Elinvoimalautakunta, kokous 31.1.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 20 Elinvoiman tapahtuma-avustusten myöntämisperusteet

MUODno-2023-41

Valmistelija

  • Kaisa Kylä-Kaila, vt. kehittämispäällikkö, kaisa.kyla-kaila@muonio.fi

Perustelut

Kuntastrategian valtuustokaudelle 2021 - 2025 valitun painopistealueen "Kuntatyö siirtyy uuteen aikaan" alle määritettyyn tavoitteeseen "Yhteistyöllä sujuvat ja saavutettavat palvelut" liittyvä yksi keskeinen toimenpide on eri yhteistyötahoille ja paikallisille toimijoille suunnattujen avustusjärjestelmien yhtenäistäminen ja monipuolistaminen. Kunnanhallitus on kokouksessaan 16.5.2022, § 102 edellyttänyt, että kunnan avustusten myöntämisen periaatteet valmistellaan palvelualueittain talousarviovalmistelun yhteydessä vuoden 2022 loppuun mennessä avustuskäytäntöjen yhtenäistämiseksi. Yhtenäisen hakumenettelyn ja käytäntöjen tavoitteena on tukea paremmin yhdistysten yhdenvertaista kohtelua sekä tuoda yhdenmukaisuutta ja jatkuvuutta avustusten hakemiseen ja myöntämiseen. Tavoitteena on, että palvelualueiden esitysten pohjalta päätöksenteossa vahvistetut käytännöt ja periaatteet voidaan ottaa käyttöön vuoden 2023 avustusten jaon yhteydessä. Valmistelutyötä on tehty palvelualueiden välisenä yhteistyönä ja osana valmistelua on laadittu ehdotus avustuskäytäntöjen yhtenäistämiseksi. Yhdistysten näkemyksiä on kuultu 25.1.2023 järjestettävässä yhdistysfoorumissa.

Muonion kunta myöntää vuosittain kulttuuri-, liikunta-, tapahtuma- ja kyläyhdistysavustuksia talousarvioon varattujen määrärahojen puitteissa. Valmisteluryhmän esityksen mukaan jatkossa jaettaisiin myös nuorisoavustuksia. Yhtenäisten avustuskäytäntöjen valmisteluun ovat osallistuneet liikuntasihteeri, nuorisosihteeri, kulttuurisihteeri, reittivastaava, kehittämispäällikkö sekä hallintojohtaja. Valmisteluryhmän keskeisimpiä toiveita avustuskäytäntöjen yhtenäistämiselle ovat mm. yhteisten hakuaikojen noudattaminen, yhteisen hakujärjestelmän käyttäminen, yhtenäisten ehtojen ja periaatteiden noudattaminen sekä mahdollisuus käsitellä, arvioida ja valmistella päätösehdotukset palvelualueiden välisenä yhteistyönä muun muassa koordinoinnin sujuvoittamiseksi, päällekkäisyyden minimoimiseksi ja läpinäkyvyyden lisäämiseksi. Valmisteluryhmän näkemyksen mukaan avustusten koordinoimiseen olisi hyvä perustaa monialainen työryhmä, jossa eri palvelualueiden avustuksista vastaavat henkilöt olisivat edustettuina. Valmisteluryhmän näkemyksen mukaan palvelualuejohtajat voisivat jatkossa avustustyöryhmän valmistelun pohjalta myöntää avustukset viranhaltijapäätöksillä prosessin ketteröittämiseksi, mikäli näin hallintosääntöpäivityksen yhteydessä päätöksentekoelimissä hyväksyttäisiin. Hallintosäännössä avustusten myöntämiseen voitaisiin soveltaa esimerkiksi hankintarajoista säädettyä sääntöä (hallintosääntö 28.5 § harkinnanvaraiset hankinnat).

