Sivistyslautakunta, kokous 15.6.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 70 Perusopetuksen lukuvuosisuunnitelman hyväksyminen lukuvuodelle 2022-2023

MUODno-2022-281

Valmistelija

  • Päivi Rantakokko, vt. sivistysjohtaja, paivi.rantakokko@muonio.fi

Perustelut

Perusopetuksen rehtori on yhteistyössä opettajien ja muu koulun henkilökunnan kanssa laatinut yhtenäiskoulun lukuvuosisuunnitelman noudattaen aiemmin tehtyjä päätöksiä. Työjärjestykset laaditaan erikseen kullekin jaksolle yhteistyössä Muonion lukion kanssa. Työjärjestyksien laatiminen on kesken ja osin myös opettajien rekrytointi on kesken.

Yhtenäiskoulun tuntikehys lukuvuonna 2022-2023 on esiopetuksessa 40 tuntia, yleisopetuksessa 454 tuntia sekä erityisopetuksessa 65 tuntia. Tuntikehys pienenee tulevien 1. ja 2. luokkien yhdistämisestä johtuen (osa tunneista on jakotunteja tai luokassa on käytettävissä resurssiluokanopettaja). Erityisopetuksen kasvu verrattuna edelliseen lukuvuoteen johtuu erityisluokanopettajan palkkaamisesta.

Useat opettajat opettavat oman varsinaisen oppiaineensa lisäksi muita aineita. Lisäksi opettajien työhön kuuluu lisätehtäviä, esim. AV-välineiden hoitotyö ja tietotekniikkavastaavan työ, oppilaskunnan ohjaustyö, luokanvalvontatyö ja oppilaanohjaus.

Lukuvuosisuunnitelman tavoitteena on kokonaiskuvan muodostaminen koulun tilanteesta ja se perustuu opetussuunnitelmaan.

Lukuvuosisuunnitelma toimitetaan myöhemmin.

Ehdotus

Esittelijä

  • Päivi Rantakokko, vt. sivistysjohtaja, paivi.rantakokko@muonio.fi

Sivistyslautakunta hyväksyy perusopetuksen lukuvuosisuunnitelman lukuvuodelle 2022-2023.

Päätös

Sivistyslautakunta hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

 

Tiedoksi

Perusopetus