Elinvoimalautakunta, kokous 14.3.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 46 Kutsutaksiliikenteen optiokauden käyttäminen

MUODno-2021-543

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Kaisa Kylä-Kaila, vt. kehittämispäällikkö, kaisa.kyla-kaila@muonio.fi
Jussi-Pekka Tammilehto, elinvoimajohtaja, jussi-pekka.tammilehto@muonio.fi

Perustelut

Muonion kunta on kilpailuttanut kutsutaksipalvelun Muonion keskustaajaman ja Kolarin rautatieaseman väliseen liikennöintiin ajalle 1.11.2022 - 28.2.2023 sekä option ajalle 1.3. - 30.6.2023 palvelun väliaikaiseksi turvaamiseksi pidempiaikaisen hankinnan valmistelun ja markkinaoikeuden käsittelyn ajaksi. Kutsutaksipalvelu on hankittu luonnonvarapäällikön viranhaltijapäätöksellä 26.10.2022 § 3 tarjouskilpailun voittaneelta Xapes Oy:ltä. Hankinnasta on tehty kirjallinen sopimus, jonka sopimusehdoissa todetaan, että option käytöstä ajalle 1.3. - 30.6.2023 päätetään ennen varsinaisen sopimuskauden päättymistä 28.2.2023. Kyseessä on valituksen alaisesta päätöksestä johtuva sopimus, jonka vuoksi sopimuksessa todetaan option käytön osalta, että sopimuskauden pituuteen ja option käyttöön saattavat vaikuttaa myös oikeudelta, tuomioistuimelta tai muulta viranomaiselta mahdollisesta tulevat päätökset. Elinvoimalautakunta on kokouksessaan 29.11.2022 hylännyt viranhaltijapäätöksestä tehdyn oikaisuvaatimuksen perusteettomana ja elinvoimalautakunnan tekemästä päätöksestä on valitettu Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen. Markkinaoikeudelta aiemmin saapuneet päätökset eivät vaikuta sopimuksen toteuttamiseen.

Muonion kunta on 8.2.2023 kuullut alueen palveluntarjoajia kuljetuspalveluita koskevassa markkinavuoropuhelutilaisuudessa ja saanut myös kirjallisesti ilmoituksen eräältä liikennepalveluja tarjoavalta yritykseltä kutsutaksipalvelun järjestämisestä markkinaehtoisesti yrityksen toimesta. Markkinaehtoisesti toimiva kutsutaksipalvelu kattaisi myös välin Muonion keskusta - Kolarin rautatieasema ja se tarkoittaisi sitä, että Muonion kunta ei näin ollen osallistuisi palvelun tuottamisesta aiheutuvien kustannusten sopimukseen perustuvaan korvaamiseen tilaaja-tuottaja-periaatteella vaan palvelun olisi määrä pyöriä myyntituloin.

