeraussuunnitelma laaditaan.
  • Tavoiteltavaa on, että hankkeiden kustannusarviot saadaan valmiiksi talousarvion laadintaan mennessä.
  • Valmistelun ja päätöksenteon on oltava ripeää, ettei elinvoimalautakunnan tarvitse valtuuttaa itselleen kuuluvia päätöksiä viranhaltijoille, vaan prosessien nopeuttamiseksi lautakunta pystyy tekemään päätökset itse.

Ehdotus

Esittelijä

Kaisa Kylä-Kaila, kehittämispäällikkö, kaisa.kyla-kaila@muonio.fi

Elinvoimalautakunta toteaa tarkastuslautakunnan havaintoihin, että:

  • Kaavateiden kunto ja kunnostustarpeet on kartoitettu kesällä 2026. Pitkän tähtäimen kunnossapitosuunnitelma valmistuu vuoden 2026 aikana. Talousarviovalmistelussa on määrä ottaa huomioon suunnitelman mukaiset toimenpiteet ja niiden edellyttämät määrärahavarukset.
  • Vesihuoltolaitoksen pitkän tähtäimen saneeraussuunnitelma on valmistunut ja sen mukaisia toimenpiteitä on suoritettu vuoden 2026 aikana. Talousarviovalmistelussa on määrä ottaa huomioon suunnitelman mukaiset toimenpiteet ja niiden edellyttämät määrärahavaraukset.
  • Investointien johtamista on tehostettu ja suunnittelu sekä toteuttaminen on kehittynyt merkittävästi työpäällikön tehtävän perustamisen myötä. Jatkossa talousarviovalmistelussa hankkeille laaditaan mahdollisimman tarkat hankekohtaiset kustannusarviot. Elinvoimalautakunta pyytää kuitenkin huomioimaan, että kyseessä on aina sen hetkinen paras mahdollinen arvio, joka saattaa toteutusvaiheessa muuttua esimerkiksi markkinatilanteesta, päätöksentekoon liittyvistä aikatauluista, palvelujen saatavuudesta tai toteutettavuudesta johtuvista syistä.
  • Johtamistyötä pyritään tehostamaan siten, että valmistelu ja päätöksenteko on mahdollista toteuttaa oikea-aikaisesti ja hallintosäännön hengen mukaisesti.

Vuokra-asuntojen riittävyyden osalta elinvoimalautakunta toteaa, että elinvoimalautakunta ei päätä kunnan omistaja- tai asuntopolitiikasta. Muonion kunnan hallintosäännön mukaan valtuusto päättää osana kuntastrategiaa omistajapolitiikasta sekä omistajaohjauksen periaatteista ja konserniohjeesta. Maa- ja asuntopoliittinen ohjelma on hyväksytty valtuustossa 9.6.2025. 

Elinvoimapalvelujen hankkeena on toteutettu solusasuntoprojekti ja kyseiset soluasunnot on avattu vuokramarkkinoille keväällä 2026. Tämä on osaltaan tarjonnut lisää vaihtoehtoja vuokralla asumiseen kunnassa. Lisäksi elinvoimapalveluissa on käynnistynyt vuoden 2026 alussa asumisneuvontatoiminta, jonka myötä yhteistyö yksityisten vuokranantajien kanssa on tiivistynyt ja asunnon etsijöitä on autettu sopivan asunnon löytämisessä. Elinvoimapalvelut vastaa kiinteistöhuollosta, sekä isännöinti- ja vuokrauspalvelujen tuottamisesta.

Elinvoimalautakunta haluaa osaltaan kiittää tarkastuslautakuntaa yhteistyöstä. 

Päätös

Lautakunta hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

Valmistelija

Heikki Tuikka, hallintosihteeri, heikki.tuikka@muonio.fi

Perustelut

Valtuusto käsitteli tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen kokouksessaan 8.6.2026 § 16. Valtuusto päätti saattaa arviointikertomuksen kunnanhallituksen tiedoksi mahdollisia toimenpiteitä varten,​ velvoittaa kunnanhallituksen ja lautakunnat käsittelemään arviointikertomuksen ja antamaan vastineet kertomuksen havaintoihin sekä raportoimaan valtuustolle lokakuun 2026 loppuun mennessä havaintojen aiheuttamista toimenpiteistä.

Kokouksessaan 24.8.2026 kunnanhallitus on pyytänyt lautakunnilta vastineet tarkastuslautakunnan arviointikertomukseen 21.9.2026 mennessä. Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2025 on esityslistan oheismateriaalina.

