Elinvoimalautakunta, kokous 8.2.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 9 Urheilukentän saneerauksen ohjausryhmä

MUODno-2022-26

Valmistelija

  • Larissa Rimpiläinen, larissa.rimpilainen@muonio.fi

Perustelut

Urheilukentän peruskorjauksen suunnitteluun on varattu investointimääräraha vuosille 2022 (suunnittelu 20 000 €) ja 2023-2024 (toteutus 600 000 € + 600 000 €). Ely-keskuksen asiantuntijan mukaan opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämää avustusta ei todennäköisesti saa kuluvalle tai ensi vuodelle, joten hankkeen toteutus on järkevää siirtää vuodelle 2024. Hankkeen suunnittelusta aiheutuneet kustannukset voidaan kuitenkin lisätä hankkeelle takautuvasti, mikäli hanke saa myönteisen rahoituspäätöksen.

Urheilukentän peruskorjauksen suunnitteluhankkeelle tulisi valita ohjausryhmä. Kunnan reittivastaava, liikuntasihteeri ja vt kunnosspitopäällikkö ovat esittäneet, että ohjausryhmään valittaisiin;

  • Jukka Korhonen (valtuuston edustaja)
  • Lautakunnan edustaja
  • Natalia Saraste (liikunnan opettaja)
    • varalle Lassi Naalisvaara (luokanpettaja)
  • Lautakunta valitsee (aktiivinen liikkuja)
  • JussiPekka Tammilehto, pj (elinvoimajohtaja)
  • Juha Vainio, varapj. (vt.kunnossapitopäällikkö)
  • Larissa Rimpiläinen, sihteeri (ulkoliikuntapaikat)
  • Pihla Jaakkola (liikuntapalvelut)

Hallintosäännön 27 § mukaan lautakunta perustaa tarvittaessa toimialaansa kuuluvia työryhmiä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Jussi-Pekka Tammilehto, elinvoimajohtaja, jussi-pekka.tammilehto@muonio.fi

Elinvoimalautakunta päättää perustaa urheilukentän peruskorjauksen suunnitteluvaiheen ajaksi ohjausryhmän ja valita siihen seuraavat henkilöt;

  • Jukka Korhonen (valtuuston edustaja)
  • Lautakunnan edustaja
  • Natalia Saraste (liikunnan opettaja)
    • varalle Lassi Naalisvaara (luokanpettaja)
  • Lautakunta valitsee (aktiivinen liikkuja)
  • JussiPekka Tammilehto, pj (elinvoimajohtaja)
  • Juha Vainio, varapj. (vt.kunnossapitopäällikkö)
  • Larissa Rimpiläinen, sihteeri (ulkoliikuntapaikat)
  • Pihla Jaakkola (liikuntapalvelut)

Päätös

Elinvoimalautakunta päätti perustaa urheilukentän peruskorjauksen suunnitteluvaiheen ajaksi ohjausryhmän ja valita siihen seuraavat henkilöt;

  • Jukka Korhonen (valtuuston edustaja)
  • Ulla Kangosjärvi
  • Natalia Saraste (liikunnan opettaja)
    • varalle Lassi Naalisvaara (luokanpettaja)
  • Kaisa Salo (aktiivinen liikkuja)
  • JussiPekka Tammilehto, pj (elinvoimajohtaja)
  • Juha Vainio, varapj. (vt.kunnossapitopäällikkö)
  • Larissa Rimpiläinen, sihteeri (ulkoliikuntapaikat)
  • Pihla Jaakkola (liikuntapalvelut)

Lisäksi elinvoimalautakunta toivoo, että ohjausryhmän kokoonpanoa täydennetään urheiluseuran edustajalla ja nuorison edustajalla. Elinvoimalautakunta pyytää Muonion Kiriä ja Muonion Tunturi-Veikkoja sekä nuorisovaltuustoa nimeämään oman jäsenensä ohjausryhmään.

Tiedoksi

ohjausryhjän jäsenet

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

 

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

 

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Muonion kunnan elinvoimapalveluihin määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Muonion elinvoimalautakunta

Elinvoimapalveluiden yhteystiedot

Postiosoite: Muonion kunta, Puthaanrannantie 15, 99300 Muonio
Käyntiosoite: Puthaanrannantie 15 b
Sähköpostiosoite: tekninen.tsto@muonio.fi
Puhelinnumero: 0400 686 211

Kunnanviraston aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 8.30–15.30.

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Muonion kunnan elinvoimapalveluista.