Markkinaehtoisen toimijan ilmaannuttua, on optiokauden käyttämisestä päätettäessä hyvä tarkastella mm. kilpailuneutraliteettisääntelyä, kilpailulakia (4 a luku), hankintalakia (27 §, 41 §), kuntalakia (luku 15), liikennepalvelulakia (320/2017) sekä EU:n palvelusopimusasetusta (PSA) sekä niiden mahdollista soveltamista asiassa. Liikennepalvelulain tarkoittamia toimivaltaisia viranomaisia ovat maantieteellisillä toimialueillaan toimivat elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset ja lainsäädännössä määritellyt kunnalliset ja seudulliset viranomaiset. Muu kuin 2 tai 3 momentissa tarkoitettu kunta tai kuntayhtymä saa hankkia alueelleen palvelusopimusasetuksen mukaista liikennettä noudattaen hankintalakia täydentääkseen alueensa liikkumispalveluja. Kunnan tai kuntayhtymän hankkima liikenne voi vähäisessä määrin ulottua sen varsinaisen toimivalta-alueen ulkopuolelle. Muonion kunta ei kuulu 2 tai 3 momentissa tarkoitettuihin kuntiin. Mikäli toimivaltaiset viranomaiset katsovat tarpeelliseksi järjestää markkinaehtoista liikennettä korvaavaa joukkoliikennettä alueellaan, niiden on järjestettävä palvelut EU:n palvelusopimusasetuksen (EY) N:o 1370/2007 mukaisesti. Palvelusopimusasetuksen mukaan toimivaltaisilla viranomaisilla on kohtuullisen laaja harkintavalta päättää keinoista julkisten liikennepalveluiden saatavuuden turvaamiseksi. Liikennepalvelulain 181 §:n mukaan suunnittelussa asiakkaiden liikkumistarpeisiin perustuvat markkinaehtoisesti syntyvät palvelut ja julkisesti hankitut palvelut on sovitettava yhteen. Viranomaisten on liikkumispalveluita suunnitellessaan kuultava alueella toimivia henkilöliikennepalveluiden tarjoajia sekä toimittava yhteistyössä muiden viranomaisten ja kuntien kanssa. Kuntalain luvun 15 131 §:n mukaan kunta voi antaa määräaikaisen palveluvelvoitteen kunnan asukkaiden hyvinvoinnin kannalta tarpeellisten palvelujen turvaamiseksi kilpailutilanteessa markkinoilla toimivalle palveluntuottajalle, jos markkinoiden toiminta on puutteellista. Ennen palveluvelvoitteen antamista kunnan on selvitettävä, toimivatko markkinat riittävästi. Kilpailulain 4 a luku koskee julkisyhteisöjen taloudellista toimintaa eli hyödyketarjontaa, jota julkisyhteisö harjoittaa markkinaympäristössä. Toiminta, joka ei ole luonteeltaan taloudellista, jää kilpailulain 30 a §:n soveltamisalan ulkopuolelle. Taloudellisen toiminnan luonne ratkaistaan tapauskohtaisesti. Kilpailulain 4 a luvun lisäksi kuntalain 15 luvussa on säännöksiä kunnan toiminnasta kilpailutilanteessa markkinoilla.

Oheisessa Muoniossa tapahtuvassa kutsupohjaisessa liikennepalvelussa ei ole kyse linja-autolla harjoitettavasta reitti- tai linjaliikenteestä vaan kutsupohjaisesta henkilö- tai pakettiautolla tuotettavasta kuljetuspalvelusta. Muonion kunnan hankkimassa palvelussa olisi kyseessä siis pääasiassa liikennepalvelulain (320/2017) ja EU:n palvelusopimusasetuksen (PSA) soveltamisesta sekä niiden asettamista edellytyksistä korvauksen maksamiselle vastineeksi liikennepalvelujen tuottamisesta. Muonion kunnalle ei tule tuloja palveluntuottamisesta, koska palvelu toimii tilaaja-tuottaja-periaatteella ja mahdolliset myyntituotot tuloutuvat palvelua tuottavalle yritykselle. Palveluntuottajan tuloksi jäävissä asiakaslippujen hinnoitteluun liittyvissä sopimusehdoissa on otettu huomioon markkinahintojen taso. Hankintalainsäädännön näkökulmasta optiokauden käyttäminen olisi mahdollista, koska optiokauden kesto ja sisältö on määritelty tarjouspyyntöasiakirjoissa sekä se on otettu huomioon hankinnan ennakoitua arvoa laskettaessa (vrt. kynnysarvot - pienhankinta).

Palvelun turvaamista ja tuottamista arvioitaessa on tarkasteltava mahdollista riskiä riittävän palvelutason säilymisestä ja kannattavuudesta sekä mahdollisia etuja sen toimiessa markkinaehtoisesti tai kunnan hankkimana. Markkinaehtoista toimintaa täydentävää palvelua on alun perin lähdetty tarjoamaan kunnan hankkiman kutsupohjaisen liikenteen turvin nimenomaan siitä syystä, että asiakkailta perittävät myyntituotot eivät ole riittäneet kattamaan palveluntuottamisesta yrittäjälle aiheutuvia kustannuksia. Vuonna 2021 Muonion kunnan hankkimaa kyseistä kutsutaksipalvelua käytti keskimäärin 2,1 asiakasta per ajettu vuoro ja vuonna 2022 asiakkaita oli keskimäärin 2,4 per ajettu vuoro. Ajanjaksolla, jota optiokausi koskee, asiakkaita on ollut vuonna 2022 2,7 per ajettu vuoro. Tällä hetkellä esimerkiksi maaliskuulle julkaistujen peruslippujen keskihinta on 15,63 euroa (www.matkahuolto.fi) eli laskennallisesti lipputuloja kyseisellä hinnalla voisi ajatella olevan noin 42 euroa per ajettu vuoro optiokauden ajalta, mikäli asiakasmäärät pysyvät vuoden 2022 kaltaisina. Mikäli ajokertojen määrä jatkaisi n. 30% vuosikasvua ja asiakkaiden määrä n. 50% vuosikasvua kuten tähän asti, olisi matkustajien määrä keskimäärin noin kolme matkustajaa per ajokerta eli lipputulot keskimäärin noin 47 euroa per ajokerta. Toki myyntitulot riippuvat palveluntarjoajan lippuhinnoittelumalleista sekä muista mahdollisista lisämyynneistä. Palvelun tuottamiseen liittyviä lipputuloilla katettavia kustannuksia ovat vähintään työntekijän palkkakustannukset, polttoainekulut ja muut mahdolliset kustannukset, mikäli palvelun ajatellaan toimivan markkinaehtoisesti. Kunnan kannalta taas etuna olisi luonnollisesti kunnan varojen säästyminen palvelun toimiessa markkinaehtoisesti.

