Kunnanhallitus, kokous 7.11.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 254 Talousarvion 2023 ja taloussuunnitelman 2024-2025 valmistelu

MUODno-2022-364

Valmistelija

  • Merja Hietala, talouspäällikkö, merja.hietala@muonio.fi

Perustelut

Vuoden 2022 talousarvio laadittiin siten, että tilikauden tulos olisi noin 155 000 euroa alijäämäinen. Syyskuun lopussa 2022 toimintakate on toteutunut 70,9 %, kun se tasaisen toteutuman mukaan voisi olla noin 75 %. Toimintakate on noin 290 000 euroa pienempi kuin edellisenä vuonna vastaavaan aikaan. Verotulot ovat toteutuneet ennakoitua paremmin (83,2 %), erityisesti yhteisöverotuotto (143,0 %). Yhteisöverotuottoa lisää mm. verovuoden 2021 jäännösverot sekä verovuoden 2022 ennakkoverot. Valtionosuudet ovat toteutuneet talousarvion mukaisesti. Tilikauden tulos on syyskuun lopussa noin 1,5 miljoona euroa plussalla.

Syyskuun lopun tulosta parantaa paitsi ennakoitua paremmat verotulokertymät, myös käyttötalouden maltillinen toteuma. Käyttötalouden tulot ovat toteutuneet 74,4 % ja menot 71,4 %. Erityisesti palveluiden ostoissa on säästöä talousarvioon verrattuna (tot. 70,1 %). Vuoden viimeisen kvartaalin käyttötalouden menot ovat yleensä keskimääräistä toteumaa suuremmat. Talousarviovuoden tulos tulee kuitenkin olemaan talousarvioennustetta parempi edellä mainituista syistä johtuen.

Vuoden 2023 talousarvion toimintakateraamia ohjaavat verotulojen osalta käytettävissä olevat ennusteet ensi vuoden verotulo kehityksestä (kunnan oma verotuloennustekehikko) sekä kuluvan vuoden toteutuma ja valtionosuuksien osalta kuntaliiton julkaisemat ennakkolaskelmat kunnan valtionosuuksista. Vuoden alusta aloittavat Hyvinvointialueet tulevat muuttamaan paljon kuntien tulo- ja menorakennetta. Sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastustoimen siirtyessä Hyvinvointialueille myös kuntien verotuloja ja valtionosuuksia siirretään Hyvinvointialueiden rahoituspohjaksi.

Kunnan vuoden 2023 veroprosentti on Hyvinvointialueelle leikattavan osuuden (12,64 %) jälkeen 8,86 %. Verotuloja arvioidaan kertyvän yhteensä noin 6 milj. euroa. Ansioverotuloiksi on arvioitu 3,76 milj. euroa, kiinteistöverotuloksi 1,16 milj. euroa ja yhteisöverotuotoksi 1,1 milj. euroa. Kiinteistöveroprosentit säilyvät edellisen vuoden tasolla ja ovat: vakituisten asuntojen kiinteistövero on 0,45 %, yleinen kiinteistövero 1,15 %, muiden kuin vakituisten asuinrakennusten kiinteistövero 1,20 %, asuntotarkoituk-seen kaavoitetun rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistövero 6% ja voimalaitosvero 3,1 %.

Kunnan valtionosuudet pienenevät ennakkolaskelmien mukaan noin 67 %. Valtionosuudet ovat 3,3 miljoonaa euroa.

 

Lautakuntien esitykset

Kunnanhallitus 24.10.2022 § 230

Menot 921 314 ja tulot 51 300 euroa, toimintakate 870 014 euroa.

Eduskuntavaalit, menot 10 750 ja tulot 4 500, toimintakate 6 250 euroa.

Tarkastuslautakunnan menoihin on varattu 8 452 euroa.

Hallinto- ja talouspalveluiden talousarviokohta sisältää mm. kunnanvaltuuston ja -hallituksen, kunnallisverotuksen, hallinto-osaston, henkilöstöhallinnon, työterveyshuollon, talous- ja henkilöstöhallinnon, ict-palveluiden sekä kunnanhallituksen alaisen hanketoiminnan määrärahat. Kohta sisältää myös Ensi Lumen ja Tunturi-Lapin Kehityksen maksuosuuden sekä kunnan jäsenmaksut ja muut yhteistoimintaosuudet. Hallinto- ja talouspalvelut tuottavat keskitetysti hoidetut palvelut hallintokunnille, jotka vyörytetään eri tehtäväalueille. Taloushallinto vastaa myös Asunto Oy Kulleron sekä Kiinteistö Oy Kotikonnun, Hillan ja Lakan taloudenhoidosta. Valmistelu sisältää myös määrärahavaraukset kunnanhallituksen alaisiin EU-hankkeisiin, joista kohdentamattomia varoja on 7 000 euroa. Yhteistyötahojen kanssa tehtäviin kehittämishankkeisiin on varattu 34 000 euroa sekä kunnan osuuteen Oloksen Ensilumen tuottamiseen 60 000 euroa.

Hyvinvointilautakunnan menoissa ollut syöpähoitopotilaiden hoitopäivämaksujen avustus on sisällytetty kunnanhallituksen alaisiin avustuksiin, määrärahavaraus 3 000 euroa. Hyvinvointilautakunnan menoissa ollut löytöeläinten talteenoton maksukorvaus on sisällytetty omana kustannuspaikkana hallinto- ja talouspalveluiden tehtäväalueelle.

Hallinnon ja tukipalveluiden painopisteitä vuodelle 2023 tulee olemaan eduskuntavaalien järjestäminen ja tietohallinnan lainsäädännön edellytykset ja viestinnän jatkuva linjakkuus.

Taloushallinnossa kuntien talousraportointi Valtiokonttorin tietovarantoon ja siihen liittyvä palveluluokituksen oikeellisuuden varmistaminen vaatii edelleen jatkuvaa kehitystyötä yhdessä hallintokuntien kanssa. Vuoden 2023 aikana uusitaan ostolaskujen kierrätysohjelma ja taloussuunnittelu.  

Henkilöstöhallinnossa vuoden 2023 keskeisinä painopistealueina ovat edelleen työhyvinvointitoiminnan kehittäminen, henkilöstöä koskevien ohjeistuksien ajantasaistaminen ja henkilöstön sairauspoissaolojen saaminen laskevaan suuntaan. Henkilöstöhallinnossa on käynnissä vuonna 2022 aloitettu ja vuodelle 2023 jatkuva Kevan 50 % rahoittama Työelämän kehittämishanke.

 

Tunturi-Lapin maaseutulautakunta 14.10.2022 § 12

Menot 140 861 ja tulot 116 000, toimintakate 24 861 euroa.

Maaseutulautakunta toteuttaa Tunturi-Lapin kuntien yhteistoiminta-sopimuksella yksikölle määrätyt tehtävät luotettavalla tavalla sekä noudattaen Maaseutuviraston kanssa vahvistetun maksajavirastosopimuksen palvelutavoitteita ja EY-EU- yhteisön tukijärjestelmään kuuluviasitovia määräyksiä.

 

Sivistyslautakunta 12.10.2022 § 90 ja 91

Menot 6 098 690 ja tulot 602 365 euroa, toimintakate 5 496 325 euroa.

Sivistyspalvelujen hallinto- ja tukipalveluissa keskitytään tulevan organisaatiouudistuksen jalkauttamiseen sekä työhyvinvointiin ja toimivaan rajapintayhteistyöhön hyvinvointialueen kanssa. Koulukuljetuskustannusten odotetaan kasvavan, kuljetuskilpailutus tullaan tekemään vuoden 2023 alussa. Hallinto- ja tukipalveluissa varaudutaan konsulttikustannuksiin kuljetuspalvelujen kilpailutuksen osalta.

Varhaiskasvatuksen osalta henkilöstömenoja kasvattaa perhepäivähoidon lisääminen.

Perusopetuksen menoja kasvattavat mm. koulukuljetus- ja kouluruokailukustannukset sekä kotikuntakorvauksen kasvu. Henkilöstöresursseihin ei esitetä lisäyksiä. Hyvinvointialueen toteutumisen myötä opiskeluhuollon kustannukset siirtyvät hyvinvointialueelle.

Freeride Academy –toiminta kasvattaa lukion kustannuksia, toiminnasta on tarkoitus tehdä pysyvää. Freeriden Academy –toimintaa kehitetään Lumi, luonto ja erä – luontoliikunta osaksi toista astetta –hankkeen avulla. Niin perusopetuksessa kuin lukiossa kehitetään henkilöstön virkarakennetta vastaamaan tulevaa tarvetta.

Kansalaisopistossa kehitetään opetusta kuntalaisten toiveiden pohjalta profiloitumalla entisestään paikallisuuteen ja luontokasvatukseen.

Kulttuuripalveluihin on lisätty resurssia lastenkulttuuriin siirtämällä osin resurssia perusopetuksesta. Lisäksi kulttuuripalveluissa valmistaudutaan Muonion kunnan juhlavuoteen 2024 (Muonio 150v.). Kirjastopalveluissa kehitetään mm. lukutaitoyhteistyötä hankkeen avulla.

Nuorisopalveluissa varaudutaan koulunuorisotyön jatkumiseen omalla rahoituksella sekä etsivä nuorisotyön valtionavustuksen pienentymiseen.

Liikuntapalveluihin on yhdistetty hyvinvoinnin edistämisen työ ja yhtenä vuoden 2023 tavoitteena on saada em. yhdistelmätyö toimimaan. Liikuntasihteeri tulee koordinoimaan hyvinvoinnin edistämisen työtä, jota sivistyspalvelut kunnan muiden palvelualojen kanssa tuottavat. Liikuntapalveluihin on lisätty ohjaajan palkkaresurssia yhdistelmätyön johdosta.

Sivistyspalveluissa hanketyö voimistuu edelleen, hankkeita tulee olemaan esim. nuoriso- ja kirjastopalveluissa.

Varhaiskasvatus esittää hoitolasten sekä henkilöstön pöytien ja tuolien uusimista ergonomian, viihtyvyyden ja siivouksen parantamiseksi jokaisessa ryhmässä. Investointihanke keskittyy lapsiryhmien pöytien ja tuolien uusimiseen normaalikorkuisiksi. Tämä luo edellytyksen kasvattajan ergonomiselle työskentelylle. Hankkeen kokonaisarvo on noin 30 000 euroa.

 

Elinvoimalautakunta 11.10.2022 § 91

Menot 4 880 109 ja tulot 3 217 419 euroa, toimintakate 1 662 690 euroa.

Hyvinvointialueet aloittavat toimintansa 1.1.2023. Muutoksen suurin vaikutus elinvoimapalvelulle on, että kunnan järjestämän sote-palvelun käytössä olevat, kunnan omistamat toimitilat siirtyvät vuokrasopimuksella hyvinvointialueen hallintaan. Vuokrahinta perustuu valtioneuvoston asetukseen 272/2022, kunnan ja hyvinvointialueen välisen siirtymäkauden vuokrasopimuksen vuokra määräytymisestä vuosina 2023-2026. 

Valtiovarainministeriön julkisussa 2022:56 Rakennusalan suhdanneryhmä ennustaa vuonna 2023 rakentamisen tuotannon vähenevän 3-5 %. Kunnan asuntopula ja päättäjien aktiivinen ote asuntopulan helpottamiseksi luo kuitenkin uskoa siihen, että rakennuslupien määrä pysyisi ensi vuonna tämän vuoden tasolla. 

