Kunnanvaltuusto, kokous 28.10.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 35 Selvitys valtuustolle vuoden 2023 arviointikertomuksesta

MUODno-2023-627

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Katri Rantakokko, hallintojohtaja, katri.rantakokko@muonio.fi

Perustelut

Valtuusto käsitteli tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen 10.6.2024 § 21.

Valtuusto päätti saattaa arviointikertomuksen kunnanhallituksen tiedoksi mahdollisia toimenpiteitä varten,​ velvoittaa kunnanhallituksen ja lautakunnat käsittelemään arviointikertomuksen ja antamaan vastineet kertomuksen havaintoihin sekä raportoimaan valtuustolle kuluvan vuoden lokakuun loppuun mennessä havaintojen aiheuttamista toimenpiteistä.

Ehdotus

Esittelijä

Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Kunnanhallitus pyytää lautakunnilta vastineet tarkastuslautakunnan arviointikertomukseen 16.10.2024 mennessä.

Päätös

Hallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

Valmistelija

Annika Leinonen, vs. maaseutusihteeri, annika.leinonen@muonio.fi

Perustelut

Kunnanhallitus on pyytänyt lautakunnilta vastineet tarkastuslautakunnan arviointikertomukseen 16.10.2024 mennessä.

Ehdotus

Esittelijä

Hannu Lohvansuu, vt. luonnonvarapäällikkö, hannu.lohvansuu@muonio.fi

Lautakunta merkitsee tiedoksi tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2023.

Päätös

Lautakunta hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

Valmistelija

Saara Koivisto, hallinto- ja henkilöstösuunnittelija, saara.koivisto@muonio.fi

Perustelut

Valtuusto käsitteli tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen 10.6.2024 § 21.

Valtuusto päätti saattaa arviointikertomuksen kunnanhallituksen tiedoksi mahdollisia toimenpiteitä varten,​ velvoittaa kunnanhallituksen ja lautakunnat käsittelemään arviointikertomuksen ja antamaan vastineet kertomuksen havaintoihin sekä raportoimaan valtuustolle kuluvan vuoden lokakuun loppuun mennessä havaintojen aiheuttamista toimenpiteistä.

Kokouksessaan 26.8.2024 § 137 kunnanhallitus on pyytänyt lautakunnilta vastineet tarkastuslautakunnan arviointikertomukseen 16.10.2024 mennessä.

Tarkastuslautakunnan lakisääteinen tehtävä on arvioida, miten valtuuston asettamat toiminnalliset vuositavoitteet ovat kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet. Arviointi tehdään tilinpäätöstietojen, talousarviotavoitteiden ja tarkastuslautakunnan tekemien kuulemisien pohjalta. 

Elinvoimapalvelun osalta tarkastuslautakunta kiinnitti huomiota mm. seuraaviin seikkoihin:
Vaihtuvuus ja sairauspoissaolot ovat vaikuttaneet moniin elinvoimapalveluiden toimintoihin. Asetetut tavoitteet ovat kuitenkin pääasiassa toteutuneet. 

Lautakunta pitää tärkeänä, että
- reittien huolto on otettu osaksi kunnan toimintaa ja reittien kehittämistyö on aloitettu
- maapoliittinen ohjelma saadaan tehtyä vuoden 2024 aikana
- asuntotuotanto saadaan käynnistettyä ja tonttien määrää lisättyä
- vesihuollon tekemä työ verkoston kunnostamiseksi on aloitettu
- Tuomaanpalon kaava-alueen tonttien myynti saadaan käynnistettyä
- kiinteistöjen toimitilaohjelma tehdään valmiiksi

​​Tarkastuslautakunta ehdottaa, että pohditaan kunnan roolia lupakäsittelyssä (esim. neuvonnan ja ohjauksen lisääminen lupakäsittelyn nopeuttamiseksi). 

 

Ehdotus

Esittelijä

Jussi-Pekka Tammilehto, elinvoimajohtaja, jussi-pekka.tammilehto@muonio.fi

Elinvoimalautakunta toteaa, että tarkastuslautakunnan havainto sairauspoissaolojen ja henkilöstön vaihtuvuuden merkityksestä on oikea ja sen vaikutus elinvoimapalvelun työskentelylle on ollut merkittävä. Tehtäväalue on poikkeuksellisesta tilanteesta huolimatta onnistunut priorisoimaan työtehtävät menestyksekkäästi. Lisäksi lautakunta toteaa, että arviointikertomuksen tarkasteluvuoden aikana rakennusvalvonnan asiakkaita on opastettu sekä Lupapisteen käytössä että lakien, asetusten ja järjestyksen asettamien määräysten vaikutuksesta kulloinkin kohteena olevaan rakennushankkeeseen. 