Tavoitteena on, että palvelu saadaan kilpailutettua pidemmäksi aikaa kesään 2023 mennessä joko kunnan tai ELY-keskuksen toimesta. Kilpailutuksen valmistelu ja neuvottelut ELY-keskuksen kanssa ovat käynnissä.

Päätöksen peruste

Muonion kunnan hallintosääntö 27 §

Ehdotus

Esittelijä

Jussi-Pekka Tammilehto, elinvoimajohtaja, jussi-pekka.tammilehto@muonio.fi

Annetaan kokouksessa.

Muutettu päätösehdotus

Elinvoimalautakunta päättää käyttää kutsutaksiliikenteen option.

Päätös

Elinvoimalautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

Kokouskäsittely

Kokouksessa käytiin läpi myös 28.2.2023 juuri ennen kokousta saapunutta Traficomin näkemystä asiaan, koska heiltä saatua näkemystä ei ennätetty ottaa huomioon valmistelutekstiä laadittaessa sen saapumisajankohdasta johtuen. Tiivistettynä elinvoimalautakunnalle kerrottiin, että Traficomin lakiasiantuntijan tulkinnan mukaan lainsäädäntö ei liikennepalvelulain tai muunkaan lainsäädännön kannalta määrittele ko. hankinnan suorittamista suoraa (Liikennepalvelulain 171 § kattaa vain toimivaltaisten viranomaisten järjestämän liikenteen, ja Muonion kunta ei ole liikennepalvelulain mukainen toimivaltainen viranomainen) eikä mikään laki näyttäisi määrittelevän myöskään markkinaehtoista toimintaa.

Valmistelija

  • Jussi-Pekka Tammilehto, elinvoimajohtaja, jussi-pekka.tammilehto@muonio.fi

Perustelut

Selostusosaa on täydennetty Traficomin lakiasiantuntijalta saadun näkemyksen perusteella.Traficom:n lakiasiantuntijan mukaan markkinaehtoisuuden määrittäminen kyseisen kaltaisessa kutsutaksipalvelussa on haastavaa. Liikennepalvelulain 179 § mukaan "Henkilöliikenteen kuljetuspalvelun tarjoajan on lisäksi ilmoitettava säännöllisesti tarjottavan palvelun aloittamisesta, lopettamisesta ja olennaisista muutoksista Liikenne- ja viestintävirastolle viimeistään 60 päivää ennen suunnitelman toteuttamista". Edellä mainitun perusteella voitaneen tulkita niin, että kutsutaksipalvelu ei ole luonteeltaan säännöllistä, ts. sillä ei ole aikataulua, joten sen ei tarvitse tehdä em. lain mukaisia ilmoituksia. Näin ollen mikään laki ei näyttäisi määrittelevän markkinaehtoista toimintaa, mutta toisaalta ei myöskään kunnan hankintaa.

Elinvoimalautakunnan 28.2.2023 kokousjärjestelyssä tapahtuneen virheen vuoksi lautakunta käsittelee asian uudelleen. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Jussi-Pekka Tammilehto, elinvoimajohtaja, jussi-pekka.tammilehto@muonio.fi

Elinvoimalautakunta päättää käyttää kutsutaksiliikenteen option.

Päätös

Elinvoimalautakunta hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

Tiedoksi

Xapes Oy, kunnahallitus