Hyvinvointialueen toiminnan aloitus aiheuttaa muutoksia ravitsemis- ja siisteyspalveluun. Koska lopullisia päätöksiä ja sopimuksia ei ole vielä tehty, on ravitsemis- ja siisteyspalvelun budjetti vuodelle 2023 laadittu olemassa olevan tilanteen mukaisena. 

Kiinteistö- ja tiepalvelun tehtäväalueen tuloarvioon vaikuttaa Metsäniityn ja Marjapaikan hallintaoikeuden siirtyminen hyvinvointialueelle vuokrasopimuksella. Myös hyvinvointikeskuksen vuokra tarkistetaan valtioneuvoston asetuksen mukaiseksi. Kiinteistöpalvelun tuloarvio tulee nousemaan vuokrien verran. Kiinteistöpalvelun menot vähenevät hoivarakennusten siivouspalvelun osalta mutta vastaavasti sähkön hinnan nousu lisää kustannuksia kaikilla kiinteistöillä. 

Liikuntapaikat ja reitistöt tehtäväalueella menojen nousun aiheuttaa moottorikelkka- ja latureitistöjen kunnossapidon hinnan nousu. 

Hankkeiden päättyminen pienentää kuntakehittäminen ja markkinointipalvelun tehtäväalueen tuloarviota yli 30 000 euroa. Talousarviomenoihin merkittävin vaikutus tulee terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen siirtämisestä elinvoimapalvelusta sivistyspalveluun, mikä pienentää tehtävätason menoja noin 70 000 euroa.           

Vesihuoltolaitoksen tuloja on tarkasteltu tämän vuoden arvioidun toteutuman ja viime vuoden toteutuman perusteella ja tuloarviota on korotettu kirkonkylän ja Oloksen alueella yhteensä 36 000 euroa. Vastaavasti Särkijärven toteutuma ja toteutumaennuste pudotti vesihuollon tuloarviota 4 000 euroa. Vesihuoltolaitoksen menoja korottaa sähkön hinnan nousu lähes 40 000 euroa. Vesihuoltolaitoksen toimintamenojen kasvuun vaikuttaa sähkön hinnan nousu, sisäisten jätevesimaksujen budjetointi ja 50 % työntekijän siirto takaisin 100 %:ksi.       

Elinvoimapalvelut on toiminnallisia tavoitteita määritellessään pyrkinyt peilaamaan niitä suoraan valtuuston kesällä vahvistamaan kuntastrategiaan. Pyrimme mm. tukemaan kestävän maankäytön ja rakentamisen maapolitiikka laatimalla maapoliittisen ohjelman vuoden 2023 aikana. Pyrimme lisäksi sujuvoittamaan palvelutoimintaa ja tuomaan ne helpommin asiakkaiden saataville mm. digitoimalla rakennusvalvonnan arkistoa ja jatkamme kuntayhteistyön mahdollisuuksien selvittelyä. 

Vuodelle 2023 esitettävien investointien kokonaiskustannukset ovat 963.500 euroa. Hankkeisiin arvioidaan saatavan avustusta 439.740 euroa jolloin investointien nettomenoksi jää 523.760 euroa. 

 

Elinvoimalautakunta 27.10.2022 § 100

Menot 5 234 509 ja tulot 3 338 934 euroa, toimintakate 1 895 575 euroa.

Nuorten työpajatoiminta on siirretty Hyvinvointilautakunnalta Elinvoimalautakuntaan Kuntakehittäminen ja markkinointipalveluiden tehtäväalueelle omaksi osatehtäväksi. Samalla kyseisen tehtäväalueen nimi muutetaan Kuntakehittäminen ja työllisyyspalvelut nimeksi.

Kiinteistöpalveluissa tarkistettiin Kielan liiketilojen vuokrasopimuksen päättymisen johdosta Kielan menoja ja tuloja. Muonion tuleviin juhlavuosiin (Muonio 150 v) varaudutaan keskustan yleisilmettä parantamalla. Ympäristönsuojelun kunnan maksuosuutta on tarkistettu vastaamaan Sodankylältä saapunutta talousarvioesitystä.

