Tarkastuslautakunta, kokous 20.11.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 41 Vuoden 2022 arviointikertomus

MUODno-2023-113

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Kunnanhallitus käsitteli asiaa 23.10.2023 § 285.

Ehdotus

Kunnanvaltuusto merkitsee hallituksen selvityksen tiedoksi. 

Päätös

Valtuusto hyväksyi hallituksen esityksen.

Valmistelija

  • Maria Pietikäinen, maria.pietikainen@muonio.fi

Perustelut

Valtuusto velvoitti kokouksessaan 19.6.2023 § 35 kunnanhallituksen ja lautakunnat käsittelemään arviointikertomuksen ja antamaan vastineet kertomuksen havaintoihin sekä raportoimaan valtuustolle kuluvan vuoden lokakuun loppuun mennessä havaintojen aiheuttamista toimepiteistä.

Kunnanvaltuusto on käsitellyt kunnanhallituksen antaman selvityksen tarkastuslautakunnan vuoden 2022 arviointikertomuksessa tekemiin huomioihin kokouksessaan 30.10.2023 § 65.

Selvitykset ovat kokouksen oheismateriaaleissa.

Ehdotus

Puheenjohtaja

Tarkastuslautakunta merkitsee selvitykset tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi