§ 4 Liikunnanohjaajan tehtävän täyttäminen ajalle 1.2.2023-31.12.2024

Lataa 

MUODno-2022-619

Päätöspäivämäärä

3.2.2023

Päätöksen tekijä

Sivistysjohtaja

Päätöksen peruste

Muonion kunnan hallintosääntö 42 a §

Kuvaus

Sivistyspalvelujen liikuntapalveluihin on lisätty hyvinvoinnin edistämisen työ pilottina määräajaksi kunnanhallituksen päätöksellä 29.6.2022 § 159. Liikuntasihteerin työn uudelleen organisoinnin johdosta syntyi tarve rekrytoida liikunnanohjaaja liikuntapalveluihin. Liikunnanohjaajan työtehtävien pääpaino on ikääntyneiden sekä työikäisten matalankynnyksen ohjaustyössä, sisältöjen suunnittelussa ja viestinnässä. Yksilöllinen elämäntapamuutokseen tähtäävä liikuntaneuvonta on osana liikunnanohjaajan työtä. Lisäksi työtehtäviin kuuluu mm. liikuntakokeilujen ja tapahtumien järjestäminen eri yhteistyötahojen kanssa useille eri kohderyhmille. Liikuntapalvelujen ja hyvinvoinnin edistämisen työn kustannuspaikoissa on varattu määräraha ohjaajan palkkaukseen.

Liikunnanohjaajan määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 1.2.2023-31.12.2024 on ollut haettavana Kuntarekry-järjestelmässä, työ- ja elinkeinotoimiston tiedotuksessa ja kunnan internetsivuilla julkaistulla ilmoituksella. Hakuaika oli 21.12.2022-16.1.2023. Hakuaikaa päätettiin jatkaa 23.1.2023 saakka vähäisen hakijamäärän johdosta.

Tehtävään haki määräaikaan mennessä viisi henkilöä. Hakijoista kolme täytti tehtävän kelpoisuusehdot ja heidät kutsuttiin haastatteluun. Hakijoista haastateltiin Esa-Pekka Sorjonen, Jenni Humalajoki ja Satu Kultanen. Haastateltavat valittiin hakuasiakirjojen perusteella. Haastatteluryhmään kuuluivat vt. sivistysjohtaja Päivi Rantakokko, vs. liikuntasihteeri Hanna Marttila ja sivistyslautakunnan jäsen Katriina Holck.

Haastatteluun kutsuttujen osalta painotettiin alan koulutusta (liikunnanohjaajan kelpoisuusehtona on alan soveltuva alempi korkeakoulututkinto, vastaava aikaisempi opistoasteinen tutkinto tai soveltuva ammatillinen perustutkinto) ja alan osaamista sekä työkokemusta (eri kohderyhmien matalankynnyksen liikunnan ohjaamista ja liikuntaneuvontaa).

Haastatteluryhmä esittää yksimielisesti koulutuksen, työkokemuksen ja haastattelussa saatujen tietojen pohjalta tehdyn kokonaisarvion perusteella, että parhaiten liikunnanohjaajan tehtävän hakuvaatimuksia vastaa Satu Kultanen. Hänen varalleen valitaan Jenni Humalajoki ja Esa-Pekka Sorjonen tässä järjestyksessä.

Päätös

Liikunnanohjaajan määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 1.2.2023-31.12.2024 valitaan Satu Kultanen ja hänen varalleen Jenni Humalajoki ja Esa-Pekka Sorjonen tässä järjestyksessä.
Perustelut valinnalle on esitetty tämän päätöksen kuvausosassa.

Palkkaus  on KVTES:n hinnoittelutunnuksen 02VAP060 mukainen ja tehtäväkohtainen palkka on 2 166,08 euroa/kk (+ TVA-osuus). Palkkaus tarkistetaan käynnissä olevassa TVA-prosessissa takautuvasti. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaisesti, viikkotyöaika on 38,25h (yleistyöaika).

Tehtävässä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Valinta on ehdollinen. Valitun on ennen valinnan vahvistamista toimitettava 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote uhalla,​ että valinta muuten raukeaa.

Allekirjoitus

Päivi Rantakokko

Organisaatiotieto

Muonion kunta