 

Päätös

Elinvoimalautakunta hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

Valmistelija

Heikki Tuikka, hallintosihteeri, heikki.tuikka@muonio.fi

Perustelut

Valtuusto käsitteli tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen 10.6.2024 § 21 ja päätti saattaa arviointikertomuksen kunnanhallituksen tiedoksi mahdollisia toimenpiteitä varten. Lisäksi valtuusto velvoitti kunnanhallituksen ja lautakunnat käsittelemään arviointikertomuksen ja antamaan vastineet kertomuksen havaintoihin sekä raportoimaan valtuustolle kuluvan vuoden lokakuun loppuun mennessä havaintojen aiheuttamista toimenpiteistä.

Kokouksessaan 26.8.2024 § 137 kunnanhallitus on pyytänyt lautakunnilta vastineet tarkastuslautakunnan arviointikertomukseen 16.10.2024 mennessä. Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2023 on esityslistan oheismateriaalina.

Tarkastuslautakunnan lakisääteinen tehtävä on arvioida, miten valtuuston asettamat toiminnalliset vuositavoitteet ovat kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet. Arviointi tehdään tilinpäätöstietojen, talousarviotavoitteiden ja tarkastuslautakunnan tekemien kuulemisien pohjalta.

Tarkastuslautakunta toteaa seuraavaa sivistyspalveluiden osalta: tavoitteiden määrää on tiivistetty viime vuoteen verrattuna, ja ne ovat selkeämmät sekä asetetut tavoitteet on pääosin saavutettu. 

Lisäksi tarkastuslautakunta kiinnitti huomiota mm. seuraaviin seikkoihin:

  • opettajien ja varhaiskasvatuksen työntekijöiden sijaistarve asetti haasteita koulutyön järjestämiseen
  • koulunuorisotyöntekijän työpanokseen oltiin tyytyväisiä; resurssi on juurrutettu osaksi koulutyötä
  • kulttuuritarjonta oli näkyvästi esillä; ​​tulevista tapahtumista olisi hyvä koota kuntalaisia varten vuosikello, joka olisi nähtävillä kunnan verkkosivuilla
  • liikunta- ja hyvinvointipalveluiden työ kuntalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi sai kiitosta; nuorten liikuntapalveluiden tarjontaa pitää kehittää
  • hyvinvointikertomuksesta sai laajan käsityksen siitä, miten kuntalaisten hyvinvointia edistetään
  • organisaatiouudistuksen myötä muutosten vaikuttavuutta seurataan ja niihin reagoidaan ketterästi tarvittaessa (esim. jaksojärjestelmän muutos ja sen toimivuus)
  • koulukiusaamisen ehkäisyä ja tilanteen jatkuvaa seurantaa jatketaan aktiivisesti

 

Tarkastuslautakunta kokee tärkeäksi seuraavat asiat:

  • suvaitsevaisuuskasvatus läpi leikkaisi koko peruskouluvaiheen
  • kaikkia kuntalaisia koskeva päihteisiin liittyvä ennaltaehkäisevä työ tuodaan näkyväksi (esim. toimintatavoitteissa)
  • lasten ja nuorten liikunta- ja hyvinvointipalveluiden kehittämiseen ja tarjonnan laajentamiseen panostetaan

 

Yhteenvetona tarkastuslautakunta toteaa mm. seuraavaa arviointikertomuksessaan:

  • tavoitteet, toimenpiteet ja mittarit ovat selkeytyneet ja ne ovat loogisia
  • jos mittarina käytetään tilastotietoa, tulee kiinnittää huomiota tilastojen ajantasaisuuteen ja tarvittaessa tehdä kyselyitä/tarkistuksia
  • jos mittarina on kehityksen seuranta, on tärkeää saada näkyville vertailutieto myös aikaisemmilta vuosilta
  • jos mittarina on määrä, tulee toteumassa näkyä toteutunut määrä
  • jatkossa palvelualojen toimintakertomuksissa tulee nostaa esille talouden toteuma, jotta tarkastuslautakunta pystyy arvioimaan toimintaa myös taloudellisesta näkökulmasta
  • työhyvinvointiin ja sen seurantaan ja kehittämiseen on panostettu
  • sairauspoissaolojen korkeaan määrään kiinnitetään erityistä huomiota
  • varhaisen tuen toimintamalli on otettu käyttöön