Investointeihin lisättiin talousarviovuodelle 2023 monitoimitalon suunnittelu ja suunnitelmavuosille 2024-2025 rakentaminen. Lisäksi lisättiin matonpesupaikan suunnittelu ja toteutus, Ojustien ja Kalliontien välisen pyörätien suunnittelu ja rakentaminen sekä suunnitelmavuodelle 2025 uimahallin suunnittelu.

 

Yhteenveto

Lautakuntien esittämiä toiminnallisia ja taloudellisia esityksiä ei ole kunnan keskushallinnossa muutettu ja kunnanjohtajan esityksenä toimielinten toimintakatteet ovat:

  • keskusvaalilautakunta                        6 250             (+819,1 %)
  • tarkastuslautakunta                            8 452             (-29,7%)
  • kunnanhallitus                                    870 014         (- 31,9 %)
  • maaseutulautakunta                          24 861           (+0,8 %)
  • sivistyslautakunta                               5 496 325      (+ 8,1 %)
  • elinvoimalautakunta                           1 895 575      (+ 8,5 %).

 

Kunnan ateria- ja siivouspalvelut on sisällytetty elinvoimalautakunnan menoihin, kunnes näiden palveluiden lopullinen sijoituspaikka selviää (menot 1 038 829 euroa, tulot 1 048 191 euroa, toimintakate 9 362 euroa).

Talousarvioesityksessä toimintakate on 8 301 477 euroa ja muutos
kuluvan vuoden talousarvioon on -57,7 %. Toimintatuottojen osuus toimintakuluista on 33 %. Vuosikate on 1 724 225 euroa, kasvua edellisen vuoteen on 125,4 %. Vuosikatteen osuus poistoista on 203 %. Suunnitelman mukaisten poistojen ja poistoeron lisäyksen jälkeen tilikauden ylijäämä on 903 775 euroa.

Lautakuntien ja kunnanjohtajan talousarvioesitysten pohjalta on laadittu oheismateriaalina oleva talousarvioesitys vuodelle 2023 ja taloussuunnitelmaesitys vuosille 2024–2025.

Esitys talousarviosta toimitetaan esityslistan oheismateriaalina.  

Ehdotus

Esittelijä

  • Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Kunnanhallitus merkitsee talousarvio- ja taloussuunnitelmaesityksen tiedoksi ja jatkaa käsittelyä 28.11.2022.

 

Päätös

Hallitus keskusteli talousarvion valmistelutilanteesta laajasti ja hyväksyi esittelijän ehdotuksen. 

Kokouskäsittely

Mika Brännare ja Juha Niemelä saapuivat kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana. 

Talouspäällikkö esitteli talousarviovalmistelun tilannetta. Ensi vuoden ja suunnitelmavuosien tilanne on epävarma mm. korkojen ja inflaation nousun vuoksi. Lisäksi valtionosuuksien ja verotulojen muutos kunnissa suhteessa hyvinvointialueen rahoitukseen sekä TE-palvelujen muutos 2024-2025 vaikuttavat tuleville vuosille epävarmuustekijöinä. 

Sivistyslautakunnan osuus tulee olemaan ensi vuonna n. 66 % koko kunnan toimintakatteesta. Elinvoimalautakunnan talousarvio sisältää vielä ravitsemis- ja siisteyspalvelut, koska mahdollisen yhtiöittämisen osalta päätökset tehtäneen vasta loppuvuoden aikana. 

Talouspäällikkö poistui kokouksesta ennen taukoa ja päätöksentekoa. 

Kokouksessa pidettiin tauko klo 16.23-29. Nimenhuudon jälkeen puheenjohtaja totesi kokouksessa olevan läsnä samat henkilöt kuin ennen taukoakin. 


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)