Valmistelija
Päivi Rantakokko, vt. sivistysjohtaja, paivi.rantakokko@muonio.fi
Perustelut
Sivistyslautakunta on 16.4.2015/47§ päättänyt 60 minuutin mittaisen oppitunnin kokeilusta 1.8.2015-31.7.2017. Perusteluina oli tiivistää ja rauhoittaa koulupäivää. 60 minuutin mittaiset oppitunnit vähentävät välituntien määrää, mikä vaikuttaa koko koulupäivään rauhoittavasti. Lisäksi koulupäivän pituus lyhenee, mikä vaikuttaa lyhentävästi koulupäivän kokonaispituuteen ja on merkittävää erityisesti kuljetusoppilaiden kannalta. 60 minuutin mittainen oppitunti mahdollistaa opetuksen monipuolistamisen, aikaa jää enemmän oppiaineksen sisältöjen käsittelyyn eri tavoin.
Jatkosta sivistyslautakunta 4.4.2017/33§ on todennut seuraavaa: 60 minuutin mittaisen oppitunnin kokeilusta on saatu pääosin myönteistä palautetta niin opettajilta kuin oppilailtakin. Lautakunta päätti 4.4.2017/33§ ottaa käyttöön 60 minuutin mittaiset oppitunnit toistaiseksi yhtenäiskoulussa ja lukiossa. Koulut arvioivat käytännön toimivuutta lukuvuosittain.
Muonion kunnassa on meneillään sivistyspalvelujen organisaatiouudistustyö. Jaksojärjestelmäkysely on osa sivistyspalveluiden organisaatiouudistustyötä, jonka keskiössä ovat lapset ja nuoret. Organisaatiouudistustyö koskettaa koko sivistyspalveluja, ei pelkästään kouluja. Koulujen jaksojärjestelmä vaikuttaa myös esim. lasten harrastusaikatauluihin. Kyselyyn on voinut osallistua oppilaiden (7.-9.lk sekä lukio), lasten ja nuorten huoltajien ja koulun henkilökunnan lisäksi sidosryhmät (esim. ruokahuolto ja nuorisotyö). Kyselyn tuloksia hyödynnetään jaksojärjestelmästä päätettäessä.
Edellä mainittu jaksojärjestelmään liittyvä kysely toteutettiin 12.10.-30.10.2022. Kyselyn linkki jaettiin Wilma-järjestelmän kautta oppilaille, opiskelijoille, huoltajille sekä koulujen työyhteisöille ja sidosryhmille. Lisäksi kyselyn linkki lähetettiin sähköpostitse kunnan kirjaamoon. Vastaajia oli yhteensä 136. Vastaajista oppilaita/opiskelijoita oli 50%, koulun henkilökuntaa 10%, huoltajia 37% ja sidosryhmäläisiä 3%. Vastaajista 53% oli yläkouluun (7.-9.lk) sidoksissa, 20% alakouluun ja lukioon 26%. Nykyistä oppituntia (60 min) lähes 80% vastaajista piti sopivan pituisena. Lisäksi nykyisen jaksojärjestelmän (neljä jaksoa) jaksojen pituuksia pidettiin sopivina (84% vastaajista). Valittaessa neli- ja viisijaksojärjestelmästä vastaajista 83 % valitsi nelijaksojärjestelmän mieleisemmäksi. Kysely tuotti lisäksi runsaasti avoimia vastauksia. Kyselyn tulokset ovat esityslistan oheismateriaalina.
Tuloksia on analysoitu vt. sivistysjohtajan, vs. perusopetuksen ja lukion rehtoreiden kesken. Sivistysjohtaja ja rehtorit esittävät nelijaksojärjestelmää ja 60 minuuttista oppituntia jatkettavan toistaiseksi. Jotta 60 minuuttinen oppitunti on mahdollinen toteuttaa, se vaatii neljä jaksoa lukuvuodessa. Perusteluina esitykselle on järjestelmän toimivuus esikoulusta lukioon, lisäksi kyselystä saatu palaute tukee esitystä. Järjestelmän toimivuutta arvioitaessa on huomioitu esim. Muonion ja muiden lukioiden ja etäkurssien suorittamisen sekä yhdistelmäopiskelijoiden osalta ammattikoulujen jaksojärjestelmien yhteissopivuuden haasteet. Tämä tulee tiedostaa, kun kehitetään tulevaisuudessa lukion yhteistyötä muiden lukioiden ja ammattikoulujen kanssa. Lisäksi arviointimenetelmiä, jaksojen aikataulutusta ja sisältöjä tullaan kehittämään. Oppituntien ja jaksojen aikataulut tulee olla esikoulusta lukioon samat johtuen koulukuljetuksien järjestämisestä ja yhteisten opettajien johdosta eri kouluasteilla. Käytäntöjä tullaan kehittämään saadun palautteen perusteella aktiivisesti.
Ehdotus
Esittelijä
Päivi Rantakokko, vt. sivistysjohtaja, paivi.rantakokko@muonio.fi
Lautakunta päättää jatkaa 60 minuuttisen oppitunnin ja neljän jakson järjestelmän käytäntöä yhtenäiskoulussa ja lukiossa toistaiseksi. Käytäntöä tullaan kehittämään kyselystä saadun ja jatkossa kouluista saatujen palautteiden perusteella.
Muutettu ehdotus: Lautakunta päättää perustaa työryhmän, joka tekee ennalta-arviointia oppitunnin pituuden ja jaksojärjestelmän vaikutuksista yhtenäiskoulussa ja lukiossa. Asia otetaan uudelleenkäsittelyyn lautakunnan seuraavassa kokouksessa. Lisäksi pyydetään asiasta lausunto nuorisovaltuustolta.
Päätös
Lautakunta hyväksyi esittelijän muutetun ehdotuksen ja nimesi seuraavan työryhmän: perusopetuksen rehtori, lukion rehtori, sivistysjohtaja, sivistyslautakunnan puheenjohtaja, sivistyslautakunnan varajäsen Anne-Mari Keimiöniemi, peruskoulun ja lukion opinto-ohjaaja, nuorisovaltuuston edustaja, vanheimpainyhdistyksen edustaja, peruskoulun ja lukion oppilaskuntien edustajat. Lisäksi pyydetään asiasta lausunto nuorisovaltuustolta.