Elinvoimalautakunta, kokous 29.8.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 80 Hankintaoikaisuvaatimukset elinvoimalautakunnan päätökseen 28.6.2022 § 70

MUODno-2021-543

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Heikki Kauppinen, luonnonvarapäällikkö, heikki.kauppinen@muonio.fi
Kaisa Kylä-Kaila, vt. kehittämispäällikkö, kaisa.kyla-kaila@muonio.fi

Perustelut

VR:n Kolariin saapuvan ja Kolarista lähtevän junaliikenteen käytön ja kehittämisen yhtenä haasteena on ollut puutteelliset liityntäliikenneyhteydet. Puutetta on kokeilun omaisesti täydennetty jatkoliikenneyhteyksillä syöttöliikenteenä. Elinkeinolautakunta on hyväksynyt 15.12.2020 kokeiluliikenteen käynnistämisen Kolarin rautatieasemalle vuoden 2021 alusta lukien. Kunta on tehnyt määräaikaisia sopimuksia palveluntarjoajaksi valikoituneen taksiyrittäjän kanssa siitä lähtien ja hakenut sekä saanut Lapin Ely-keskukselta valtionavustusta julkisen henkilöliikenteen palvelujen ostoihin ja kehittämiseen. Palvelulle on löytynyt kysyntää ja palvelua on käytetty säännöllisesti kokeilujakson aikana samalla kun tietoisuus palvelusta on kasvanut.

Sopimuskausi nykyisen palveluntarjoajan kanssa on päättymässä kesällä 2022. Liikenneyhteyden vakiinnuttaminen sekä tunnettuuden saavuttaminen kohderyhmien keskuudessa vaativat aikaa ja pitkäjänteistä sitoutumista palvelun kehittämiseen. Muonion kunta on kilpailuttanut palveluntarjoajan kutsutaksiliikenteen liikennöinnistä Muonio - Kolarin rautatieasema - Muonio väliselle liikenneyhteydelle ajalle 1.8.2022 – 31.12.2024 + 1 optiovuosi 2025. Kunta tekee valitun liikennöitsijän kanssa liikennöintisopimuksen sitovana 1.8. - 31.12.2022, ja sopimus jatkuu 1.1.2023 - 31.12.2024 mikäli tilaaja ei ilmoita sopimuksen päättymisestä kuukautta ennen edellisen sopimuskauden päättymistä. Liikennöintisopimukseen liittyvät valtiontuen ehdot ja tuen taso vaikuttavat sopimuksen jatkumiseen. Kansallinen hankintailmoitus on julkaistu tarjouspalvelussa 2.6.2022 ja tarjoukset tuli jättää 20.6.2022 mennessä. Talousarviossa vuodelle 2022 on varattu määräraha joukkoliikenteen kehittämiseen ja toteuttamiseen. Lisäksi liikenneyhteyden liikennöintiin haetaan ELY-keskukselta valtionavustusta tueksi. Määräaikaan mennessä saapuneita tarjouksia oli kolme. 

Hallintosäännön 27 § mukaan lautakunta päättää hankinnoista määrärahojen ja määriteltyjen hankintarajojen puitteissa.

Ehdotus

Esittelijä

Jussi-Pekka Tammilehto, elinvoimajohtaja, jussi-pekka.tammilehto@muonio.fi

Elinvoimalautakunta hyväksyy edullisemman Taksi Hietala Oy:n tarjouksen hintaan 91€/ajokerta ja optiovuoden osalta hintaan 96€/ajokerta.

Päätös

Elinvoimalautakunta hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

Kokouskäsittely

Minna Back ilmoitti olevansa esteellinen ja oli pois kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajan.

Valmistelija

  • Kaisa Kylä-Kaila, vt. kehittämispäällikkö, kaisa.kyla-kaila@muonio.fi
  • Heikki Kauppinen, luonnonvarapäällikkö, heikki.kauppinen@muonio.fi

Perustelut

Elinvoimalautakunnan päätökseen 28.6.2022 § 70 kutsutaksiliikenteeseen (Muonio – Kolarin rautatieasema – Muonio) liittyvästä hankinnasta on tullut kaksi hankintaoikaisuvaatimusta. Uusitalon Taksit Oy:n hankintaoikaisuvaatimus on saapunut Muonion kunnalle 13.7.2022 ja Xapes Oy:n hankintaoikaisuvaatimus 12.7.2022. Lisäksi Uusitalon Taksit Oy on tehnyt valituksen markkinaoikeudelle 13.7.2022, jonka johdosta markkinaoikeus on lähettänyt Muonion kunnalle vastinepyynnön.

Vaatimuksinaan hankintaoikaisuvaatimuksen tekijä Uusitalon Taksit Oy esittää, että hankintayksikön tekemä virheellinen hankintapäätös koskien Muonio kunnan kutsutaksiliikenteen hankintapäätöstä oikaistaan hylkäämällä Taksi Hietala Oy:n ja Xapes Oy:n tarjoukset tarjouspyynnön vastaisina. Hankintaoikaisuvaatimusten tekijä Xapes Oy esittää vaatimuksinaan, että hankintayksikkö kumoaa hankintapäätöksen ja järjestää uuden kilpailutuksen. Hankintaoikaisuvaatimuksissa esitetään perustelut, joiden mukaan hankintayksikkö olisi toiminut virheellisesti. Perusteluissa vedotaan mm. valmistelijana toimineen luonnonvarapäällikön esteellisyyteen, soveltuvuusehtojen tarkistamiseen, tarjoajien syrjimättömään ja tasapuoliseen kohteluun sekä tulkinnanvaraiseen tarjouspyyntöön.

