Kunnanvaltuusto, kokous 1.12.2025

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 69 Kaavoituskatsaus 2025

MUODno-2025-423

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Katri Rantakokko, hallintojohtaja, katri.rantakokko@muonio.fi

Perustelut

Alueidenkäyttölain 7 §:n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia kaavoituskatsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä. Kaavoituskatsauksessa selostetaan lyhyesti kaava-asiat ja niiden käsittelyvaiheet sekä sellaiset päätökset ja muut sellaiset päätökset ja muut toimet, joilla on välitöntä vaikutusta kaavoituksen lähtökohtiin, tavoitteisiin, sisältöön ja toteuttamiseen.

Kaavoituskatsauksesta tulee tiedottaa sen tarkoituksen kannalta sopivalla tavalla ja kaavoitusviranomaisena toimii kunnanhallitus.

Ehdotus

Esittelijä

Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy liitteenä olevan kaavoituskatsauksen 2025.

Hallitus valtuuttaa hallinto- ja talouspalvelut tekemään teknisiä korjauksia asiakirjaan.  

Tämän päätöksen osalta pöytäkirja tarkastetaan kokouksessa.

Päätös

Hallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

Perustelut

Kunnanhallitus käsitteli asiaa 24.11.2025 § 253.

Ehdotus

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy liitteenä olevan kaavoituskatsauksen 2025.

Päätös

Valtuusto hyväksyi hallituksen esityksen.

Kokouskäsittely

Juuso Mattila tiedusteli Haka-kiinteistön kaavoituksen tilannetta.

Tiedoksi

elinvoimapalvelut

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)