Elinvoimalautakunta, kokous 14.3.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 48 Asiakirjan luovuttamisesta päättäminen

MUODno-2021-543

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Jussi-Pekka Tammilehto, elinvoimajohtaja, jussi-pekka.tammilehto@muonio.fi
Kaisa Kylä-Kaila, vt. kehittämispäällikkö, kaisa.kyla-kaila@muonio.fi

Perustelut

Kuntaan on saapunut tietopyyntö, jossa pyydetään julkisuuslain nojalla toimittamaan palveluntuottajan ja kunnan välisen kutsutaksipalvelusopimuksen perusteella palveluntuottajalta tähän mennessä saadut laskutusraportit. Tietopyynnön esittäjä on lisäksi pyytänyt saada tietojen luovuttamatta jättämisestä julkisuuslain mukaisen perustellun ja valituskelpoisen päätöksen, mikäli asiakirjoja eli raportteja ei luovuteta.

Pyydetyt asiakirjat ovat palveluntuottajan laatimia ja toimittamia ja ne sisältävät tietoa ajokertojen ja asiakkaiden määristä sekä ajoista kertyneistä tuloista (myydyt lipputulot ja muut mahdolliset myyntitulot). Palveluntuottaja on ilmoittanut, että laatimissaan asiakirjoissa on ammatti- ja liikesalaisuuksia. Tällaisia tietoja ovat hänen näkemyksensä mukaan asiakas- ja ajotilastot osittain ja ajotulot kokonaan. Palveluntarjoaja on suostuvainen tietojen luovuttamiseen asiakasmääristä ja ajokerroista yleisemmällä tasolla eli korkeintaan viikkotasolla. Ajotulotiedot kuuluisivat näin ollen kokonaan liikesalaisuuksien piiriin.

Asiakirjojen julkisuudessa noudatetaan viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) eli julkisuuslain säännöksiä. Kunnan velvollisuus luovuttaa asiakirjoja koskee ainoastaan viranomaisen asiakirjoja ja päätöksiä tehdessään viranomaisen tulee ottaa huomioon myös mm. tiedoksisaantioikeus (17 §). Viranomaisen asiakirjoja voivat olla viranomaisen hallussa olevat asiakirjat, jonka kunta tai sen palveluksessa oleva on laatinut taikka jotka on toimitettu kunnalle asian käsittelyä varten tai muuten sen toimialaan tai tehtäviin kuuluvassa asiassa. Viranomaisen laatimana pidetään myös asiakirjaa, joka on laadittu viranomaisen antaman toimeksiannon johdosta, ja viranomaiselle toimitettuna asiakirjana asiakirjaa, joka on annettu viranomaisen toimeksiannosta tai muuten sen lukuun toimivalle toimeksiantotehtävän suorittamista varten. Julkisuuslaissa säädetään määräajaksi kaksi viikkoa tavanomaisissa tapauksissa ja kuukausi monimutkaisemmissa tapauksissa. Sovellettavaksi voidaan lukea myös Muonion kunnan pienhankintaohje, jonka mukaan liike- ja ammattisalaisuudet ovat salassa pidettäviä tietoja (vertailuperusteena käytetty kokonaishinta ei voi kuitenkaan olla liikesalaisuus). Tarjouksentekijän ilmoitus siitä, mitä tietoja pitää liikesalaisuuksina, ei kuitenkaan määrää asiakirjojen julkisuutta, vaan viime kädessä hankintayksikkö tulkitsee ja päättää, mitä pitää julkisuuslain mukaan salassa pidettävänä tietona. Jos hankintayksikölle on epäselvää, tulkitaanko jokin kohta liikesalaisuudeksi, niin hankintayksikön tulee kysyä tarjoajan oma näkemys asiasta. Epäselvissä tapauksissa tulee noudattaa varovaisuutta. Julkisuuslain mukaan viranomainen voi antaa tiedon salassa pidettävästä asiakirjasta, jos se, jonka suojaamiseksi salassapitovelvollisuus on säädetty, antaa luovutukselle suostumuksen. Jos tulee erimielisyyttä siitä, onko jokin tieto liikesalaisuus vai ei, on tehtävä valituskelpoinen päätös, jossa todetaan, että hankintayksikkö pitää vaadittua tietoa liikesalaisuutena eikä ole antanut sitä nähtäväksi (salassapitopäätös). Tällöin sen tulkitseminen, onko tieto liikesalaisuus vai ei, jää valitusviranomaisen tulkittavaksi ja vastuulle.

