Elinvoimalautakunta, kokous 29.3.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 37 Päämaan vedenottamon ja syöttövesijohdon rakentaminen, SIA-urakka

MUODno-2021-362

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Larissa Rimpiläinen, larissa.rimpilainen@muonio.fi
Jussi-Pekka Tammilehto, elinvoimajohtaja, jussi-pekka.tammilehto@muonio.fi

Perustelut

Muonion kuntaan on tarkoitus rakentaa uusi vedenottamo ja sitä varten ELY-keskus myönsi ympäristöluvan keväällä 2021. Vedenottamo on suunniteltu rakennettavaksi kirkonkylän läheisyyteen, Päämaan alueelle.

Kunnanvaltuusto on varannut vuoden 2022 investointiosaan 380 000 eur määrärahan Päämaan vedenottamon rakentamiseen.

Vedenottamon rakentamista suunniteltiin jo vuonna 2021. Kunnan saamat urakkatarjoukset ylittivät kuitenkin siinä määrin Pohjois-Suomen Suunnittelupalvelu Oy:n tekemän kustannusarvion, että lautakunta on kokouksessaan 14.5.2021 §50 ja §51 hylännyt saamansa tarjoukset. Tarve uuden vedenottamon rakentamiselle on kuitenkin edelleen olemassa. 

Toteuttamalla rakennushanke kunnan omana työnä päästään todennäköisesti kustannusarvioin mukaiseen kokonaishintaan, mikä on selvästi pienempi kuin aiemmin saatu urakkatarjous.  Hankkeen kesto on noin 3-4 kk. Tarkoituksena on ostaa projektinjohtopalveluita aiempaa kokemusta omaavilta tahoilta. Työnjohdosta vastaa vesilaitoksen päällikkö ja varalla toimii elinvoimajohtaja. Tarkoituksena on myös siirtää vesilaitosasentaja työskentelemään hankkeelle kokopäiväisesti, jolloin saadaan oman organisaation ymmärrystä vedenottamosta kasvatettua. Ulkoa ostetaan mm. maanrakennustyöt ja rakennustyöt. Merkittävänä hyötynä nähdään myös paikallisten yrittäjien (maanrakennus ja rakennus) käyttäminen hankkeessa.

Hankkeen kustannusarvio kokouksen oheismateriaalina.

Hallintosäännön 26 §:n mukaan kunnanhallitus päättää rakennustöiden suorittamista kunnan omana työnä tai antamista urakalla suoritettavaksi kansallisen kynnysarvon ylittävissä hankkeissa.

Ehdotus

Esittelijä

Jussi-Pekka Tammilehto, elinvoimajohtaja, jussi-pekka.tammilehto@muonio.fi

Elinvoimalautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle vedenottamon rakentamista omana työnä.

Päätös

Elinvoimalautakunta hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

Valmistelija

  • Larissa Rimpiläinen, larissa.rimpilainen@muonio.fi

Perustelut

Muonion kunta on varannut talousarviossa määrärahoja vuodelle 2022 vedenottamon rakentamiselle Päämaan alueelle kirkonkylän läheisyyteen. Vedenottamo oli alunperin tarkoitus rakentaa urakkana, mutta kesällä 2021 saatiin vain yksi (1) urakkatarjous, joka sekin ylitti budjetin huomattavasti. Sen takia elinvoimalautakunta on ehdottanut kunnanhallitukselle, että vedenottamo rakennetaan omana työnä. Kunnanhallituksen on tarkoitus käsitellä vedenottamon rakentaminen omana työnä 30.3.2022 kokouksessa.

Urakan omana työnä rakentamisen valmistelu on jo aloitettu, koska osalla hankinnoista on pitkät toimitusajat. Yksi näistä hankinnoista on vedenottamon sähkö- ja automaatiourakka, josta on pyydetty tarjous. Ainut mahdollinen palvelun tarjoaja on Slatek Oy, joka toimittaa automaation myös nykyisiin vesihuollon toimintoihin. Tarjous on pyydetty 16.3.2022 neuvottelumenettelyllä ja tarjous on saapunut 22.3.2022.

Slatek Oy kokonaishinta 97 240 euroa. Tarjous on muuten sama, kuin kesällä 2021 saatu, mutta siihen on tehty 4 % indeksikorotus.

Vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista säädetyn lain mukaan rakennusurakoiden kynnysarvo on 5 186 000 euroa eli tämä hankinta ei ylitä sitä.

Hallintosäännön 27 § mukaan lautakunta päättää hankinnoista määrärahojen ja määriteltyjen hankintarajojen puitteissa. 

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Jussi-Pekka Tammilehto, elinvoimajohtaja, jussi-pekka.tammilehto@muonio.fi

Elinvoimalautakunta päättää hyväksyä Slatek Oy:n tarjouksen, mikäli kunnanhallitus hyväksyy ehdotuksen vedenottamon rakentamisesta omana työnä.

Päätös

Elinvoimalautakunta hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

Tiedoksi

Ari Vaarala <ari@vesihuoltovaarala.fi>