Ehdotus

Esittelijä

Päivi Rantakokko, sivistysjohtaja, paivi.rantakokko@muonio.fi

Lautakunta merkitsee tiedoksi tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2023 ja toteaa lausuntonaan kunnanhallitukselle seuraavaa:

Sivistyspalvelujen johtavat viranhaltijat kiinnittävät edelleen Talousarvio 2025 -työssään huomioita konkreettisiin toiminnallisiin tavoitteisiin, niiden saavuttamiseksi suoritettaviin toimenpiteisiin sekä tavoitteiden mittareihin. Tavoitteille asetetaan tavoitearvo, jotta tavoitetta on helpompi mitata ja arvioida sen toteutumista.

Sivistyspalveluissa on jo aloitettu tapahtumien vuosikellon laadinta yhteistyössä muiden palvelualueiden kanssa.

Lasten ja nuorten liikunta- ja hyvinvointipalvelujen tarjontaa tullaan kehittämään edelleen mm. perheliikuntahankkeen, Liikettä koulupäivään -hankkeen sekä liikunnanohjaajan toteutettavien lajikokeilujen avulla sekä panostamalla sisäliikuntapaikkoihin.

Organisaatiouudistuksen muutoksen vaikuttavuutta seurataan ja niihin reagoidaan tarvittaessa, esim. jaksojärjestelmän toimivuutta seurattu ja tullaan jatkossakin seuraamaan.

Koulukiusaamisen ehkäisy ja tilanteen seuranta on jatkuvaa perustyötä sivistyspalveluissa. Suvaitsevaisuuskasvatus on läpileikkaava tavoite varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle, joka nousee varhaiskasvatussuunnitelman sekä opetussuunnitelmien perusteista. Lisäksi yhdenvertaisuuskasvatukseen kiinnitetään huomioita myös muilla tehtäväalueilla. Ennaltaehkäisevä päihdetyö nostetaan toiminnallisissa tavoitteissa vuonna 2025 keskiöön sivistyspalveluissa.

Sivistyspalvelun esihenkilöt pitävät kehityskeskustelut säännöllisesti vähintään kerran vuodessa ja mahdollistavat myös muun keskustelun.

Päätös

Lautakunta hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

Valmistelija

Katri Rantakokko, hallintojohtaja, katri.rantakokko@muonio.fi

Perustelut

Tarkastuslautakunta on antanut arviointikertomuksen valtuustolle vuodelta 2023 ja valtuusto on käsitellyt sen 10.6.2024 § 21. Samalla valtuusto on kuntalain 121 §:n mukaisesti pyytänyt kunnanhallitukselta lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta. Palvelualueiden ja lautakuntien vastineet on koottu oheiseen arviointikertomukseen.

Ehdotus

Esittelijä

Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Kunnanhallitus antaa valtuustolle oheisen selvityksen tarkastuslautakunnan vuoden 2023 arviointikertomuksessa tekemiin huomioihin.

Tämän päätöksen osalta pöytäkirja tarkastetaan kokouksessa.

Päätös

Hallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen. 

Perustelut

Kunnanhallitus käsitteli asiaa 21.10.2024 § 186.

Ehdotus

Kunnanhallitus antaa valtuustolle oheisen selvityksen tarkastuslautakunnan vuoden 2023 arviointikertomuksessa tekemiin huomioihin.

Päätös

Valtuusto hyväksyi hallituksen esityksen.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

 

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

 

Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä,
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

 

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle

Postiosoite            PL 189, 90101 Oulu
Käyntiosoite         Torikatu 34-40, Oulu
Sähköpostiosoite pohjois-suomi.hao@oikeus.fi          
Faksinumero         029 564 2841
Puhelinnumero     029 564 2800

Hallinto-oikeuden kirjaamon aukioloaika on 8–16.15   

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

 

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

 

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

 

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.

 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Muonion kunnan kirjaamosta.

Postiosoite            Muonion kunta, PL 3, 99301 Muonio
Käyntiosoite          Puthaanrannantie 15 a, Muonio
Sähköpostiosoite  kirjaamo@muonio.fi  
Puhelinnumero     0400 686 211            

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 8.30–15.30.