Kunnanhallitus, kokous 28.6.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 221 Kukaslompolonvaaran asemakaava

MUODno-2021-402

Valmistelija

  • Jussi-Pekka Tammilehto, tekninen johtaja, jussi-pekka.tammilehto@muonio.fi

Perustelut

Metsähallitus on lähestynyt Kukaslompolonvaaran matkailupalveluita mahdollistavan asemakaavan laatimisen käynnistämisellä. Kunnan ja maanomistajan välisissä keskusteluissa tarkoituksenmukaisimmaksi kaavamuodoksi on tarkentunut asemakaava.

Kaavamuutoksen käynnistämiseksi laadittava sopimus koskee valtion omistamia kiinteistöää Eteläinen valtionmaa 498-893-11-1 (n. 134 ha). Kukaslompolonvaaran alueella on voimassa Ylläksen osayleiskaava.

Metsähallituksen tavoitteena on kaavoittaa asemakaavana alueelle matkailua palvelevia alueita, joiden tarkoituksena on mahdollistaa mm. taidestudio, autotalli ja varastorakennus, rantasauna, perinteinen kota, sauna, 5 kpl huvilakokonaisuuksia, taidepuisto 10 ha. Lisäksi maanomistaja haluaa selvittää, voidaanko alueen eteläpuolelle sijoittaa lomarakennuksia / matkailua palvelevia rakennuksia. Kokonaisrakennusoikeus enintään 10 000 kem2.

Käynnistämissopimuksessa sovitaan, että maanomistaja vastaa asemakaavan laatimisesta aiheutuvista kustannuksista ja asemakaavan valmistelun yhteydessä vaadittavien selvitysten ja suunnitelmien kustannuksista kunnan kaavoitustaksan mukaisesti.

Asemakaavasta sopijapuolille koituvan hyödyn sekä kaavan toteuttamiskustannusten jako tapahtuu myöhemmin tehtävän maankäyttö- ja rakennuslain 91 b §:n mukaisen maankäyttösopimuksen mukaisesti.

Sopimusluonnos toimitetaan esityslistan oheismateriaalina.

Ehdotus

Esittelijä

  • Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Kunnanhallitus esittää valtuustolle Kukaslompolonvaaran asemakaavoituksen käynnistämissopimuksen hyväksymistä.

Päätös

Hallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)