Kyseissä tapauksessa asiakirjan voidaan katsoa olevan viranomaisen asiakirja ylempänä mainituin perusteluin ja on lähtökohtaisesti julkinen. Näin ollen viranomaisella on lupa luovuttaa siinä olevia tietoja, siltä osin kuin ne eivät ole salassa pidettäviä. Raportit laatinut palveluntuottaja on määritellyt salassa pidettäviksi tiedoiksi asiakas- ja ajotilastot osittain (viikkotasolla tietojen luotuvus näiden osaltaa sopii eli yleisemmällä tasolla esitettyinä) ja asiakasmaksuina perityt maksut eli ajotulot kokonaan vedoten ammatti- ja liikesalaisuuksiin eikä halua niitä luovutettavan eteenpäin. Liike-, ammatti- tai yrityssalaisuudella tarkoitetaan yleensä elinkeinotoimintaa koskevaa tietoa, jota pidetään salassa ja jonka paljastuminen on omiaan aiheuttamaan taloudellista vahinkoa eli ne ovat ns. taloudellisluonteisia yrityksen salaisuuksia. Liikesalaisuuteen kuuluu myös yrityskokemusten suoja, joka on kokemukseen perustuvaa taitoa tiedon hyväksikäytössä. Kunnan ja palveluntuottajan välisessä palvelusopimuksessa mainitaan, että ajotulot ovat osa yrittäjätuloa ja, että palveluntuottaja vastaa mm. palvelun markkinoinnista, asiakaslippujen hinnoittelusta tietyin reunaehdoin, lipputuotteista, mahdollisesta muusta lisämyynnistä ja myynnistä. Näin ollen yrittäjä pystyy itse omilla liiketoimillaan ja liiketoimintasuunnitelmillaan (mm. yrityksen maine, asiakaspalvelu, markkinointistrategia, myynti- markkinointikanavat, lipputuotteet jne) vaikuttamaan ajojen ja matkustajien määrään sekä ajotuloihin. Matkustajamäärät tai ajotulot eivät vaikuta kunnalta laskutettavaan ajokertaperusteiseen korvaukseen tai kunnan ELY-keskukselta mahdollisesta saatavaan valtionavustuksen määrään. Koska kyseinen tietopyyntö ei ole tullut anonyymisti, on tässä tapauksessa tiedossa, että tietopyynnön esittäjä ja raporttien laatija ovat keskenään kilpailullisessa asemassa toimiessaan samalla alalla ja samalla markkina-alueella. Lisäksi tietopyynnön esittäjää voidaan pitää myös julkisuuslain 11 §:n mukaisesti asianosaisena. Julkisuuslain 11 §:n mukaan asianosaisella ei ole edellä 1 momentissa tarkoitettua oikeutta julkisessa hankinnassa toisen ehdokkaan tai tarjoajan liikesalaisuutta koskeviin tietoihin (tieto tarjousten vertailussa käytetystä kokonaishinnasta on kuitenkin aina annettava).

Muonion kunnan hallintosäännön 31 §:ssä säädetään toimivallasta päättää asiakirjan antamisesta.

Ehdotus

Esittelijä

Jussi-Pekka Tammilehto, elinvoimajohtaja, jussi-pekka.tammilehto@muonio.fi

Annetaan kokouksessa.

Muutettu päätösehdotus

Elinvoimalautakunta päättää määritellä tietopyyntöä koskevat asiakirjat osittain salassa pidettäviksi palveluntarjoajan yksilöimien tietojen osalta selostusosan mukaisesti niiden sisältämien liike- ja ammattisalaisuuksien vuoksi (julkisuuslaki 24 § kohta 20, julkisuuslaki 11 §). Elinvoimalautakunta päättää luovuttaa muut tiedot julkisuuslain mukaisesti.

Päätös

Elinvoimalautakunta hyväksyi esittelijän päätösehdotuksen.

Valmistelija

  • Jussi-Pekka Tammilehto, elinvoimajohtaja, jussi-pekka.tammilehto@muonio.fi

Perustelut

Elinvoimalautakunnan 28.2.2023 kokousjärjestelyssä tapahtuneen virheen vuoksi lautakunta käsittelee  asian uudelleen. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Jussi-Pekka Tammilehto, elinvoimajohtaja, jussi-pekka.tammilehto@muonio.fi

Elinvoimalautakunta päättää määritellä tietopyyntöä koskevat asiakirjat osittain salassa pidettäviksi palveluntarjoajan yksilöimien tietojen osalta selostusosan mukaisesti niiden sisältämien liike- ja ammattisalaisuuksien vuoksi (julkisuuslaki 24 § kohta 20, julkisuuslaki 11 §). Elinvoimalautakunta päättää luovuttaa muut tiedot julkisuuslain mukaisesti.

Päätös

Elinvoimalautakunta hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

Tiedoksi

asianosaiset, kunnanhallitus