Kunnanhallitus, kokous 30.3.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 59 Varautuminen työtaistelutoimenpiteisiin, vastuuhenkilöiden nimeäminen ja toimivallan siirtäminen

MUODno-2022-115

Valmistelija

  • Katri Rantakokko, vs.kunnanjohtaja, katri.rantakokko@muonio.fi

Perustelut

Kunta-alan neuvottelut uusista työ- ja virkaehtosopimuksista ovat käynnissä. Koko kunta-ala on ilmoittanut työtaistelutoimista ja KT on ohjeistanut kuntia varautumaan niihin. Jokaisella on yhdistymisvapauden perusteella oikeus osallistua tai olla osallistumatta lailliseen työtaisteluun riippumatta ammattijärjestöjen päätöksistä ja työnantajan linjauksista. Työnantaja voi kysymättä järjestäytymistä tai lakkoon osallistumista selvittää henkilöitä, joita on asemansa perusteella tarkoituksenmukaista ja mahdollista nimetä työantajaa edustaviksi vastuuhenkilöiksi. Tällä hetkellä Muonion kunta ei ole työtaisteluiden kohteena, mutta tilanne voi muuttua ja kunnan palvelutoiminta tulee turvata myös mahdollisen työtaistelun aikana.

Kunnissa on mm. selvitettävä ne viranhaltijat ja työntekijät, joiden jo asemansa vuoksi voidaan oletettavan jäävän lakon ulkopuolelle. Nämä vastuuhenkilöt nimetään etukäteen ja heille ilmoitetaan tästä. Vastuuhenkilöt vastaavat toiminnan ylläpitämisestä vastuualueellaan ja he edustavat työnantajaa työtaistelutilanteessa. Vastuuhenkilöksi nimetyn ei asemansa vuoksi oleteta osallistuvan lakkoon. Työtaistelun toimeenpanevan yhdistyksen jäsenenä vastuuhenkilö saattaa kuitenkin käyttää lakko-oikeuttaan, jolloin vastuuhenkilöksi tulee nimetä toinen henkilö.

Kunnissa on syytä laatia etukäteen suunnitelma mahdollisen työtaistelun varalta palvelujen saatavuuden ja toimintojen turvaamiseksi. Suunnitelmat tehdään toimintayksiköittäin tai vastuualueittain. Niiden laatimisesta vastaavat asianomaiset vastuuhenkilöt. Tarkoituksenmukaista on, että kunnanjohtaja yhdessä palvelualuejohtajien kanssa varmistavat suunnitelmien laatimisen ja käyvät ne läpi. KT on ohjeistanut kuntia suunnitelman tarkemmasta sisällöstä. Palvelualueet ovat tehneet oheisen esityksen vastuuhenkilöiksi nimettävistä. Toiminnan yleinen johtaminen on työtaistelutilanteessakin kunnanjohtajan ja palvelualuejohtajien vastuulla.

Kunnan hallintosäännön 37 §:n mukaan kunnanhallituksella on yleistoimivalta henkilöstöasioissa, mikäli toimivallasta ei ole säädetty laissa eikä määrätty hallintosäännössä. Hallintosäännön 30 §:n mukaan toimielin voi siirtää sille hallintosäännössä määrättyä toimivaltaa edelleen alaiselleen viranomaiselle. Toimivalta vastuuhenkilöiden nimeämisen osalta jatkossa on tarkoituksenmukaista siirtää kunnanjohtajalle, koska mahdollisia vastuuhenkilöiden muutoksia voi olla tarpeen tehdä nopealla aikataululla.

Kuntien tulee etukäteen tehdä tarvittavat hallintopäätökset työnantajan päätösvallan delegoinnista riittävän monelle taholle, jotta lakisääteiset palvelut ja muu toiminta pystytään turvaamaan myös lakon aikana.

Ehdotus

Esittelijä

  • Katri Rantakokko, vs.kunnanjohtaja, katri.rantakokko@muonio.fi

Kunnanhallitus päättää

  1. nimetä vastuuhenkilöiksi oheisen luettelon mukaiset viranhaltijat ja työntekijät tai heidän sijaisensa mahdollisiin työtaistelutoimenpiteisiin varautumisena
  2. siirtää kunnanjohtajalle jatkossa toimivallan nimetä vastuuhenkilöt mahdollista työtaistelutilannetta varten
  3. todeta, että toiminnan yleinen johtaminen myös työtaistelutilanteessa on kunnanjohtajan ja palvelualuejohtajien vastuulla
  4. ohjeistaa kunnanjohtajaa ja palvelualuejohtajia varmistamaan tehtäväaluekohtaisten suunnitelmien laatimisen mahdollisen työtaistelun varalta.

 

Päätös

Hallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

Tiedoksi

yt-toimikunta, palvelualueet

Muutoksenhaku

 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

 

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

 

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Muonion kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Muonion kunnanhallitus

Kirjaamon yhteystiedot

Postiosoite: Muonion kunta, Puthaanrannantie 15, 99300 Muonio
Käyntiosoite: Puthaanrannantie 15 a
Sähköpostiosoite: kirjaamo@muonio.fi
Puhelinnumero: 0400 686 211

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 8.30–15.30.

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Muonion kunnan kirjaamosta.