Hankintaoikaisuvaatimukset ovat esityslistan oheismateriaalina.

Päätöksen perustelut

Hankintalain 132 §:n mukaan hankintayksikkö voi itse poistaa virheellisen päätöksensä tai peruuttaa muun hankintamenettelyssä tehdyn ratkaisun, jolla on oikeudellisia vaikutuksia ehdokkaiden tai tarjoajien asemaan, ja ratkaista asian uudelleen (hankintaoikaisu), jos päätös tai muu hankintamenettelyssä tehty ratkaisu perustuu lain soveltamisessa tapahtuneeseen virheeseen tai jos asiaan on tullut sellaista uutta tietoa, joka voi vaikuttaa päätökseen, ratkaisuun tai hankintasopimuksen tekemisen edellytyksiin. Hankintayksikkö voi ottaa hankintaoikaisun käsiteltäväksi joko omasta aloitteesta tai asianosaisen vaatimuksesta. Päätöksen tai ratkaisun oikaiseminen ei edellytä asianosaisten suostumusta.

Hankinnan keskeyttäminen tarkoittaa, ettei jo aloitettua hankintaprosessia saateta loppuun, vaan prosessi keskeytetään ja jätetään hankinta tekemättä, tai käynnistetään täysin uusi hankintaprosessi. Hankinnan keskeyttämisen syyn arvioinnissa hankintayksikön tulee kiinnittää huomiota siihen, perustuuko hankintamenettelyn keskeyttäminen todellisiin syihin ja siihen, vaikuttaako ratkaisu syrjivästi ehdokkaisiin tai tarjoajiin. Koska hankintamenettelyn tulee pääsääntöisesti johtaa hankintasopimuksen tekemiseen, hankintamenettelyn aloittaminen ilman aikomusta tehdä hankintasopimusta esimerkiksi markkinatilanteen kartoittamiseksi ei ole sallittavaa. Oikeuskäytännössä on katsottu, että hankintamenettelyä ei ole saanut keskeyttää, jos keskeyttämisen tarkoituksena on kiertää lain säännösten soveltaminen tai estää tarjoajan mahdollisuus saada oikeussuojaa.

Hankintayksikön näkemyksen mukaan tarjoukset vastaavat tarjouspyyntöä, mutta tarjouspyyntöä voidaan pitää tulkinnanvaraisena. Hankintaoikaisuvaatimuksen tekijä, Uusitalon Taksit Oy, perustelee hankintaoikaisuvaatimustaan ja valitustaan sillä, että tarjouspyynnössä oli ristiriitaista tietoa. Toisaalta on pyydetty ilmoittamaan hinnan lisäksi muut ehdot, toisaalta taas on rastitettu, että "tietoa eri vahtoehdoista" ei hyväksytä. Hankintayksikön näkemyksen mukaan tarjouspyyntöä voidaan tältä osin pitää epäselvänä tai tulkinnanvaraisena.

Hankinta voidaan keskeyttää hankintalain 125 §:n perusteella vain todellisesta ja perustellusta syystä. Sekä Euroopan Unionin, että kotimaisessa oikeuskäytännössä hyväksyttäväksi syyksi on katsottu mm. tulkinnanvarainen tarjouspyyntö.

Hankintaoikaisu muutoksenhakukeinona

  1. Ei muutosta alkuperäiseen päätökseen
  2. Uusi päätös ja virheen oikaisu
  3. Uusi päätös hankinnan keskeyttämisestä

Ehdotus

Esittelijä

  • Jussi-Pekka Tammilehto, elinvoimajohtaja, jussi-pekka.tammilehto@muonio.fi

Elinvoimalautakunta päättää:

  • merkitä tiedoksi saadut hankintaoikaisuvaatimukset
  • todeta, että saapuneet tarjoukset ovat tarjouspyynnön mukaisia
  • todeta, että virhettä ei voida oikaista ilman hankinnan keskeyttämistä, jotta tarjoajien syrjimätön ja tasapuolinen kohtelu toteutuu
  • keskeyttää hankinnan tulkinnanvaraisena pidettävän tarjouspyynnön vuoksi
  • kumota tekemänsä päätöksen 28.6.2022 § 70 ja ratkaista asian uudelleen
  • käynnistää hankintaprosessin uudelleen hankintailmoituksella
  • lähettää markkinaoikeudelle pöytäkirjanotteen tästä pykälästä osana vastinepyynnön vastinetta

Päätös

Elinvoimalautakunta hyväksyi esittelijän päätösehdotuksen.

Kokouskäsittely

Katri Rantakokko ilmoitti esteellisyydestään tämän pykälän käsittelyssä ja poistui kokouksesta pykälän käsittelyn ajaksi.

Tiedoksi

asianosaiset, markkinaoikeus