Tarkastuslautakunnan lakisääteinen tehtävä on arvioida, miten valtuuston asettamat toiminnalliset vuositavoitteet ovat kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet. Arviointi tehdään tilinpäätöstietojen, talousarviotavoitteiden ja tarkastuslautakunnan tekemien kuulemisien pohjalta. 

Tarkastuslautakunta toteaa seuraavaa sivistyspalveluiden osalta:

  • Sivistyspalveluiden asettamat tavoitteet vuodelle 2025 on tarkastuslautakunnan saamien tietojen mukaan pääosin saavutettu.
  • Päiväkoti aloitti toiminnan uusissa tiloissa syksyllä 2025. Tarkastuslautakunta vieraili päiväkodilla 28.10.2025, uudet toimitilat ovat viihtyisät ja toimivat. Muutto sujui hyvin ja henkilöstö on saanut muutosvalmennusta.
     

Tarkastuslautakunta kokee tärkeäksi seuraavat asiat:

  • Työntekijöillä on mahdollisuus tarvittaessa saada työnohjausta
  • Työnohjausta jatketaan perusopetuksessa
  • Koulukiusaamisen ehkäisyä ja tilanteiden seurantaa jatketaan edelleen

Ehdotus

Esittelijä

Päivi Rantakokko, sivistysjohtaja, paivi.rantakokko@muonio.fi

Lautakunta merkitsee tiedoksi tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2025 ja toteaa lausuntonaan kunnanhallitukselle seuraavaa:

Työnohjausta on järjestetty viime vuosien aikana sivistyspalveluiden eri tehtäväyksiköissä ja -alueilla. Perusopetuksessa ja lukiossa kartoitetaan työnohjauksen jatkamisen tarvetta ja mahdollistetaan työnohjaus lukuvuoden 2026-2027 aikana.

Koulukiusaamisen ehkäisy ja tilanteen seuranta on jatkuvaa perustyötä sivistyspalveluissa. Peruskoulussa on toimittu kiusaamiseen puuttumisen mallin mukaisesti, mallia on kehitetty edelleen ja tilannetta on seurattu aktiivisesti mm. koulun omien kyselyjen avulla. Varhaiskasvatuksessa tullaan ottamaan käyttöön uusi Pisarapuuttuminen-menetelmä kiusaamisen ja häirinnän ehkäisyyn.

Päätös

Lautakunta hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

Perustelut

Tarkastuslautakunta on antanut arviointikertomuksen valtuustolle vuodelta 2025 ja valtuusto on käsitellyt sen 8.6.2026 § 16. Samalla valtuusto on kuntalain 121 §:n mukaisesti pyytänyt kunnanhallitukselta lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta. 

Hallinto- ja talouspalveluiden vastine arviointikertomukseen 

Arviointikertomuksessaan tarkastuslautakunta on edellyttänyt hallinto- ja talouspalveluiden osalta, että: 

  • Työtehtävien särkymävaraan kiinnitetään edelleen huomiota ja varmistetaan työtehtävien hoituminen yllättävissäkin tilanteissa.

Lisäksi tarkastuslautakunta ehdottaa, että: 

  • Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan ohjeistus päivitetään 
  • Turvallisen tilan pelisäännöt laaditaan 
  • Talouspalveluiden työ- ja tehtäväjakosuunnittelu toteutetaan.

Hallinto- ja talouspalvelut toteavat arviointikertomuksen vastineessaan seuraavaa:

  • Huoli työtehtävien särkymävarasta on aiheellinen pienessä organisaatiossa, ja tähän on pyritty kiinnittämään erityistä huomioita mm. sijaistuskäytänteiden vahvistamisella. Ohut särkymävara on realisoitunut etenkin vuosina 2025-2026 mm. työkuormituksen piikkeinä ja taloushallinnon prosessien laahaamisena. Määräaikaisia henkilöstöjärjestelyitä on tehty, ja myös tietokatkokset ovat olleet näin ilmeisiä. Asetettuja talousarvion tavoiteltuja toimenpiteitä ei ole kaikkia pystytty viemään käytäntöön. Tietyt kirjanpidon ohjelmapäivitykset myös eivät onnistuneet odotetulla tavalla, ja kunta ei ollut varautunut etukäteen kaikkiin päivitysprosessiin liittyviin haasteisiin; näillä haasteilla oli mm. iso vaikutus kunnan tilinpäätöksen 2025 käsittelyvaiheisiin. Kunta ulkoisti 1.1.2025 alkaen palkkahallinnonpalvelut Monetra Oy:lle vastatakseen osaltaan henkilöstö- ja taloushallinnon palveluiden särkymävaraan ja henkilöstöresurssien riskienhallintaan.

