Tarkastuslautakunta, kokous 23.5.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 16 Vuoden 2022 arviointikertomus

MUODno-2023-113

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on mm:

  1. valmistella valtuuston päätettävät hallilnnon ja talouden tarkastusta kosevat asiat
  2. arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla
  3. arvioida talouden tasapainotuksen toteutumisesta tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyyttä, jos kunnan taseessa on on kattamatonta alijäämää

Tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Lautakunta voi antaa valtuustolle muitakin tarpeellisena pitämiään selvityksiä arvioinnain tuloksista.

Kunnanhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikeromus antaa aihetta.

Ehdotus

Puheenhjohtaja

Lautakunta käy keskustelun ja aloittaa arviointikertomuksen laatimisen.

Päätös

Lautakunta hyväksyi puheenjohtajan ehdotuksen.

Kokouskäsittely

Tilintarkastaja Hanna Keskinen oli etäyhteydellä mukana tämän asian käsittelyn ajan.

Perustelut

Esityslistan oheismateriaalina on toimitettu arviointikertomusluonnos. 

 

Ehdotus

Puheenjohtaja

Lautakunta jatkaa arviointikertomuksen laadintaan.

 

Päätös

Lautakunta hyväksyi puheenjohtajan ehdotuksen.

Kokouskäsittely

Tilintarkastaja Hanna Keskinen oli etäyhteydellä mukana tämän asian käsittelyn ajan.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)