Elinvoimalautakunta, kokous 1.3.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 24 Kouluruokailun järjestäminen

MUODno-2022-49

Valmistelija

  • Jussi-Pekka Tammilehto, elinvoimajohtaja, jussi-pekka.tammilehto@muonio.fi

Perustelut

Perusopetuksen rehtori 9.2.2022 toimittamallaan kirjeellä esittänyt, että koronatilanteen vuoksi tehdyt ruokailujärjestelyt tulisi jäädä pysyväksi. Myös yhtenäiskoulun oppilaskunnan hallitus on 15.2.2022 saapuneella esityksellä toivoneet alakoulun ruokalan uudelleen avaamista esikoulu-4-luokkalaisten käyttöön.

 

Koronarajoitusten vuoksi avattu alakoulun ruokala on sekä rehtorin että oppilaskunnan hallituksen mielestä vähentänyt ruuhkia ja lyhentänyt jonotusaikoja sekä tehneet ruokailutilanteistä hiljaisempia ja rauhallisempia. Perusopetuksen rehtori on perustellut ruokailun jatkamista alakoululla seuraavasti:

  • Siirtymiset nopeampia
  • Ruokailu sujuu rauhallisemmin, ei kiirettä, melu vähentynyt. Ruokailusta on tullut sosiaalinen tilanne (ruokakasvatus).
  • Jonottaminen vähentynyt.
  • Oppilaat syövät paremmin ja enemmän
  • Vaikuttaa siltä, että keittiöhenkilökunnalla olisi rauhallisempaa.

Ravitsemis- ja siisteyspäällikkö on lausunnossaan ilmoittanut, että alakoulun ruokasalin käyttöönotto vaatisi vähintään yhden lisätyöntekijän keittiöön. Lisäksi järjestely lisäisi siivouksen työmäärä ja jakohävikistä johtuvaa raaka-ainekulujen nousua.

Hallintosäännön 27.1 § mukaan elinvoimalautakunta päättää ravitsemus- ja siisteyspalveluihin liittyvistä asioista. Hallintosäännön 28.2 § mukaan ravitsemis- ja siisteyspäällikkö vastaa tehtäväalueensa kehittämisestä ja tilojen käytöstä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Jussi-Pekka Tammilehto, elinvoimajohtaja, jussi-pekka.tammilehto@muonio.fi

Elinvoimalautakunta päättää, että kouluruokailun toteuttamistapa tarkistetaan myöhemmin sivistystoimen organisaatiotarkistuksen yhteydessä ja toteaa esityksen loppuun käsitellyksi.

Päätös

Elinvoimalautakunta hyväksyi esittelijän ehdotuksen ja totesi, että tässä yhteydessä tulisi kuulla sote-muutoksen tulevaisuuden vaikutuksia, käyttäjiä ja nuorisovaltuustoa.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

 

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

 

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Muonion kunnan elinvoimapalveluihin määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Muonion elinvoimalautakunta

Elinvoimapalveluiden yhteystiedot

Postiosoite: Muonion kunta, Puthaanrannantie 15, 99300 Muonio
Käyntiosoite: Puthaanrannantie 15 b
Sähköpostiosoite: tekninen.tsto@muonio.fi
Puhelinnumero: 0400 686 211

Kunnanviraston aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 8.30–15.30.

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Muonion kunnan elinvoimapalveluista.