Sivistyslautakunta, kokous 12.10.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 89 Vuoden 2021 arviointikertomus

MUODno-2022-225

Valmistelija

  • Heikki Tuikka, toimistosihteeri, heikki.tuikka@muonio.fi

Perustelut

Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan on mm. arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa toteutuneet. Tarkastuslautakunta laatii arviointikertomuksen valtuustolle, jossa esitetään arviointihavainnot. Arvioinnin painopistealueena vuonna 2021 olivat konserniohjaus ja sisäinen valvonta sekä riskienhallinta, elinvoima-, sivistys- ja hyvinvointilautakunnat.

Kokouksessaan 22.8.2022 § 178 kunnanhallitus on pyytänyt lautakunnilta lausunnot tarkastuslautakunnan arviointikertomuksesta 14.10.2022 mennessä. Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2021 on esityslistan oheismateriaalina.

Tarkastuslautakunta kiinnitti huomiota mm. seuraaviin seikkoihin

  • Sivistyspalvelujen organisaatiouudistustyö aloittamatta.
  • Palvelualuejohtajien ja tehtäväaluevastaavien tulisi suorittaa jatkuvaa sisäistä valvontaa ja riskienhallintaa suunnitellusti ja dokumentoidusti.
  • Varhaiskasvatuspaikka on turvattu kaikille tarvitseville.
  • Varhaiskasvatuksen asiakaskyselyä ei ole toteutettu.
  • Varhaiskasvatustoiminnan kehittäminen yhteistyöllä ei ole toteutunut.
  • Varhaiskasvatuksen henkilöstöstä pätevien osuus on 94% ja koulutuksia on toteutettu.
  • Perusopetuksessa oppilaiden hyvinvoinnin ja onnellisuuden kasvattaminen yhteistyössä nuorisotoimen on toteutunut hyvin (koulunuorisotyöntekijän palkkaus, tukioppilas- ja oppilaskuntatoiminta toteutuneet).
  • Esikouluhanke on kesken ja lähivirkistysaluehanke on aloitettu perusopetuksen alueella.
  • Suomen mallin harrastustoiminta on käynnistynyt.
  • Syksyllä 2021 aloittaneet lukiolaiset ovat aloittaneet opiskelun uuden opetussuunnitelman mukaan.
  • Toisella asteella on opiskellut yksi yhdistelmäopiskelija ja kuusi Snow College –opiskelijaa.
  • Opiskeluhuoltoa (kuraattori ja etsivä nuorisotyöntekijä) on ollut tarjolla toisella asteella.

 

Yhteenvetona tarkastuslautakunta toteaa olevansa huolissaan kunnan henkilöstön työhyvinvoinnista. Säännöllinen työhyvinvointikysely tulisi ottaa käyttöön sekä kehitys- ja palautekeskustelut tulisi toteutua säännöllisesti.

 

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Päivi Rantakokko, vt. sivistysjohtaja, paivi.rantakokko@muonio.fi

Lautakunta merkitsee tiedoksi tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2021 ja toteaa lausuntonaan kunnanhallitukselle seuraavaa:

Sivistyspalvelujen organisaatiouudistustyö on aloitettu keväällä 2022 ja se on tarkoitus saada päätökseen vuoden 2022 aikana.

Sivistyspalvelujen johtavat viranhaltijat kiinnittävät jatkossa huomioita sisäiseen valvontaa ja riskienhallintaa. Työsuojelutarkastukset on suoritettu kevään 2022 aikana varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa ja kunnan esimiesten osalta. Riskienkartoitustyötä on toteutettu varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa.
Henkilöstön työhyvinvoinnin merkitys on tiedostettu. Kehityskeskustelut pyritty pitämään vuosittain tai useammin tarvittaessa. Varhaiskasvatuksessa on alkamassa työhyvinvointityö ulkopuolisen tahon toteuttamana vielä vuoden 2022 aikana.

Varhaiskasvatuksen asiakaskysely tullaan tekemään varhaiskasvatussuunnitelmatyön yhteydessä vuoden 2022 aikana, tulokset huomioidaan varhaiskasvatussuunnitelmatyössä.

Esikouluhankkeen tarvetta arvioidaan yhteistyössä elinvoiman kanssa.

Toisella asteella on tiivistetty yhteistyötä vuoden 2022 aikana.

Päätös

Lautakunta hyväksyi esittelijän ehdotuksen.