Edellä mainittujen avustusten lisäksi Muonion kunta jakaa vuosittain latuavustuksia erillisten kriteerien mukaisesti. Latuavustusten toimintatapoja tarkastellaan vuoden 2023 aikana. Samassa yhteydessä tarkastellaan myös mahdollisuuksia myöntää avustuksia yhdistysten ylläpitämien kaikille avointen retkeilykohteiden hoitoon niille toimijoille, jotka eivät täytä muiden avustusmuotojen kriteereitä. Tällaisia voisivat olla esimerkiksi muiden kuin kyläyhdistysten ylläpitämien laavujen puuhuolto tai lintutornien kunnostus. Valmisteluryhmän laatimat yhtenäiset avustuskäytännöt ja -periaatteet eivät täysimääräisesti päde liikuntapalvelujen koulutusavustuksen, nuorisopalvelujen tapahtuma-avustuksen, latuavustuksen, stipendien ja yksityishenkilöille jaettavien avustusten osalta. Edellä mainittujen avustusten osalta on otettava huomioon toimintaan tai kohderyhmään liittyviä erityispiirteitä, joita käsitellään palvelualue- ja avustuskohtaisissa ohjeistuksissa tarkemmin.

Valmistelutyöryhmän ehdotus yhtenäisestä hakuprosessista ja ehdoista jatkossa

  • Avustusten hakuaika on kuluvana vuonna 1.3. - 1.4.2023 ja vuosittain samaan aikaan muiden kunnan avustushakujen kanssa (ml. nuoriso, kulttuuri, liikunta, elinvoima).
  • Avustusten haku tapahtuu sähköisellä lomakkeella (hakijoille voidaan antaa teknistä tukea lomakkeen täyttämiseksi ja toimittamiseksi). Avustukset tulee anoa määriteltyyn ja rajattuun tarkoitukseen. Hakemuksesta tulee käydä ilmi, mitä kustannuksia avustuksella tullaan kattamaan. Avustushakemukseen on liitettävä tulevan kauden talousarvio, edellisen kauden tilinpäätös sekä toiminnan- tai tilintarkastuskertomus. Toimintakertomusta ja toimintasuunnitelmaa ei vaadita erillisinä liitteinä, vaan näistä ilmenevät asiat kuvataan hakulomakkeessa ja käyttöselvityksessä riittävällä laajuudella. Hakemuslomakkeen kaikkiin pakollisiksi määriteltyihin kohtiin tulee vastata, hakijoita voidaan pyytää täydentämään hakemusta. Vain määräaikaan mennessä toimitetut hakemukset käsitellään.
  • Hakemuksen lähettäjä vastaa tietojen oikeellisuudesta.
  • Avustuksen käyttöä seurataan keräämällä sähköinen avustuksen käyttöselvitys. Avustuksen saaja on velvollinen raportoimaan Muonion kunnalle avustuksen kohdentumisesta. Avustuksia myönnettäessä huomioidaan mahdollisten aiemmin myönnettyjen avustusten käyttö suunnitelman mukaisella tavalla sekä toimitettu selvitys avustuksen käytön toteutumisesta.

Valmistelutyöryhmän ehdotus yleisiksi avustusten myöntämisperusteiksi

  1. Toiminta ei saa olla hyvien tapojen vastaista.
  2. Kunnan myöntämä avustus ei saa olla hakijan ainoa rahoituslähde. Sama toimija voi hakea useampaa avustusta, mutta haettavat avustukset tulee selkeästi kohdentua eri toimintaan. Päällekkäisiä avustuksia ei myönnetä. Avustuksia myönnettäessä huomioidaan myös muu mahdollinen yhdistykselle kunnan toimesta myönnettävä taloudellinen tuki tai haetut avustukset.
  3. Hakijan tulee antaa toiminnastaan riittävä selvitys kunnalle ennen tuen myöntämistä.
  4. Avustusta voidaan käyttää vaan siihen tarpeeseen, johon se on myönnetty. Mikäli avustusta halutaan käyttää muuhun tarkoitukseen, on käyttötarkoituksen muutos erikseen anottava. Jos avustus jää osittain tai kokonaan käyttämättä tai avustuksen käyttöehtoja rikotaan, voidaan avustus periä osittain tai kokonaan takaisin.
  5. Hakija, jolle avustusta on myönnetty, on velvollinen ilmoittamaan päivitetyt yhteystiedot sekä avustettavan toiminnan kunnan verkkosivuilla. Tuensaajalle toimitetaan viestintäohje hyödynnettäväksi.

