Kunnanvaltuusto, kokous 2.3.2026

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 3 Tunturi-Lapin ja Pellon työllisyysalueella 1.1.2026 lukien palveluiden laskuttaminen ja yhteistoimintasopimuksen muuttaminen

MUODno-2025-435

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Kaisa Kylä-Kaila, kehittämispäällikkö, kaisa.kyla-kaila@muonio.fi
Annika Muotka, työllisyysvastaava, annika.muotka@muonio.fi

Perustelut

Muonion ja Pellon kunnanhallitukset ovat esittäneet Kittilän kunnalle, että Tunturi-Lapin ja Pellon työllisyysalueen kustannustenjakomallia kehitetään siten, että nykyisen laskennallisen jakotavan rinnalle otetaan käyttöön aiheuttamisperiaate. Vuoden 2025 työllisyysalueen palveluiden toimeenpanossa on havaittu, että työvoimapalveluiden käytössä ja kohdentamisessa on merkittäviä eroja kuntien välillä. Suurimmat kustannukset syntyivät palkkatukien käytöstä ja niiden kohdentumisesta

Aiheuttamisperiaatteen mukaisessa mallissa kukin kunta vastaa ennakkoon määritellyistä kustannuksista, jotka syntyvät oman kunnan asiakkaille tarjottavista palveluista. Kustannusten kohdentaminen ei saa vaarantaa palveluiden järjestämistä tai yhdenvertaisuutta. Siirtyminen aiheuttamisperiaatteen mahdollistavaan kustannustenjakomalliin edellyttää yhteistoimintasopimuksen muuttamista.

Kittilän kunnanhallitus on tehnyt päätöksen (18.11.2025 § 426) esittää Kittilän kunnanvaltuustolle sekä Enontekiön, Muonion, Kolarin ja Pellon kunnanvaltuustoille, että yhteistoimintasopimusta muutetaan oheismateriaalina olevan luonnoksen mukaisesti. Muutos mahdollistaa palkkatukien laskutuksen toteutuneiden kustannusten perusteella 1.1.2026 alkaen. Sopimusmuutoksella sovitaan aiheuttamisperiaatteen mahdollistavasta toimintatavasta sekä niistä periaatteista, joiden mukaan kustannusjakoa voidaan muuttaa. Yhteistoimintasopimukseen ei yksilöidä tai nimetä palveluita, jotka laskutetaan toteutuneisiin kuntakohtaisiin kustannuksiin perustuen. Tällä varmistetaan se, että mahdolliset lainsäädännönmuutokset, jotka liittyvät työllisyyspalveluihin eivät aina johtaisi yhteistoimintasopimuksen muutoksiin.

Muonion kunnan näkemys yhteistoimintasopimuksen muuttamisesta

Kustannusten kohdentaminen aiheuttamisperiaatteen mukaisesti on tarkoituksenmukaista ja edistää oikeudenmukaista kustannustenjakoa. Aiheuttamisperiaatteeseen perustuvaa mallia olisi syytä ottaa käyttöön laajemmin yhteistoiminnan piirissä. Aiheuttamisperiaate varmistaa, että kustannukset kohdentuvat sille toiminnalle, joka ne tosiasiallisesti aiheuttaa. Tämä lisää kustannustenjaon läpinäkyvyyttä, oikeudenmukaisuutta ja taloudellista tehokkuutta. Mallin laajempi käyttöönotto vähentää ristiriitoja ja tukee kuntien välistä yhteistyötä tasapuolisella tavalla.

Yhteistoimintasopimukseen tulisi sisällyttää tarkastelujakso, jonka kuluessa kustannustenjakomallia arvioidaan uudelleen. Tarkastelujakson pituudeksi voisi määritellä esimiseksi kaksi (2) vuotta sopimuksen voimaantulosta. Määräajan asettaminen yhteistoimintasopimukseen on tarpeen, jotta kustannustenjakomallin toimivuutta ja vaikuttavuutta voidaan arvioida käytännön kokemusten perusteella sekä tarvittaessa tehdä siihen muutoksia. Kahden vuoden tarkastelujakso antaa riittävästi aikaa mallin vaikutusten seurantaan ja arviointiin.

Sopimusluonnoksen kohtaan 9.5 Talousarvion muuttaminen, tulisi muuttaa/lisätä kohtia, jotta talousarviomenettely tukee ennakoitavuutta ja vastuullista taloudenhallintaa. Esitämme seuraavia muutoksia edellä mainittuun sopimuksen kohtaan:

  • Lausuntojen määräaika: Lausunto sopijakunnilta talousarvion oleellisesta muuttamisesta pyydetään 60 päivää ennen valtuuston kokousta, jossa muutoksesta on tarkoitus päättää (sopimusluonnoksessa 30 päivää).
  • Lisäys: ”Mikäli määrärahaylitysuhka on, se on ensisijaisesti pyrittävä kattamaan työllisyysalueen talousarvion sisältä resursseja tarkoituksenmukaisesti uudelleen kohdentamalla. Talousarviomuutosta esitetään tilanteessa, jossa ei ole muita vaihtoehtoja palvelujen järjestämiseksi.”

