Elinvoimalautakunta, kokous 8.2.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 12 Osallistuminen Digitaaliset palvelut toimialat ylittävien, kestävän ja vastuullisen matkailun tuotteiden tuotteistamisen kulmakivenä -hankkeeseen

MUODno-2022-35

Valmistelija

  • Kaisa Kylä-Kaila, vt. kehittämispäällikkö, kaisa.kyla-kaila@muonio.fi

Perustelut

Muonion Matkailu ry:n hallitus on 1.2.2022 päivätyssä kirjeessään lähestynyt elinvoimalautakuntaa yhteistyöpyynnöllä. Muonion Matkailu ry hakee kirjeellä yhteistyökumppanuutta kunnalta matkailun kehittämishankkeeseen osallistumiseen. Yhdistys on hakenut Lapin Liitolta EAKR-rahoitusta Digitaaliset palvelut toimialat ylittävien, kestävän ja vastuullisen matkailun tuotteiden tuotteistamisen kulmakivenä -hankkeeseen, jonka tavoitteena on jatkokehittää mm. kansainvälisen matkailun ympärivuotisuutta ja alueen digimarkkinointia, kehittää ja innovoida toimialoja ylittäviä tuotteita, prosesseja ja palveluja hyödyntäen ajantasaisia digitaalijärjestelmiä sekä vähähiilisiä liikenneratkaisuja. 

Hanke liittyy myös Muonion kunnan strategiaan ja tehtävään alueen elinvoimaisuuden ja matkailun sekä yritysten toimintaympäristön kehittämiseksi. Toteutuessaan hankkeen vaikuttavuus on merkittävä alueelle ja erityisesti alueen matkailuelinkeinolle. Hankesuunnitelman mukaan osa hankkeessa tehtävistä toimenpiteistä liittyy alueen matkailupalvelujen kehittämiseen ja digitalisointiin sekä siihen liittyviin pilotointeihin kuten digitaalinen matkailuneuvontapalvelu ja digimarkkinointipilotit. Hankkeeseen on tarkoitus palkata yksi kokoaikainen työntekijä, jonka vuoksi hankkeella on sitäkin kautta välitöntä työllisyysvaikutusta.

Hankkeen arvioitu kesto on hankesuunnitelman mukaan 1.8.2022 – 31.8.2023 ja sen kokonaisbudjetti on noin 160 600 euroa. Mikäli hanke saa myönteisen rahoituspäätöksen, kattaa EAKR-rahoitus kustannuksista noin 128 480 euroa (80 %). Hankkeen muun rahoituksen osuus on noin 32 120 euroa (20 %) ja se on tarkoitus kattaa Muonion Matkailu ry:n omarahoituksella sekä hankkeeseen mahdollisesti mukaan lähtevien yritysten ja kunnan rahoitusosuuksilla.

Yhdistys hakee kunnalta hankkeeseen rahoitusosuutta ja työskentelypistettä kunnan toimitiloista projektipäällikölle, joka tulee tekemään tiivistä yhteistyötä kunnan elinvoimapalvelujen henkilöstön ja Tunturi-Lapin Kehitys ry:n toiminnanjohtajan kanssa. Yhteisellä työskentelytilalla varmistetaan yhteistyön syventäminen ja synergiaetu kehittämistyölle. Kunta voi halutessaan nimetä kunnan edustajan hankkeen ohjausryhmään.

Hankkeen omarahoitusosuus on yhteensä 32 120 euroa, josta kunnan rahoitusosuus olisi enintään 16 060 euroa sen jakautuessa kahdelle hankevuodelle (2022 – 2023). Mikäli hanke keskeytyy, ei saa myönteistä rahoituspäätöstä tai hankkeen budjetti toteutuu arvioitua pienempänä, suhteutetaan myös kunnan omarahoitusosuus sen mukaisesti.

Kunnan rahoitusosuus jakautuu vuosien 2022–2023 välille hankesuunnitelman mukaan seuraavasti (alustavassa suunnitelmassa 16 060 euroa):

  • 2022 n. 7 100 euroa
  • 2023 n. 8 960 euroa

 

Kunnan säännöt

Hallintosäännön 27 §:n mukaan lautakunta päättää palvelualuettaan koskeviin yhteisiin hankkeisiin osallistumisesta talousarvion mukaisesti.

Ehdotus

Esittelijä

  • Jussi-Pekka Tammilehto, elinvoimajohtaja, jussi-pekka.tammilehto@muonio.fi

Elinvoimalautakunta päättää, että kunta osallistuu Muonion Matkailu ry:n hallinnoimaan Digitaaliset palvelut toimialat ylittävien, kestävän ja vastuullisen matkailun tuotteiden tuotteistamisen kulmakivenä -hankkeeseen yhteensä enintään 16 060 euron kuntarahaosuudella, mikäli Lapin liitto myöntää rahoituksen hankkeelle. Kuntarahaosuus jakautuu vuosille 2022 ja 2023: rahoitusosuus katetaan vuoden 2022 osalta matkailun edistämisen kustannuspaikalta ja vuoden 2023 rahoitusosuudelle varataan määräraha talousarvion laadinnan yhteydessä. Lisäksi elinvoimalautakunta päättää tarjota projektipäällikölle työpisteen toimitiloistaan hankkeen keston ajaksi ja asettaa jäsenen hankkeen ohjausryhmään. Osallistumisesta ja yhteistyöstä tehdään erillinen sopimus, jonka sisällöstä sopimisen ja allekirjoittamisen elinvoimalautakunta päättää valtuuttaa elinvoimajohtajan ja kehittämispäällikön tehtäväksi.

Päätös

Elinvoimalautakunta hyväksyi esittelijän ehdotuksen ja nimesi kehittämispäällikön ohjausryhmän jäseneksi.

Esteellisyys

  • Minna Back (Hallintolaki 28 § kohta 3)

Kokouskäsittely

Minna Back ilmoitti esteellisyydestään ja poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ajaksi (Hallintolaki 28 § kohta 3).

Tiedoksi

Muonion Matkailu ry, talouspäällikkö

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

 

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

 

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Muonion kunnan elinvoimapalveluihin määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Muonion elinvoimalautakunta

Elinvoimapalveluiden yhteystiedot

Postiosoite: Muonion kunta, Puthaanrannantie 15, 99300 Muonio
Käyntiosoite: Puthaanrannantie 15 b
Sähköpostiosoite: tekninen.tsto@muonio.fi
Puhelinnumero: 0400 686 211

Kunnanviraston aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 8.30–15.30.

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Muonion kunnan elinvoimapalveluista.