Heinäkuusta 2026 alkaen kunnan talouspalveluissa työskentelee kolme (3) htv:tä, jotta taloushallinnon prosesseja saataisiin ajan tasalle, sekä turvattua resurssien riittävyys tilanteessa, jossa myös elinvoimapalveluissa on paljon määräaikaisia ratkaisuja keskeisissä ja yhteisissä konserni- ja taloushallintoon liittyvissä tehtävissä. Hallinto- ja talouspalvelut ovat kehittäneet talousarvio- ja tilinpäätösprosesseja mm. aikataulutarkisteluilla (tällä pyritään vähentämään kuormituspiikkejä) ja uudistaneet asiakirjojen laadintaprosessia automaattisemmaksi (Opiferus- ohjelman käyttöönotto). Koko kunnan yhteinen taloustiimi on käynnistetty, joka osaltaan lisää tiedonvälittymistä palvelualueiden kesken ja vastaa yhteisen tilannekuvan parempaan muodostumiseen tai tiedolla johtamiseen. Tavoitteena on aloittaa prosessi- ja vastuumatriisien laatiminen vielä loppuvuoden 2026 aikana, ja jatkaa tätä vuonna 2027. Automatisaatiota olisi pystyttävä edelleen kehittämään.

Hallinto- ja talouspalvelut esittävät talousarviossa vuodelle 2027, että talouspalveluissa jatketaan palveluiden tuottamista 3 htv:n voimin, kunnes saadaan toteutettua organisaatiouudistus ja tarkempi tehtävä- ja vastuualueiden tarkistus.

  • Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan ohjeistus pyritään saada päivitettyä vuoden 2026 aikana, ja tätä jatketaan mahdollisesti vuonna 2027. Tämä on asetettu vuoden 2026 talousarvion toiminnalliseksi tavoitteeksi. Tähän liittyviä keskeisiä osioita on jo päivitetty, mm. antolainaukseen liittyviä periaatteita
  • Turvallisen tilan pelisäännöt on syytä laatia kuntaan. Em. valmistelua on aloitettu sivistyspalveluissa (mm. tapahtumissa sovellettavat turvallisen tilan pelisäännöt), ja hallinnossa sisäiset ohjeistukset pyritään laatimaan vuoden 2026 aikana. 
  • Talouspalveluiden työ- ja tehtäväjakosuunnittelua toteutetaan loppuvuodesta 2026 ja vuoden 2027 aikana, jonka myötä vahvistetaan vuodelle 2028 alkaen toistaiseksi voimassa oleva henkilöstöresurssointi.

Ehdotus

Esittelijä

Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Kunnanhallitus antaa valtuustolle selvityksen tarkastuslautakunnan vuoden 2025 arviointikertomuksessa tekemiin huomioihin.

Päätös

Hallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

Valmistelija

Mirka Nivunkijärvi, maaseutusihteeri, mirka.nivunkijarvi@muonio.fi

Perustelut

Tarkastuslautakunta toteaa vuoden 2025 arviointikertomuksessaan maaseututoimen toiminnan kehittyneen myönteisesti ja kehottaa jatkamaan nykyisen toimintamallin mukaisesti. Tarkastuslautakunta myös edellyttää, että työtehtävien särkymävaraan kiinnitetään edelleen huomiota ja varmistetaan työtehtävien hoituminen yllättävissäkin tilanteissa.

Kunnanhallitus on pyytänyt lautakunnilta vastineet tarkastuslautakunnan arviointikertomukseen 21.9.2026 mennessä.

Ehdotus

Esittelijä

Annika Leinonen, maaseutupäällikkö, annika.leinonen@muonio.fi

Tunturi-Lapin maaseutulautakunta merkitsee tiedoksi tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2025 ja jatkaa toiminnan kehittämistä edelleen asetettujen tavoitteiden mukaisesti.

Päätös

Tunturi-Lapin maaseutulautakunta hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

Perustelut

Kunnanhallitus käsitteli asiaa 29.8.2026 § 202.

Päätösehdotus

Valtuusto merkitsee tiedoksi kunnanhallituksen selvityksen tarkastuslautakunnan vuoden 2025 arviointikertomuksessa tekemiin huomioihin. 

Tiedoksi

tarkastuslautakunta