Talousarviomenettelyn muutoksen perusteena on, että pidempi lausuntoaika varmistaa sopijakunnille riittävän ajan arvioida muutoksen vaikutukset ja viedä lausunto päätöksentekoon. Lisäys korostaa talousarvion hallinnan vastuullisuutta ja ensisijaista tavoitetta välttää lisämäärärahan tarvetta kohdentamalla olemassa olevia resursseja tehokkaasti.

Ehdotus

Esittelijä

Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että:

  1. Hyväksytään yhteistoimintasopimuksen muutos oheismateriaalina olevan luonnoksen mukaisesti siten, että kustannustenjakomalliin otetaan käyttöön aiheuttamisperiaate 1.1.2026 alkaen. Päätösesitys on ehdollinen ja vaatii, että kaikki sopimuskunnat päättävät sopimusmuutoksesta.
  2. Sopimukseen tulee sisällyttää määräaika kustannustenjakomallin arvioinnille, joka on kaksi (2) vuotta sopimuksen voimaantulosta sekä tekstiin lisäyksestä määrärahaylityksen uhasta.
  3. Esitetään muutoksia sopimusluonnoksen kohtaan 9.5 esittelytekstin mukaisesti.

Muutettu päätösehdotus

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy yhteistoimintasopimuksen muutoksen oheismateriaalina olevan luonnoksen mukaisesti siten, että kustannustenjakomalliin otetaan käyttöön aiheuttamisperiaate 1.1.2026 alkaen. Päätösesitys on ehdollinen ja edellyttää, että kaikki sopimuskunnat hyväksyvät sopimusmuutoksen.

Lisäksi kunnanhallitus esittää Kittilän kunnalle, että sopimuksen jatkovalmistelussa huomioitaisiin seuraavat:

  • Sopimukseen tulisi sisällyttää määräaika kustannustenjakomallin arvioinnille, joka on kaksi (2) vuotta sopimuksen voimaantulosta. 
  • Sopimukseen tulisi sisällyttää ehto: ”Mikäli määrärahaylitysuhka on, se on ensisijaisesti pyrittävä kattamaan työllisyysalueen talousarvion sisältä resursseja tarkoituksenmukaisesti uudelleen kohdentamalla. Talousarviomuutosta esitetään tilanteessa, jossa ei ole muita vaihtoehtoja palvelujen järjestämiseksi.”  
  • Sopimuksessa tulisi muuttaa lausuntojen määräaikaa: Lausunto sopijakunnilta talousarvion oleellisesta muuttamisesta pyydetään 60 päivää ennen valtuuston kokousta, jossa muutoksesta on tarkoitus päättää.

Päätös

Hallitus hyväksyi esittelijän muutetun ehdotuksen.

Perustelut

Kunnanhallitus käsitteli asiaa 26.1.2026 § 5.

Ehdotus

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy yhteistoimintasopimuksen muutoksen oheismateriaalina olevan luonnoksen mukaisesti siten, että kustannustenjakomalliin otetaan käyttöön aiheuttamisperiaate 1.1.2026 alkaen. Päätösesitys on ehdollinen ja edellyttää, että kaikki sopimuskunnat hyväksyvät sopimusmuutoksen.

Päätös

Valtuusto hyväksyi hallituksen esityksen.

Kokouskäsittely

Keskustelun aikana tuli esille, että viime vuodelta työllisyysalueella on jäänyt käyttämättä määrärahoja ja palautusta on tulossa n. 70 000 euroa. Valtuusto keskusteli sopimuksen kustannusjakomallin muutoksesta ja kuntalisän valmistelusta. 

Tiedoksi

Kittilän kunta, Tunturi-Lapin ja Pellon työllisyysalue

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

 

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

 

Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä,
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

 

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle

Postiosoite            PL 189, 90101 Oulu
Käyntiosoite         Torikatu 34-40, Oulu
Sähköpostiosoite pohjois-suomi.hao@oikeus.fi          
Faksinumero         029 564 2841
Puhelinnumero     029 564 2800

Hallinto-oikeuden kirjaamon aukioloaika on 8–16.15   

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

 

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

 

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

 

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.

 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Muonion kunnan kirjaamosta.

Postiosoite            Muonion kunta, PL 3, 99301 Muonio
Käyntiosoite          Puthaanrannantie 15 a, Muonio
Sähköpostiosoite  kirjaamo@muonio.fi  
Puhelinnumero     0400 686 211            

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 8.30–15.30.