Elinvoimalautakunta, kokous 14.11.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 125 Vesihuoltolaitoksen päällikön virkaan valinta

MUODno-2023-547

Valmistelija

  • Jussi-Pekka Tammilehto, elinvoimajohtaja, jussi-pekka.tammilehto@muonio.fi

Perustelut

Kunnanhallitus on 3.4.2023 § 106 päättänyt muuttaa vesihuoltolaitoksen päällikön työsuhteen virkasuhteeksi. Nykyisen vesihuoltolaitoksen päällikön palvelussuhde päättyy vuoden loppuun mennessä.

Virka on ollut haettavana kuntarekryn kautta 12.10.- 6.11.2023 välisen ajan. Määräaikaan mennessä tuli neljä hakemusta, joista kolme täyttää kelpoisuusehdot.

Vesihuoltolaitoksenpäällikkö vastaa vesihuoltolaitos -tehtäväalueesta, talouden suunnittelusta sekä johtaa ja kehittää toimintaa kunnanhallituksen, lautakunnan ja palvelualuejohtajan alaisuudessa. Vesihuoltolaitoksen päällikön alaisuuteen kuuluu kaksi vesihuoltolaitoksen asentajaa. Tiimiin kuuluu myös toimistosihteeri, joka hoitaa vesihuoltolaitoksen sihteerin tehtävät.

Vesihuoltolaitoksen päällikkö vastaa vedenottamoiden, jätevedenpuhdistamon sekä vesihuoltoverkoston toiminnasta sekä vesihuoltoon liittyvien urakoiden hankinnoista ja valvonnasta. Työtehtäviin kuuluvat ylläpitoon, kehittämiseen, selvitysten ja projektien hoitamiseen liittyvät tehtävät sekä asiantuntija- ja työnjohtotehtävät. Vesihuoltolaitoksen päällikkö toimii vastaavana työnjohtajana verkostosaneerauksissa, joita on tarkoitus tehdä n. 1 km / vuosi. 

Vesihuoltopäällikön kelpoisuusehtona on alan soveltuva korkeakoulututkinto (AMK) sekä hyvä suomen kielen taito. Tehtävän menestyksekäs hoitaminen edellyttää tuntemusta vesihuollon prosesseista, hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, ICT-taitoja sekä kykyä oma-aloitteeseen työskentelyyn ja paineensietokykyä.

Elinvoimajohtaja on tehnyt yhteenvedon kaikista hakijoista ja todennut kokonaisharkinnan perusteella, että ansioitunein hakija on *********. Yhteenveto hakijoista kokouksen oheismateriaalina.

Vesihuoltolaitoksen päällikön tehtäväkohtainen palkka on 3832,5 €/kk ja työaika toimistotyöaika (36,25 h/vko).

Muonion kunnan hallintosäännön 53 § mukaan viran tai virkasuhteen julistaa haettavaksi virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen. Hallintosäännön 55 § mukaan lautakunnat valitsevat alaisensa organisaation tehtäväaluevastaavat ja tehtäväyksikkövastaavat. Koeajan määräämisestä tai siitä sopimisesta ja koeajan pituudesta päättää se, joka ottaa palvelussuhteeseen.

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Jussi-Pekka Tammilehto, elinvoimajohtaja, jussi-pekka.tammilehto@muonio.fi

Elinvoimalautakunta päättää, että:

  • *********valitaan hoitamaan vesihuoltolaitoksen päällikön virkaa toistaiseksi voimassa olevaan palvelussuhteeseen
  • vesihuoltolaitoksen päällikön palvelussuhteen ehdot määräytyvät TS:n mukaan
  • tehtävän palkkaryhmä on 5 01 01 01 1, tehtävän palkkaus muodostuu tehtäväkohtaisesta tva-prosessissa vahvistetusta palkasta ja työaikamuotona on toimistotyöaika (36,25h/vko)
  • valinnassa vesihuoltopäällikön virkaan *********ei sovelleta koeaikaa

Päätös

Elinvoimalautakunta hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

Tiedoksi

Hakijat, palkkatoimisto, kunnanhallitus