Perustelut
Hallintosäännön 28 §:n mukaan lautakunnat päättävät palveluistaan perittävistä maksuista, maksujen poistamisesta ja maksujen alennuksista sekä myönnettävistä avustuksista siltä osin kuin ne ovat kunnan päätettävissä eikä niitä ole siirretty viranhaltijan päätettäväksi.
Kyläpirtti on Muonion kuntakeskuksessa sijaitseva kohtaamis- ja tapahtumapaikka, joka tukee kylän yhteisöllisyyttä ja elinvoimaisuutta. Kyläpirtti on varattavissa veloituksetta kunnan eri toimijoille, yhdistyksille, järjestöille ja muille toimijoille, jotka edistävät kunnan yhteisöllisyyttä, osallisuutta ja elinvoimaa sekä ovat tuottoa tavoittelemattomia yleishyödyllisiä toimijoita.
Kyläpirtin käyttömaksut on määritelty kunnanhallituksen päätöksellä 18.3.2019. Kyläpirttiä on voinut varata käyttömaksua vastaan myös esim. pienimuotoiseen yritystoimintaan. Käyttömaksu on ollut 20€/tunti ensimmäiseltä tunnilta ja 10€/tunti seuraavat tunnit. Tilaa ei ole voinut varata majoitustilaksi eikä esimerkiksi perhejuhliin, sillä näitä palveluita on saatavilla paikallisten yrittäjien toimesta.
Käyttötalouden kustannusten nousun takia myös tuloja tulee tarkistaa säännöllisesti. Kyläpirtin käyttömaksun avulla voidaan jonkin verran kattaa tilan kalustokuluja.
Sivistyspalvelut esittää Kyläpirtin käyttökorvaukseksi 25€/tunti ja 15€/tunti seuraavilta tunneilta 1.8.2025 alkaen, jos tilaa käytetetään pienimuotoiseen yritystoimintaan.
Oheismateriaalina on Kyläpirtin päivitetty ohjeistus.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Päivi Rantakokko, sivistysjohtaja, paivi.rantakokko@muonio.fi
Lautakunta hyväksyy Kyläpirtin käyttökorvaukset 1.8.2025 alkaen kuvauksen mukaisesti.