Kunnanhallitus, kokous 3.6.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 93 Henkilöstökertomus 2023

MUODno-2024-107

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Saara Koivisto, saara.koivisto@muonio.fi

Perustelut

Henkilöstökertomukseen on koottu tärkeimmät henkilöstöä koskevat tunnusluvut vuodelta 2023. Siinä olevat osa-alueet ovat:

  • henkilöstön määrä ja rakenne
  • vakinaisen henkilöstön vaihtuvuus
  • sairauspoissaolot
  • henkilöstön kehittäminen

Henkilöstökertomus on tarkoitettu työyhteisöjen, johdon ja poliittisten päätöksentekijöiden käyttöön. Se antaa johdolle ja päättäjille kokonaiskuvan henkilöstövoimavarojen nykytilasta ja kehityssuunnasta. Henkilöstökertomus tukee henkilöstöjohtamista, päätöksentekoa sekä henkilöstön ja työyhteisöjen jatkuvaa kehittämistä. Kun organisaatiota johdetaan tiedolla, tuetaan samalla vaikuttavuutta ja vakuuttavuutta.

Henkilötyövuosia (htv) oli 1.1. – 31.12.2023 yhteensä 119,6 (v. 2022 192 htv). Vakinaisissa tehtävissä oli 74,6 htv, määräaikaisissa tehtävissä 45,0 htv, joista työllistettyjä 2,0 htv. Henkilöstömäärän vähenemiseen vaikutti suuresti hyvinvointipalveluiden siirtyminen hyvinvointialueille ja sitä kautta tulleet muutokset henkilöstörakenteeseen.

Sairauspoissaolopäivien määrä on hieman noussut edellisestä vuodesta. Lyhyiden poissaolojen määrät vähenivät, mutta pitkiä sairauspoissaoloja oli edellistä vuotta enemmän. Sairauspoissaoloja kertyi yhteensä 27 kalenteripäivää/ henkilötyövuosi (2022: 25,7 kpv/ htv). Sairauspoissaoloprosentti oli 10,8 % (v. 2022: 10,2 %).

Henkilöstökertomus toimitetaan pykälän oheismateriaalina. 

Ehdotus

Esittelijä

Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Yhteistoimintaelin merkitsee vuoden 2023 henkilöstökertomuksen tiedoksi ja saattaa sen edelleen tiedoksi kunnanhallitukselle.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Saara Koivisto, saara.koivisto@muonio.fi

Perustelut

Vuoden 2023 henkilöstökertomukseen on kerätty tärkeimmät henkilöstöä koskevat tunnusluvut.

Henkilöstökertomus on tarkoitettu työyhteisöjen, johdon ja poliittisten päätöksentekijöiden käyttöön. Se antaa johdolle ja päättäjille kokonaiskuvan henkilöstövoimavarojen nykytilasta ja kehityssuunnasta. Henkilöstökertomus tukee henkilöstöjohtamista, päätöksentekoa sekä henkilöstön ja työyhteisöjen jatkuvaa kehittämistä. Kun organisaatiota johdetaan tiedolla, tuetaan samalla vaikuttavuutta ja vakuuttavuutta.

Työntekijöiden kokonaislukumäärä oli 119,6 henkilötyövuotta (v. 2022 192 htv). Vakinaisissa tehtävissä oli 74,6 htv, määräaikaisissa tehtävissä 45,0 htv, joista työllistettyjä 2,0 htv. Talousarviossa vuodelle 2023 varauduttiin n. 126 henkilötyövuoteen toteuman ollessa 119,6 htv (95 %). Suunnitelma alittui n. kuudella henkilötyövuodella: hallinto- ja talouspalvelut -0,5 htv, elinvoimapalvelut -2 htv ja sivistyspalvelut -4 htv.

Vakituisen henkilöstön keski-ikä oli 43,9 vuotta. Suurin ikäryhmä on 55 – 59 vuotiaat. Siihen kuuluu n. 19 % henkilöstöstä. Alle 30 vuotiaiden osuus henkilöstöstä on n. 11 %. Eläkkeelle siirtyneiden keski-ikä oli 63,4 vuotta.

Vuoden aikana päättyi 24 vakituista työsuhdetta. Näistä 13 henkilöä siirtyi Muonion Ruoka- ja Siivouspalvelut Oy:n palvelukseen. Eläkkeelle (vanhuuseläke, varhennettu vanhuuseläke, työkyvyttömyyseläke) siirtyi neljä (4) henkilöä ja omasta pyynnöstä irtisanoutuneita henkilöitä oli neljä (4). Sisäisen siirron kautta muihin tehtäviin siirtyi kolme (3) henkilöä.

Vuonna 2023 koko henkilöstöllä kertyi sairauspoissaoloja 3235 kalenteripäivää eli n. 27 kpv/ htv. Sairauspoissaoloista palkallisia oli 2529 kpv, palkattomia 706 kpv ja työtapaturmista johtuvia sairauspoissaoloja 278 kpv. Sairauspoissaolopäivien määrä nousi hieman edellisestä vuodesta, jos tarkkaillaan kaikkia sairauspoissaolomuotoja. Lyhyiden poissaolojen määrät ovat vähentyneet, mutta pitkiä, yli 60 päivän sairauspoissaoloja oli edellistä vuotta enemmän. Terveysprosentti eli 0 päivää sairastaneita oli 45 %.

Henkilöstökertomus 2023 toimitetaan oheismateriaalina.

Ehdotus

Esittelijä

  • Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Kunnanhallitus merkitsee vuoden 2023 henkilöstökertomuksen tiedoksi ja saattaa sen edelleen tiedoksi valtuustolle.

Tämän päätöksen osalta pöytäkirja tarkastetaan mahdollisimman pian. 

Päätös

Hallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

Kokouskäsittely

Hallinto- ja henkilöstösuunnittelija esitteli henkilöstökertomuksen ja hallitus keskusteli laajasti työhyvinvoinnin eteen tehdystä työstä. Hallinto- ja henkilöstösuunnittelija poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa. 

Hallintojohtaja oli poissa kokouksesta klo 16.00-16.25 ja kunnanjohtaja toimi kokouksen sihteerinä tämän ajan. 


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)