Kunnanhallitus, kokous 29.6.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 142 Kemiläisenvaaran asemakaava

MUODno-2022-165

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Jussi-Pekka Tammilehto, elinvoimajohtaja, jussi-pekka.tammilehto@muonio.fi

Perustelut

Metsähallitus ja yksityisen maanomistajan valtuuttama yhtiö ovat lähestyneet Kemiläisenvaaran asemakaavan laatimistarpeella.

Kaavamuutoksen käynnistämiseksi laadittava sopimus koskee valtion omistamaa kiinteistöä Pohjoinen valtionmaa 498-893-10-1 (n. 46 ha määräala em. kiinteistöstä) ja yksityisen maanomistajan omistamia kiinteistöjä Tunturiporo 498-401-150-16 (n. 0,37 ha) ja Törmä 498-401-150-17 (n. 3 ha määräala em. kiinteistöstä). Kemiläisenvaaran alueella on voimassa osayleiskaava.

Metsähallituksen tavoitteena on kaavoittaa sopimusalueelle 1 asemakaavana matkailualue, jonka kokonaisrakennusoikeus on 4400 k-m2. Alueelle tulisi päärakennus, majoitusyksiköitä sekä huolto-, vuokraamo- ja saunatiloja. Maanomistajan valtuuttaman yhtiön tavoitteena on kaavoittaa sopimusalueelle 2 matkailualue, jonka kokonaisrakennusoikeus on 1000 k-m2. Alueelle tulisi retkeilyä ja ulkoilua palvelevia liikerakennuksia.

Käynnistämissopimuksessa sovitaan,​ että yrittäjä/maanomistajan valtuuttama yhtiö, jolle mahdolliset rakennuspaikat luovutetaan vastaa asemakaavan laatimisesta aiheutuvista kustannuksista ja asemakaavan valmistelun yhteydessä vaadittavien selvitysten ja suunnitelmien kustannuksista kunnan kaavoitustaksan mukaisesti.

Asemakaavasta sopijapuolille koituvan hyödyn sekä kaavan toteuttamiskustannusten jako tapahtuu myöhemmin tehtävän maankäyttö-​ ja rakennuslain 91 b §:n mukaisen maankäyttösopimuksen mukaisesti.

Sopimusluonnos toimitetaan esityslistan oheismateriaalina.

Ehdotus

Esittelijä

Katri Rantakokko, vs.kunnanjohtaja, katri.rantakokko@muonio.fi

Kunnanhallitus esittää valtuustolle Kemiläisenvaaran asemakaavoituksen käynnistämissopimuksen hyväksymistä.

Päätös

Hallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

Kokouskäsittely

Ulla Kangosjärvi liittyi kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana.

Perustelut

  

Ehdotus

Kunnanhallitus esittää valtuustolle Kemiläisenvaaran asemakaavoituksen käynnistämissopimuksen hyväksymistä.

Päätös

Valtuusto hyväksyi hallituksen esityksen.

Valmistelija

  • Jussi-Pekka Tammilehto, elinvoimajohtaja, jussi-pekka.tammilehto@muonio.fi

Perustelut

Määräalan vuokralainen on toimittanut hakemuksen ranta-asemakaavan laatimisen aloittamiseksi Kemiläisen ja Äijäniemen alueelle tilan 498-893-10-1 alueella. Alueella on voimassa Jerisjärvi-Äkäsjärvi osayleiskaava. Maanomistaja huolehtii MRL 74 §:n mukaisesti kaavaehdotuksen laatimisesta ja kaavan laatijana on Arkkitehti Toimisto Jarmo Lokio Oy, joka on toimittanut 9.6.2022 päivätyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS). 

Kaavoitettava alue on n. 70 ha ja siihen on tavoitteena osoittaa päärakennus, yksittäiskotia, luxuskotia, huoltorakennuksia ja vuokraamo / saunatilat yhteensä n. 4100 kem2.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa osallisiksi on luettu viranomaisista mm. kunta, Lapin ELY-keskus, Lapin liitto, alueellinen vastuumuseo ja pelastuslaitos. Lisäksi osallisia ovat alueen maanomistajat ja rajanaapurit.

Kaavoitettavalla alueella sijaitsee kalliopaljastuma, rakka-alue; Kemiläisen pohjoispuoli. Metsälain (10 §) mukaiset erityisen tärkeät elinympäristöt. 

Maankäyttö- ja rakennuslain 74 §:n mukaan maanomistaja voi huolehtia ranta-asemakaavaa koskevan ehdotuksen laatimisesta omistamalleen ranta-alueelle. Ennen laatimiseen ryhtymistä on oltava yhteydessä kuntaan ja toimitettava osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS).

Maanomistajan toimesta laadittavan asemakaavan alueen tulee muodostaa tarkoituksenmukainen kokonaisuus. Maanomistajan toimesta laadittu asemakaavaehdotus on kunnassa käsiteltävä ilman tarpeetonta viivytystä.

 

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Kunnanhallitus merkitsee Kemiläisenvaaran ranta-asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman tiedoksi ja kuuluttaa vireilletulon. OAS asetetaan nähtäville kunnan verkkosivuille. Maanomistajalta peritään kaavoitustaksan mukaiset kustannukset.

Päätös

Hallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

Tiedoksi

elinvoimapalvelut

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)