Avustushakemukset käsitellään ja päätösehdotukset valmistellaan avustustyöryhmän toimesta. Avustukset myönnetään toimivaltaisen lautakunnan toimesta talousarviossa varattujen määrärahojen puitteissa, mikäli toimivaltaa ei siirretä viranhaltijoille hallintosääntöpäivityksen yhteydessä. Avustusten hakuasiakirjat ja päätökset ovat julkisia. Avustus maksetaan ilmoitetulle pankkitilille.

Elinvoiman tapahtuma-avustuksen taustaa

Elinvoiman tapahtuma-avustusta on jaettu vuodesta 2021 lähtien muoniolaisille yhdistyksille, järjestöille ja yhteisöille kesä- ja syystapahtumien järjestämisen tueksi Muonion alueella. Tapahtumat on koettu kunnan elinvoimaisuuden ja elinkeinojen edistämisen kannalta tärkeiksi ja yhdistykset puolestaan keskeisiksi toimijoiksi tapahtumien järjestäjinä. Tapahtumat erityisesti lumettomana aikana edistävät myös alueen matkailun ympärivuotisuutta ja kestävää matkailua. Elinvoiman tapahtuma-avustuksille on ollut varattuna 3 500 euron määräraha ja avustusta on jaettu määrärahojen puitteissa kelpoisten hakijoiden kesken. Avustushakemukset on käsitelty kootusti ja elinvoimalautakunta on myöntänyt avustukset.

Ehdotus elinvoiman tapahtuma-avustuksen myöntämisperusteiksi ja tuen käytön ehdoiksi jatkossa

Tapahtuma-avustuksilla tuetaan ja luodaan edellytyksiä Muonion kunnassa järjestettäville kunnan elinvoimaa ja lumettoman ajan matkailua edistäville syys- ja kesätapahtumille. Edellä mainittujen yleisten myöntämisperusteiden ja -ehtojen lisäksi elinvoiman tapahtuma-avustuksen myöntöä ja tuen käyttöä koskevat seuraavat ehdot:

  1. Hakijan tulee olla rekisteröitynyt yhdistys, järjestö tai yhteisö.
  2. Hakijan tapahtuma, johon avustusta haetaan ja kohdennetaan, tulee tapahtua Muonion kunnan alueella 1.5. – 31.10.2023 välisenä aikana ja sen tulee edistää alueen elinvoimaa. Avustuksella ei tueta Muonion ulkopuolella järjestettäviä tapahtumia tai retkiä.
  3. Avustettavan tapahtuman tulee olla kaikille avoin. Avustus voidaan myöntää myös maksullisille tapahtumille.

Keskeiset muutokset avustuksen myöntämisperusteissa, avustuksen käytön ehdoissa ja hakemisessa aiempaan verrattuna

Ylempänä kuvatuissa ehdotuksissa avustuksen myöntämisperusteisiin, käytön ehtoihin ja hakemiseen alkaen vuodesta 2023 on seuraavia muutoksia aiempaan verrattuna:

