Kunnanvaltuusto, kokous 9.11.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 40 Tiedonhallintalain mukaisen tiedonhallintayksikön perustaminen ja vastuiden määritteleminen

MUODno-2020-58

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Katri Rantakokko, hallintojohtaja, katri.rantakokko@muonio.fi

Perustelut

Laki julkisen hallinnon tiedonhallinnasta (tiedonhallintalaki) tuli voimaan 1.1.2020. Sitä sovelletaan myös kuntaorganisaatioissa. Lain taustalla on julkisen sektorin hallussa olevien tietojen uudelleenkäytöstä annettu direktiivi.

Uudistuksella halutaan varmistaa viranomaisten tietoaineistojen yhden mukainen hallinta ja tietoturvallinen käsittely digitalisoituvassa toimintaympäristössä. Lisäksi sillä halutaan edistää julkishallinnon tietojen ja tietovarantojen digiturvallisuutta, yhteentoimivuutta, tiedonjakamista ja hyödyntämistä, samalla vähentäen viranomaisten päällekkäistä ja rinnakkaista tietojen keräämistä hallinnon asiakkailta.

Lain siirtymäsäännösten mukaan kunnan on perustettava tiedonhallintayksikkö sekä laadittava tiedonhallintamalli 12 kuukauden kuluessa lain voi maan tulosta. Lisäksi edellytetään, että tietojärjestelmien käytön ja tietojen luovutusten lokitus toteutuu 24 kuukauden aikana lain voimaantulosta, ja lain 12-16 § :ien vaatimukset 36 kuukauden aikana lain voimaantulosta.

Tiedonhallintayksiköllä tarkoitetaan viranomaista, jonka tehtävänä on järjestää tiedonhallinta tiedonhallintalain mukaisesti. Tiedonhallintayksikkö voi olla valtion virasto, maakunta, kunta, kuntayhtymä, itsenäinen julkisoikeudellinen laitos, yliopisto tai ammattikorkeakoulu. Tiedonhallintayksikön johdon on huolehdittava, että tiedonhallintayksikössä on määritelty myös mm. tiedonhallinnan toteuttamiseen liittyvien tehtävien vastuut.

Ehdotus

Esittelijä

Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että:

  1. Muonion kunta on tiedonhallintalain edellyttämä tiedonhallintayksikkö,
  2. se nimeää tiedonhallintayksikön vastuulliseksi toimielimeksi kunnanhallituksen ja
  3. se määrää hallintosääntöön tehtäväksi tarvittavat lisäykset.

Päätös

Hallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

Perustelut

  

Ehdotus

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että:

  1. Muonion kunta on tiedonhallintalain edellyttämä tiedonhallintayksikkö,
  2. se nimeää tiedonhallintayksikön vastuulliseksi toimielimeksi kunnanhallituksen ja
  3. se määrää hallintosääntöön tehtäväksi tarvittavat lisäykset.

Päätös

Valtuusto hyväksyi hallituksen esityksen.

Tiedoksi

osastot

Muutoksenhaku

 

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

 

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

 

Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä,
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
  • päätös on muuten lainvastainen.

 

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

 

 

 

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle

Postiosoite            PL 189, 90101 Oulu
Käyntiosoite          Isokatu 4, 3. krs., Oulu
Sähköpostiosoite pohjois-suomi.hao@oikeus.fi          
Faksinumero         029 564 2841
Puhelinnumero     029 564 2800

Hallinto-oikeuden kirjaamon aukioloaika on 8–16.15   

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

 

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

 

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

 

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.

 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Muonion kunnan kirjaamosta.

Postiosoite            Muonion kunta, Puthaanrannantie 15, 99300 Muonio
Käyntiosoite          Puthaanrannantie 15 a, Muonio
Sähköpostiosoite  kirjaamo@muonio.fi  
Puhelinnumero     0400 686 211            

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 8.30–15.30.