§ 10 Määräaikaisen projektityöntekijän työsuhteen jatkaminen

Lataa 

MUODno-2022-163

Päätöspäivämäärä

10.11.2022

Päätöksen tekijä

Kehittämispäällikkö

Päätöksen peruste

Kunnan hallintosääntö § 42 a

Kuvaus

Muonion kunta on saanut vuoden 2021 kesällä myönteisen rahoituspäätöksen Muonion mainiot melontareitit –melontareittien kehittämishankkeeseen Tunturi-Lapin Leader ry:ltä ajalle 1.4.2021 – 31.3.2022. Hankkeen kustannusarvio on 61 280 euroa, josta tuen osuus on 90 %. Loput kustannuksista katetaan talkootyöllä. Hankkeeseen palkattiin hankesuunnitelman mukaisesti projektityöpari määräaikaisiin tehtäviin 60% työajalla. Elinkeinolautakunta valitsi osa-aikaiseksi projektityöntekijäksi määräaikaiseen tehtävään Mikael Heikkilän 15.6.2021 – 28.2.2022 väliselle ajalle 60% työajalla. Hankkeen aiottua myöhäisemmästä aloitusajankohdasta sekä kesän 2021 vähäisestä veden määrästä johtuen suhteessa hankkeen tavoitteisiin esittivät projektityöntekijät ohjausryhmälle hankkeen jatkoajan hakemista vuoden 2022 loppuun ja näin ollen osaa heidän työpanoksestaan siirrettäväksi talvelta 2021 kesälle 2022. Hankkeelle myönnettiin haettu jatkoaika 31.12.2022 asti.  Projektityöntekijöiden työsuhde päättyi yhteisesti sopimalla 31.10.2021 sillä ajatuksella, että he jatkavat hankkeen projektityöntekijöinä 1.5.2022 alkaen. Työsuhteesta ajalle 1.5. - 30.6.2022 ja ajalle 1.10. - 30.11.2022 tehtiin vt. kehittämispäällikön toimesta viranhaltijapäätös. Hankkeen tavoitteiden ja toimenpiteiden onnistumisen vuoksi projektityöntekijä ja vt. kehittämispäällikkö ovat keskustelleet mahdollisuudesta jatkaa työsuhdetta hankkeen loppuun 31.12.2022 asti hankkeelle varattujen määrärahojen puitteissa. Projektityöntekijä on toivonut, että mikäli jatko onnistuu, voisi hän työskennellä joulukuun ajan 40% työpanoksella. Hankkeen määrärahojen puolesta työsuhteen jatko on mahdollista. Asiasta on oltu yhteydessä myös rahoittajaan, Leader Tunturi-Lappi ry:n.

Päätös

Hankkeelle palkatun projektityöntekijän ********* työsuhdetta jatketaan 31.12.2022 asti. Palkkaus ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaisesti. Hankkeen koordinoinnista ja hallinnoinnista päävastuussa olevan projektityöntekijän palkka on 40% kokoaikaisen tehtäväkohtaisesta palkasta. Kokoaikaisen tehtäväkohtainen palkka on 2665,26 e/kk (palkkahinnoittelutunnus 02VAP050 + TVA). Työaika on 40% yleistyöajasta (yleistyöaika on 38,25 h/päivä) työntekijän oman toivomuksen mukaisesti.

Allekirjoitus

vt. kehittämispäällikkö Kaisa Kylä-Kaila

Organisaatiotieto

Muonion kunta