Kunnanhallitus, kokous 16.5.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 93 Arvonimen hakeminen

MUODno-2022-67

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Katri Rantakokko, vs.kunnanjohtaja, katri.rantakokko@muonio.fi

Perustelut

Lapin aluehallintovirasto pyytää ehdotuksia tulevana itsenäisyyspäivänä myönnettävistä kunniamerkeistä 8.4.2022 mennessä. Se tekee opetus- ja kulttuuriministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön sekä valtiovarainministeriön pyyntöjen mukaisesti ehdotuksensa tulevana itsenäisyyspäivänä myönnettäviksi kunniamerkeiksi.

Kunniamerkkien myöntämisessä painotetaan erityisesti sitä, että saajan henkilökohtaiset ansiot perustellaan hyvin. Pelkästään virka- ja palvelusvuodet tai virka-asema eivät voi olla kunniamerkin myöntämisen perusteena, vaan perusteluissa lähtökohtana ovat keskitason yläpuolella olevat ansiot, jotka asianomainen on osoittanut omalla ammattialallaan tai huomattavissa yhteiskunnallisissa tehtävissä. Lisäksi tulee varmistaa, että mahdollisen aiemman kunniamerkin saamisesta on kulunut vähintään seitsemän (7) vuotta ja mahdollisesta arvonimestä samoin vähintään seitsemän (7) vuotta.

Toisen kunniamerkin saaminen edellyttää aina saajan virka-aseman, toimenkuvan tai työtehtävän muuttumista entistä vaativammaksi ja henkilön erityistä ansioituneisuutta uusissa tehtävissä. Erityisansiot ja poikkeukselliset suoritukset tulisi aina voida palkita.

Keskusteluun on noussut myös arvonimien hakeminen. Arvonimi on kansalaiselle myönnetty julkisen arvonannon osoitus hänen yhteiskunnan hyväksi tekemästään työstä.

Arvonimet myöntää tasavallan presidentti. Arvonimilautakunta antaa arvonimiasioista lausuntonsa presidentille. Lautakunnan esitysten tekninen valmistelu tapahtuu valtioneuvoston kansliassa. Esitysten käsittelyaika lausuntokierroksineen saattaa olla jopa yhdeksän kuukautta. Arvonimiesityksiä käsitellään arvonimilautakunnassa yleensä kaksi kertaa vuodessa.

Ehdotus

Esittelijä

Katri Rantakokko, vs.kunnanjohtaja, katri.rantakokko@muonio.fi

Kunnanhallitus käy keskustelun ja päättää mahdollisista ehdotuksista.

Päätös

Kunnanhallitus päätti hakea kunniamerkin kahdelle luottamushenkilölle. Nimet julkaistaan mikäli kunniamerkit myönnetään.

Kokouskäsittely

Ennen tämän asian käsittelyä puheenjohtaja totesi, että kokouksessa pidetään tauko klo 16.50-17.00.

Tauon jälkeen suoritettiin nimenhuuto ja puheenjohtaja totesi paikalla olevan samat henkilöt kuin ennen tauon alkamista. 

Valmistelija

  • Katri Rantakokko, vs.kunnanjohtaja, katri.rantakokko@muonio.fi

Perustelut

Arvonimi on kansalaiselle myönnetty julkisen arvonannon osoitus hänen yhteiskunnan hyväksi tekemästään työstä. Arvonimet myöntää tasavallan presidentti. Arvonimilautakunta antaa arvonimiasioista lausuntonsa presidentille. Lautakunnan esitykset valmistellaan valtioneuvoston kansliassa. Esitysten käsittely lausuntokierroksineen saattaa kestää jopa yhdeksän kuukautta. Arvonimiesityksiä käsitellään arvonimilautakunnassa yleensä kaksi kertaa vuodessa.

Arvonimeä haetaan kirjallisesti ja esityksen voivat tehdä yksityiset henkilöt, yhteisöt tai molemmat yhdessä. Kaikkiin esityksiin on sisällytettävä sitoumus arvonimestä perittävän veron suorittamisesta sekä arvonimen saajan suostumus tietojen hankkimiseen viranomaisilta.

Haetun arvonimen on tarkoitus kuvata henkilön elämäntyötä, mikä osoitetaan hakemuksen perusteluissa. Arvonimeen ei liity oikeuksia eikä velvollisuuksia.

Kuntaan on tullut esitys kunnallisneuvoksen arvonimen hakemisesta luottamushenkilönä pitkään toimineelle Juha Niemelälle (KOK) ja hän on antanut suostumuksen hakemiselle. 

Kansanedustaja Heikki Autto on ilmoittanut, että Lapin Kokoomus kannattaa arvonimen hakemista ja maksusitoumuksia kunnan ulkopuolelta on saatu 4 000 euroa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Katri Rantakokko, vs.kunnanjohtaja, katri.rantakokko@muonio.fi

Kunnanhallitus päättää, että Muonion kunta hakee Juha Niemelälle kunnallisneuvoksen arvonimeä ja sitoutuu arvonimestä perittävän veron suorittamiseen maksusitoumusten ylittävältä osalta.

Päätös

Hallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

Esteellisyys

  • Juha Niemelä (hallintolaki 28.1 §)

Kokouskäsittely

Juha Niemelä poistui esteellisenä tämän asian käsittelyn ajaksi.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)
  • virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)