Elinvoimalautakunta, kokous 31.1.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 19 Rakennusvalvonnan kuntayhteistyön jatkaminen ja kehittäminen

MUODno-2023-38

Valmistelija

  • Sari Virkkunen, toimistosihteeri, sari.virkkunen@muonio.fi

Perustelut

Kunnanhallitus on 27.1.2020, 9 § hyväksynyt kokeiluluonteisen rakennusvalvonnan yhteistyön käynnistämisen Sodankylän kunnan kanssa poikkeamislupien ja suunnittelutarveratkaisujen valmistelemiseksi vuodeksi 2020. Kunnanhallitus on 25.1.2021, 9 § päättänyt jatkaa yhteistyötä Sodankylän rakennusvalvonnan kanssa seuraavat kaksi vuotta (2021-2022).

Kunnanjohtaja, elinvoimajohtaja ja rakennustarkastaja ovat keskustelleet 2022 loppuvuoden ja 2023 alkuvuoden aikana rakennusvalvonnan kuntayhteistyön jatkamisesta. Keskustelujen tuloksena todettiin yhteistyön jatkaminen hyödylliseksi ja toivottiin tehtäväksi selvitys vuoden 2023 aikana kuntayhteistyön syventämiseksi. Tulevan vuoden resurssitarve arvoidaan talousarvion laadinnan yhteydessä ja toteutuneet kustannukset laskutetaan Muoniolta Sodankylän kunnan rakennusvalvonnan voimassaolevan taksan mukaisesti puolivuosittain. Voimassa olevan taksan mukaan rakennustarkastajan tuntiveloitus on 55 €. 

Ensijaisesti Muonion rakennustarkastaja valmistelee ja päättää (pl. kielteiset päätökset) suunnittelutarveratkaisut ja poikkeamisluvat. Sodankylältä ostetaan valmisteluapua tarpeen mukaan hakemusten käsittelyaikojen jouduttamiseksi.

Kunnan hallintosäännön 27.1 § mukaan Elinvoimalautakunta toimii kunnan rakennusvalvontaviranomaisena ja päättää rakennusvalvontapalveluihin liittyvistä asioista.

Valtuusto on talousarviokäsittelyn yhteydessä hyväksynyt rakennustarkastuspalveluiden yhdeksi kunnan strategiaa tukevaksi toiminnalliseksi tavoitteeksi rakennusvalvonnan kuntayhteistyön selvittämisen. 

Hallintosäännön 28.1 § mukaan rakennustarkastaja vastaa rakennuslupapalvelut -tehtäväalueesta, talouden suunnittelusta sekä kehittää tehtäväalueen toimintaa. Lisäksi rakennustarkastaja päättää poikkeuksen myöntämisestä maankäyttö- ja rakennuslaissa säädetyistä tai sen nojalla annetusta rakentamista tai muuta toimenpidettä koskevista säännöksistä, määräyksistä, kielloista ja muista rajoituksista. Kielteiset suunnittelutarveratkaisut ja poikkeamisluvat päättää kunnanhallitus.

Ehdotus

Esittelijä

  • Jussi-Pekka Tammilehto, elinvoimajohtaja, jussi-pekka.tammilehto@muonio.fi

Elinvoimalautakunta päättää jatkaa kuntayhteistyötä Sodankylän kunnan kanssa rakennusvalvonnan poikkeamislupien ja suunnittelutarveratkaisujen valmistelua osalta toistaiseksi ja valtuuttaa elinvoimajohtajan allekirjoittamaan yhteistyösopimuksen. 

Päätös

Elinvoimalautakunta hyväksyi esittelijän ehdotuksen.