Kunnanvaltuusto, kokous 28.10.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 38 Talousarviomuutos 2024: lisämääräraha talous- ja hallintopalvelut

MUODno-2024-423

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Perustelut

Kunnanhallituksen sitovan yleishallinnon tehtävätason määrärahavaraus ei tule riittämään kuluvalle vuodelle. Merkittävimmät ylitykset tulevat olemaan henkilöstökuluissa (toteuma 9/12 kunnanvirastossa 86 %), ja lisäksi talousarvioon ei ole varattu määrärahaa tuotantoyhteistyöhön (28 000 euroa). Käytännössä henkilöstökulujen osalta  hallinto- ja talouspalveluissa keväällä 2024 oli päällekkäisiä henkilöstöratkaisuja asiahallinnon- ja talous/palkkahallinnon henkilöstömenoissa, koska henkilöstövaihdoksia tapahtui ja perehdyttäminen/tai siirtymät oli toteutettava hallitusti. Pellon kunnalta ostettiin palkkahallinnon palvelut alkuvuoden ajan, ne siirtyvät maaliskuussa kunnan omaksi palveluksi ja aloitettiin palkkahallinnon ulkoistusprojekti. Monetra Oy:ltä on ostettu pääkirjanpitopalvelua talouspäällikön jäätyä virkavapaalle kesäkuussa.

Oheismateriaalin mukaisen laskelman perusteella tasaisella kertymällä menot olisivat 12/2024 noin - 1,044 milj. euroa. 

Tuloja on odotettavissa puolestaan vähemmän, koska työterveyshuollon tulot on talousarviossa varattu henkilöstöhallinnon alle ja ne jyvittyvät jo vuoden 2024 aikana tosiasiallisille kustannuspaikoille kuten menotkin. Odotettavissa on, että tulot toteutuvat  n. 37 300 euroon, kun talousarviovaraus on 52 400 euroa.

Oheismateriaalin mukaisen laskelman perusteella toimintakate on 12/2024 noin - 1,006 milj. euroa , kun talousarviovaraus 2024 on -1,051 milj. euroa. Kun toimintakate-ennusteeseen huomioidaan mukaan Ensilumen latu ja FIS- tykkikisojen järjestämisen kustannukset sekä tuotantoyhtiöyhteistyö, joka ei ole toteutunut vielä 09/2024 toimintakatteeseen, tarvittava lisämääräraha on arvion mukaan noin 50 000 euroa. Tässä on huomioitu myös mahdollinen lisämäärärahatarve Tunturi- Lapin Kehitys ry:lle, mikäli elokuvakomissio siirtyy osaksi TLK ry:n toimintaa 1.11.2024 alkaen. 

Ehdotus

Esittelijä

Laura Enbuska-Mäki, kunnanjohtaja, laura.enbuska-maki@muonio.fi

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se myöntää hallinto- ja talouspalveluiden (yleishallinto) tehtäväalueelle edellä esitetyin perusteluin 50 000 euron lisämäärärahan. Lisämääräraha katetaan kassavaroista.

Tämän päätöksen osalta pöytäkirja tarkastetaan kokouksessa.

Päätös

Hallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen. 

Perustelut

Kunnanhallitus käsitteli asiaa 21.10.2024 § 187.

Ehdotus

Kunnanhallitus esittää valtuustolle,​ että se myöntää hallinto-​ja talouspalveluiden (yleishallinto) tehtäväalueelle edellä esitetyin perusteluin 50 000 euron lisämäärärahan. Lisämääräraha katetaan kassavaroista.

Päätös

Valtuusto hyväksyi hallituksen esityksen.

Tiedoksi

hallinto- ja talouspalvelut

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

 

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

 

Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä,
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

 

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle

Postiosoite            PL 189, 90101 Oulu
Käyntiosoite         Torikatu 34-40, Oulu
Sähköpostiosoite pohjois-suomi.hao@oikeus.fi          
Faksinumero         029 564 2841
Puhelinnumero     029 564 2800

Hallinto-oikeuden kirjaamon aukioloaika on 8–16.15   

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

 

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

 

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

 

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.

 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Muonion kunnan kirjaamosta.

Postiosoite            Muonion kunta, PL 3, 99301 Muonio
Käyntiosoite          Puthaanrannantie 15 a, Muonio
Sähköpostiosoite  kirjaamo@muonio.fi  
Puhelinnumero     0400 686 211            

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 8.30–15.30.