Kunnanhallitus, kokous 2.12.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 261 Kunnan luottokorttien myöntäminen

MUODno-2024-265

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Katri Rantakokko, hallintojohtaja, katri.rantakokko@muonio.fi

Perustelut

Kunnanhallitus on 19.8.2019 § 208 hyväksynyt kunnanjohtajalle luottokortin Pohjolan Osuuspankin tilille ja määrittänyt sen ylärajaksi 7 000 euroa.

Luottokorttien käyttö on yleistynyt mm. verkkomaksamisen lisääntyessä. Korteilla voi maksaa esim. matkoja, tavaratilauksia jne. Palvelualuieilla on tarpeita maksaa hankintoja ja käytännössä tähän saakka ne on maksettu kunnanjohtajan luottokortilla. 

Käytännön ja turvallisuuden vuoksi kunnassa olisi syytä olla käytössä useampi luottokortti. Kuittien tallentamiseen voidaan hankkia sovellus, joka yksinkertaistaa laskujen kirjanpidon käsittelyä.  

Ehdotus

Esittelijä

Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Kunnanhallitus päättää delegoida kunnanjohtajalle oikeuden myöntää harkintansa mukaan kunnan luottokortti 3 000 euron luottorajaan saakka Pohjolan Osuuspankin tilille kunnan palvelussunteessa olevalle henkilöstölle.

Lisäksi hallitus päättää, että 

  • kortti voidaan myöntää vain kunnan johtoryhmän jäsenelle, mutta jos tarvetta esiintyy muulle henkilöstölle, esihenkilön tulee tehdä perusteltu esitys kortin hankkimisesta,
  • luottokorteilla ei voi nostaa käteistä,
  • luottokortin haltija vastaa kortilla tehdyistä hankinnoista ja 
  • mikäli hankinnasta ei ole tallella kuittia tai muuta riittävää selvitystä hankinnan oikeellisuudesta ja kohdistumisesta kunnan käyttöön, laskutetaan vastaava summa kortin haltiijalta.

Päätös

Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyä.

Valmistelija

  • Katri Rantakokko, hallintojohtaja, katri.rantakokko@muonio.fi

Perustelut

Kunnanhallitus siirsi asian käsittelyä 25.11.2024 § 238.

Ehdotus

Esittelijä

  • Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Kunnanhallitus päättää delegoida kunnanjohtajalle oikeuden myöntää harkintansa mukaan kunnan luottokortti 3 000 euron luottorajaan saakka Pohjolan Osuuspankin tilille kunnan palvelussunteessa olevalle henkilöstölle.

Lisäksi hallitus päättää, että 

  • kortti voidaan myöntää vain kunnan johtoryhmän jäsenelle, mutta jos tarvetta esiintyy muulle henkilöstölle, esihenkilön tulee tehdä perusteltu esitys kortin hankkimisesta,
  • luottokorteilla ei voi nostaa käteistä,
  • luottokortin haltija vastaa kortilla tehdyistä hankinnoista ja 
  • mikäli hankinnasta ei ole tallella kuittia tai muuta riittävää selvitystä hankinnan oikeellisuudesta ja kohdistumisesta kunnan käyttöön, laskutetaan vastaava summa kortin haltiijalta.

Päätös

Hallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

Tiedoksi

taloushallinto, kunnanjohtaja

Muutoksenhaku

 

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

 

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

 

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Muonion kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Muonion kunnanhallitus

Kirjaamon yhteystiedot

Postiosoite: Muonion kunta, Puthaanrannantie 15, 99300 Muonio
Käyntiosoite: Puthaanrannantie 15 a
Sähköpostiosoite: kirjaamo@muonio.fi
Puhelinnumero: 0400 686 211

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 8.30–15.30.

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Muonion kunnan kirjaamosta.