Perustelut
Lukion vs. rehtori on yhteistyössä lukion opettajien kanssa laatinut lukuvuosisuunnitelman noudattaen aiemmin tehtyjä päätöksiä. Työjärjestystyö on kesken ja ne saatetaan valmiiksi kesän aikana.
Opetus suunnitellaan niin, että Muonion lukio mahdollistaa lukion suorittamisen säädetyssä ajassa. Osa opinnoista voidaan edellyttää suoritettavaksi itsenäisesti. Pakolliset ja useimmat valtakunnalliset valinnaiset opinnot (ryhmän minimikoko on kolme) tarjotaan lähiopetuksena. Oppitunnit voivat kuitenkin sijoittua päällekkäin valinnoista riippuen. Ensi lukuvuodelle suunniteltu tuntikehys on noin 160 vuosiviikkotuntia. Tähän sisältyy paikalliset valinnaiset opintojaksot, jotka on kehitetty hankkeen avulla. Opetusresurssin tarve pysyy samalla tasolla kuin lukuvuonna 2024-2025. Arvioitu opiskelijamäärä on 40, joista kaksoistutkintolaisia on 10 ja muita muiden oppilaitosten opiskelijoita 4. Opiskelijamäärä ja valinnat tarkentuvat syksyllä.
Lukiossa on urheiluvalmennuslinja. Lukiolla toimii syyslukukauden 2025 ajan "Oppimisen tuki ajan tasalle 2024" ja koko lukuvuoden 2025-26 ajan"Lumi, luonto, erä ja liikunta nuorten hyvinvoinnin lisääjinä" -hankkeet. Lisäksi osallistumme Aurora Entrepreneurialis-hankkeeseen.
Lukuvuosisuunnitelma, Freeride Academyn valmennussuunnitelma sekä Muonion lukion moniammatillisen verkoston kuvaus ovat oheismateriaalina.
Ehdotus
Esittelijä
-
Päivi Rantakokko, sivistysjohtaja, paivi.rantakokko@muonio.fi
Lautakunta hyväksyy lukion lukuvuosisuunnitelman lukuvuodelle 2025-2026. Mahdolliset muutokset ja lisäykset lukuvuosisuunnitelmaan ennen lukuvuoden alkua ja lukuvuoden aikana tehdään lukion rehtorin päätöksellä.
Päätös
Lautakunta hyväksyi esittelijän ehdotuksen.