  • uusien perusteiden mukaan elinvoiman tapahtuma-avustusta voivat hakea myös muut, kuin Muonioon rekisteröityneet yhdistykset kuitenkin sillä edellytyksellä, että tapahtuman, johon avustusta haetaan, tulee tapahtua Muoniossa. Muutosta puoltaa mm. se, että on olemassa ylikunnallisia yhdistyksiä, jotka voisivat järjestää toimintaa Muoniossa, muoniolaisille, matkailijoille ja muille alueella liikkuville eli järjestämillään tapahtumilla toisivat kuntaan lisää tapahtumatarjontaa ja vetovoimaa, joilla tuetaan Muonion elinvoimaa, asukkaiden hyvinvointia sekä elinkeinoelämää.
  • avustusta haetaan ainoastaan sähköisellä lomakkeella. Toimijoita opastetaan ja annetaan teknistä tukea lomakkeen täyttämiseen sekä tarvittaessa kirjaston tietokoneita sekä Virtu-pistettä voi käyttää lomakkeen toimittamisessa.
  • hakuaika on yhtenäistetty muiden kunnan avustushakujen kanssa, jotta saapuneita hakemuksia voidaan arvioida palvelualueiden yhteistyönä ja näin vältyttyä mm. päällekkäisten avustusten myöntämiseltä.
  • hakemukset arvioidaan ja päätösehdotukset valmistellaan palvelualueiden yhteistyönä (avustustyöryhmä), ja myönnetään viranhaltijapäätöksillä, jos näin hallintosääntöpäivityksen yhteydessä päätetään
  • avustusten myöntämisestä päättää elinvoimalautakunta, mikäli toimivaltaa ei siirretä viranhaltijoille hallintosääntöpäivityksen yhteydessä
  • avustuksen saajilta kerätään jälkikäteen tietoa avustuksen käytöstä, jotta avustusten vaikuttavuutta voidaan seurata ja käytäntöjä edelleen kehittää tarpeen mukaan.

Sovellettavat säädökset

Hallintosääntö 26 §

Ehdotus

Esittelijä

  • Jussi-Pekka Tammilehto, elinvoimajohtaja, jussi-pekka.tammilehto@muonio.fi

Elinvoimalautakunta puoltaa selostusosan mukaisia avustusten yleisiä valmistelutyöryhmän laatimia ehdotuksia sekä elinvoiman tapahtuma-avustuksen myöntämisperusteita, tuen käytön ehtoja ja hakuprosessiin liittyviä käytäntöjä ja esittää niitä kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi selostusosan mukaisesti. Lisäksi elinvoimalautakunta esittää kunnanhallitukselle avustustyöryhmän perustamista, johon nimetään palvelualueiden avustuksista vastaavat työntekijät. Elinvoimalautakunta toteaa, että elinvoimapalvelujen henkilöstöstä vastaavia työntekijöitä ovat kehittämispäällikkö ja reittivastaava.

Muutettu päätösehdotus

Elinvoimalautakunta puoltaa selostusosan mukaisia avustusten yleisiä valmistelutyöryhmän laatimia ehdotuksia sekä elinvoiman tapahtuma-avustuksen myöntämisperusteita, tuen käytön ehtoja ja hakuprosessiin liittyviä käytäntöjä ja esittää niitä kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi selostusosan mukaisesti. Lisäksi elinvoimalautakunta esittää kunnanhallitukselle avustustyöryhmän perustamista, johon nimetään palvelualueiden avustuksista vastaavat työntekijät. Elinvoimalautakunta toteaa, että elinvoimapalvelujen henkilöstöstä vastaavia työntekijöitä ovat kehittämispäällikkö ja reittivastaava. Elinvoimalautakunta esittää kunnanhallitukselle myös, että hallintosääntöpäivityksen yhteydessä avustusten myöntämiseen liittyvä toimivalta siirretään palvelualuejohtajille, jotka voisivat viranhaltijapäätöksillä myöntää avustukset määrärahojen ja hankintarajojen puitteissa avustustyöryhmän valmistelun pohjalta.

Päätös

Elinvoimalautakunta hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

Tiedoksi

kunnanhallitus, sivistyspalvelut